Värjäys luonnonindigojauheella

Lankakoristani on uupunut siniset ja vahvat vihreät värisävyt. Jo toukokuussa tilasin Riihivillasta luonnonindigojauhetta tilanteen korjaamiseksi. Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja koko päiväksi oli luvassa kaunista ilmaa. Hyvä päivä siis indigovärjäykselle. Heti aamupalan jälkeen valmistin kantaliemen, ns. peruskyypin, koska en ollut varma ehtisinkö värjäämään ihan koko päivää. Kantaliemestä voi käyttää vain osan ja loppu säilyy hyvin suljetussa astiassa käyttökelpoisena ainakin muutaman viikon seuraavaa värjäyspäivää varten. Toinen vaihtoehto olisi ollut valmistaa suoraan värjäysastiassa indigoliemi, toki sitäkin voi säilyttää muutamia päiviä uutta värjäyskertaa varten, mutta koska tiesin etten ehtisi värjäämään sillä muutamaan päivään, niin parempi vaihtoehto oli valmistaa kantaliemi tällä kertaa. Tässä kantaliemi tiiviissä lasipurkissa valmiina odottamassa pohjaliemen valmistumista.

Lämmitin värjäyslientä varten 40 litraa vettä muuripadassa olevassa isossa teräsastiassa kuten morsinkovärjäystä tehdessänikin (siitä sait lukea edellisessä postauksessani täällä). Vesi saa olla enintään 60 asteista, yleensä kannattaa pitää lämpötila hiukan sen alle, noin 50 asteessa.  Muuripata-väripata yhdistelmäni toimii mainiosti, lämpötila pysyi pienellä säädöllä tasaisesti noin 50 asteessa.  Olin lisännyt hieman liikaa puita, joten siirsin muutaman viereiseen tulipesään. Joissain ohjeissa kehotetaan lisäämään liemeen tiskipesuainetta loraus, se kuulema edistää indigon kiinnittymistä tasaisesti, jätin kuitenkin nyt lorauttamatta ja lisäsin normaaliin tapaan liemeen vain kidesoodaa ja pelkistettä.  Odotin reilut 20 min, jonka jälkeen lisäsin emäksiseen ja pelkistettyyn eli hapettomaksi tehtyyn liemeen kantaliemen (peruskyypin) varovasti, jottei liemeen pääsisi ilman mukana happea.  Odotin viellä noin 15 minuuttia ennen kuin lisäsin liemeen ensimmäiset hyvin kostutetut lankavyyhdit, pietaryrtillä keltaiseksi värjäämäni ja luonnonvalkoisen sekä noin 50 grammaa lampaanvillaa. 

Kaiki näytti sujuvan mallikkaasti, liemi oli kirkkaan keltaista, ja se värjäsi valkoisen langan välittömästi keltaiseksi. Otin kirkkaan keltaiseksi värjäytyneen vyyhdin 10 minuutin kuluttua varovasti pois, ensin vyyhteä pinnan alla pusertaen ja nostaen värjäysastian reunaa myöten, jotta liemeen ei pääsisi tarpeettomasti ilmaa. Olin varannut pesuvadin padan lähelle, mihin valutin nyt jo ilman hapen vaikutuksesta siniseksi muuttuneen vyyhdin samalla vyyhteä kevyesti levitellen ilmassa. Aiemmin pietaryrtillä värjäämäni vyyhti muuttui ilman kanssa kosketuksiin päästessään vihreäksi.

Ripustin vyyhdet narulle hapettumaan 15 minuutiksi. Samalla kertaa lankojen kanssa indigoliemessä oli myös lampaan villaa, mihin sain imeytettyä väriliemen pinnalla olevan kalvon kätevästi.

  Upotin vyyhdet uudelleen indigoliemeen 10 minuutiksi saadakseni hieman tummemman sävyn. 

Kaiken kaikkiaan värjäsin päivän aikana 10 grammasta indigojauhetta tekemälläni indigoliemellä 1300 g lankaa ja 200 g villaa. Yhden kerran jouduin lisäämään pelkistettä indigoliemeen, näin sain sopivasti myös pidettyä ruokatauon, koska pelkisteen lisäämisen jälkeen on odotettava puolisen tuntia ennen värjäämisen jatkamista. Illalla laitoin indigoliemen lasipurkkeihin odottamaan viellä uutta värjäyskertaa. Noihin pyykkinarulla näkyviin valkoisiin lappuihin olen merkinnyt lankojen pohjavärit ja kasto kerrat indigoliemeen, ilman niitä kirjanpitoni menisi ihan sekaisin. 

