perjantai 8. maaliskuuta 2013

Katiskaverkosta väännettyä


Silmiini osui Askartelun idealehti Taikan luonnon ja kierrätyksen teemanumero 7/2009. Siinä oli hauska juttu Sammalkavereista, katiskaverkosta, sammaleesta sekä jäkälästä tehtyjä metsäneläimiä. Olen joskun nähnyt näitä torilla myytävänä ja jo silloin ihastuin niihin. Itse ole aiemmin käyttänyt katiskaverkkoa kuusipallojen pohjana, nyt halusin kokeilla jotain uutta. Aloitin vähän yksinkertaisemmasta, taittelin verkosta sydämen, jonka sisään laitoin sammalta. Ei hullumpi, harmi vaan kun sammalvarastoni ovat jo huvenneet.
Oheinen Susanna Uusitalon ja Ritva Tuomen kirja löytyi myös hyllystäni. Siitä bongasin lisää ideoita katiskaverkon vääntelyyn. Siispä komensin isännän hakemaan verkkorullan ulkovajasta. Koivunoksia minulla olikin jo valmiiksi haettuna naapurin hakkuulta.  
 

Leikkasin noin 30 cm leveän suikaleen sivuleikkureilla verkkorullasta ja käänsin pihdeillä terävät leikkuukohdat ympyrälle. Asetin paksun kimpun risuja verkon keskelle ja rullasin verkon niiden ympärille. Muotoilin hiukan soikean kranssin kääntämällä putken päät vastakkain. Kranssin takaosaan kiinnitin vanhan pitsiliinan. Nuuskamuikkunen erämiehenä ei taida oikein ymmärtää tälläista katiskan käyttöä;) 

Myös Tee se itse-ideoita puutarhaan blogissa oli Maaritin postaus katiskaverkosta tehdystä sydänovikoristeesta. Siitä innostuneena tein myös sydämen. Käänsin verkon "makkaraksi" sydämen reunaosista  ja sidoin siihen pellavalangassa olevia puuhelmiä koristeeksi. Verkkosydän on erittäin kaunis ikkunassa, mutta tietty kuvaa en siitä onnitunut pokkarillani ottamaan valoa vasten. 
 
Kaiken tämän hauskan puuhastelun lomassa oli makoisat pullakahvit paikallaan:))

Ps Pidän taas Värjärin Puodin Pikkulauantaissa ke 20. maaliskuuta pääsiäiskranssin tekoillan. Ensi viikolla tehdään pääsiäistipuja.  Enempi tietoa löytyy Puodin facebook sivuilta.

22 kommenttia:

  1. Ihania pääsiäiskoristeideoita. Jotain uutta olisikin kiva tehdä...
    Oi, kuinka herkullisia pullia, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minusta on hauskaa väännellä rautalankaa, se on kuitenkin hidasta puuhaa. verkkosta sai nopeasti tehtyä kranssin. kirsikkapullat ovat perinteisiä "joulupulliani":))

      Poista
  2. wunderschön diese Basteielei und Backerei!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schön zu hören Elke:))
      ein gutes Wochenende. Mit freundlichen Grüßen Ilona

      Poista
  3. Niin kauniita pääsiäiskoristeita oletkin tehnyt,ihania!
    Täytyykin laittaa korvan taakse, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Harakka, hyvin ehdit vielä väsäämään vaikka mitä pääsiäiseksi!

      Poista
  4. Voi miten kivoja juttuja sulla on taas !
    Minä olen tehnyt melkein samanlaisen tuolin, kun tuossa kirjan kuvassa :D

    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua Sinulle myös:)) tuoli on myös minun makuuni, voin kuvitella miten kaunis tuolisi on. pidätkö sitä puutarhassasi?

      Poista
  5. Kun katselin näitä jänniä verkkojuttuja muistin, että minulla on jossakin jostain ritilästä tehty kissa, joka täytetään sammalilla. Täytyy uusia siihen sammalet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva! kun paljon tekee, niin monet jutut jäävät unholaan helposti. kohta lumet sulavat sen verran, että pääset sammalia hakemaan. ehkäpä kisusi jo pääsiäisenä koristaa porraspäätä:))

      Poista
  6. Hienot jutut olet taasen kehitellyt ja tehnyt. Pitsi oli hauska lisäys kranssiin. Voi kuinka nostankaan hattua näppärille sormillesi ja idearikkaille aivoillesi :-)

    Tuo tuoli-idea jää kyllä kytemään minunkin päähäni, se on hauska. Sitä voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:))pitsi on kauan odottanut sopivaa käyttöä, löysin sen jo viime kesänä kirpparilta. Koivukranssiin se sitten päätyi.
      Koivutuoli on ihanan rosoinen ja vaikuttaa myös helppotekoiselta.

      Poista
  7. Sinulla on hauskat leikit menossa. Etenkin pitsillä koristettu sydän on tosi hieno, tykkään kyllä alun eläimistäkin, niissä on pelkistettyä kauneutta.
    Hauska nähdä erilaisia kokeiluja. Odotan innolla kevättä ja kesää, niin pääsee ulos tekemään luontomandaloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi on terve kun leikkii;) silmääni viehättää kaikki yksinkertainen, viivan herkkä kauneus, luonnonmateriaalien konstailemattomuus.
      ideasi luontomandaloista kuulustaa mielenkiinoiselta!

      Poista
  8. Hienoja pääsiäiskoristeita. Olet kyllä taitava käsistäsi ja idearikas mieleltäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, niin kauan näitä värkkäilen, kun sormet vähänkään taipuu;)

      Poista
  9. Ihastuttava postaus, silmälle iloa ja makoisaa houkutustakin olet laittanut esille.
    Kauniita töitä.

    VastaaPoista
  10. Kivoja askarteluja! Herkulliset pullat. Minä paistoin pannaria, kun en viitsinyt muuta tehdä. Hyvää viikonloppua, Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pannari on just hyvää, ihan tuli vesikielelle, mukavaa viikonvaihdetta myös Sinulle:))

      Poista
  11. Ihania juttuja olet väkertänyt. Muutenkin täällä blogissa näyttää olevan paljon kiinnostavia asioita. Kiitos kirjautumisestai blogiini. MInäkin jään tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Tylsä Mörökölli, olet lämpimästi tervetullut Ilonan värimaailmaan:))

      Poista