Aloitin lankojen pesemisen niiden ollessa viellä kosteita, reilun tunnin kuluttua viimeisestä indigokylvystä.

Lankojen pesussa on melkoinen homma, sarjatyönä sekin onnistuu mukavasti. Ennen lankojen pesemistä neutraalilla pesuaineella, huuhdoin langat etikkavedessä neutraloidakseni ne, onhan indigoliemi emäksistä. 

Seuraavana päivänä nostin sinisten lankojen orren veräjälle ihailtavaksi. Oikeanpuoleisin vyyhti on ensin värjätty kokenillilla, sitten päälle indigolla. 

Toisella orella tuo kaunis vihreä on ensiksi pietaryrtin kukilla keltaiseksi värjätty ja sitten indigokylvyssä kaksi kertaa käynyt vyyhti. Siitä oikealle kaksi seuraavaa vyyhteä on ensin paatsamanlehdillä värjättyjä, jotka indigokylvyssä saivat itseensä hempeän vihreän sävyn. Paatsamanlastuilla värjätty vyyhti sai sinisen värin, kuvassa vihreän vyyhdin vasemmalla puolella. Vertailun vuoksi otin mukaan morsingolla värjäämäni sinisen vyyhdin, kuvassa etummaisen orren oikeanpuoleisin vyyhti.

Oman kasvimaan värimorsingolla värjääminen

 

Moni vuotinen haaveeni toteutui vihdoin tänä vuonna, kun sain osan laidunmaasta lohkaistua värikasvien kasvatukseen. Oppia morsingon kasvattamiseen hain  MTT:n Jokioisten yksikön erikoistutkijana toimivan Marjo Keskitalon innoittamana. Tässä huhtikuisessa postauksessa kerroin siemenien multiin panosta ja ensimmäisessä kuvassa kaksi kuukautta vanhat värimorsingon (Isatis tinctoria) taimet juuri istutettuina 16. kesäkuuta Itä-Hämäläiselle pellolle. Hiukan ovat reissussa rähjääntyneet, nopeasti kuitenkin virkistyivät. Istutin taimia neljään erilaiseen kasvupaikkaan kokeilumielessä, joista kahdessa pidin niiden päällä myös kasvuharsoa heinäkuun alkuun asti. Mitään suurta eroa en ole havainnut Varsinais-Suomessa tai Itä-Hämeessä kasvavien taimien kehityksessä, kasvien lehtiruusukkeet ovat jotakuin saman kokoisia ja lehdistöltään saman värisiä tällä hetkellä. Mielenkiinnolla odotan onko kasvupaikalla ja/tai maalajilla vaikutusta indigon esiasteiden kehittymiseen ja siten saatavan värin määrään. Alapuolella oleva kuva on otettu samasta paikasta elokuun alussa, taustalla näkyy upeasti kasvaneet tiikerikaunosilmät (Coreopsis tinctoria), joka päivä olen jo voinut kerätä niistä kukkia hiukan kuivumaan tulevia värjäyksiä varten. Oikealla hernepenkit, joista mukavasti riittää jo pulleita palkoja syötäväksi.

Ilmeisimmin Etelä-Venäjältä lähtöisin oleva värimorsinko (Isatis tinctoria) on kaksivuotinen ristikukkaisten heimoon kuuluva kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena lehtiruusukkeen ja toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet. Luonnonvaraisena morsinkoa kasvaa Itämeren rannoilla, itse olen sitä tavannut veneretkillämme Turun saaristossa. Oheisen linkin kautta pääset ihastelemaan Sakari Kauppisen ottamia upeita kuvia Helsingin seudulla luonnonvaraisesti kasvavista morsingoista. Sakarin digikuvablogista löydät myös hauskan kuvan morsingonsiemenistä, Kuin kalat kuivumassa, kuten hän on postauksensa otsikoinut.

 Luonnon kasveissa on vain vähän pysyvän sinisen värin lähteitä. Värimorsinkoa on viljelty sinisen väriaineen takia vuosisatoja Euroopassa. Mitä ilmeisemmin nämä luonnosta nykyisin tavattavat morsingot ovat viljelykarkulaisia. Varhaisimmat merkinnät Suomessa kasvavista morsingoista löytyy 1600-luvun lopulla Elias Til-Landzin kirjoittamasta Turun seudun kasveja koskevasta julkaisusta. Nykyisin käytettävä nimitys, morsinko, on lyhenne kasvin aiemmasta suomenkielisestä nimestä, morsiamen kruunusta. Nimi on erittäin kuvaannollinen, koska kukinnan jälkeen kukinto leviää perinteistä morsiamen kruunua muistuttavaksi kynttelikkömäiseksi haarakimpuksi.  

Viimevuosina kiinnostus luonnonindigoa kohtaan on jälleen lisääntynyt. Pienimuotoisesti sitä kasvaa jo useimpien värjäreiden kasvimailla ja viime vuosikymmenen aikana MTT on ollut mukana useiden eri yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä tehdyissä tutkimus- ja kehityshankkeissa liittyen värimorsingon kasvatukseen ja käyttömahdollisuuksiin.  Tällä hetkellä kaupallisesti morsinkoa viljellään indigon tuotantoon ainakin Englannissa, Ranskassa ja Italiassa. Omalta osaltanikin haluan liittyä morsingon viljelyn ja käytön pitkään kulttuuriperinteeseen. Siis eipä muuta kuin vesipata lämpiämään ja morsinkopellolle keräämään ämpärillinen lehtiä!

 

Olen yrittänyt kesän aikana  värjärin Aapiskukoista ja blogistanian ihmeellisestä maailmasta  perehtyä tarkemmin morsingolla värjäämiseen ja suunnitella työtilani ja -välineeni sen pohjalta mahdollisimman toimiviksi. Mielenkiinnolla olen lukenut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa v. 2010 tarkastettua Jaakko Siitosen diplomityötä "Uutto-olosuhteiden vaikutus kasviperäisen indigon saantoon". Siitosen tutkimustyön ja Riihelän Leenan kokemusten perusteella päädyin kokeilemaan korkeassa lämpötilassa nopeasti tapahtuvaa uuttoa  indigon esiasteiden irrottamiseksi lehdistä pidemmän aikaa matalassa lämpötilassa kestävän uuton sijaan. Parhaaksi tavaksi uuttolämpötilan hallintaa varten ajattelin vesihauteen, jonka toteutin asettamalla 10 litraa vettä sisältävän teräksisen uuttoastian isoon muuripataan, jonka pohjalle laskin noin 5 l vettä. Muuripadassa vesi lämpiää kiehuvaksi todella nopeasti ja toisaalta taas lämpötilaa on tarvittaessa helppoa nopeasti laskea lisäämällä pataan kylmää vettä. 

Yritin kerätä lehdet mahdollisimman ehjinä, koska  morsingossa pääosa indigon esiasteista Siitosen tutkimustyöstä lukemani kirjallisuuskatsauksen perusteella on juuri helposti tuhoutuvissa isatin-yhdisteissä. Lehtien rikkouduttua ne hapettuvat helposti  indigon valmistamiseen epäsopiviksi yhdisteiksi. Toisaalta lehtirikosta näkee myös sen, onko lehdissä jo indigon esiasteita ylipäätään. Jos lehti repeytyy tai niitä murskaa sormissa ja vahingoittunut kohta muuttuu tumman siniseksi, lehdissä on indigon esiasteita runsaasti. Pellolla kasvaneissa lehdissä en havainnut mustumista, joten keräsin loput lehdet ämpäriin aurinkoisemmasta ja lämpimämmästä kasvupaikasta. Niiden lehtirikkojen ympäristö sinistyi jo selvästi, kuten alapuolella olevasta kuvasta on nähtävissä. Lehtien väri on luonnossa yhtä vihreä, mut valokuvassa pellolla kasvavat näyttäisivät olevan vaaleampia, se johtuu vain siitä, etten osaa säätää kameraani oikein saadakseni kirkkaassa päivänvalossa hyviä kuvia.

Olin laskenut pesualtaaseen valmiiksi kaivovettä, joka oli hieman lämmennyt letkussa. Osassa pesuohjeita kehotetaan lehdet pesemään kylmässä vedessä. Kylmän veden käyttöä perustellaan sillä, että näin vältytään indigon esiasteiden ennenaikaiselta liukenemiselta pesuveteen ja siten saatavan  indigon hävikiltä.  Huuhdoin silmämääräisesti puhtaat lehdet kertaalleen. Jos lehdissä on multaa tai muita epäpuhtauksia, ne pitää huuhtoa vähintään kaksi kertaa.  Huuhdotut lehdet laitoin isoon porkkanasäkkiin ja valutin niistä irto vedet pois varovasti lehtimassaa puristelemalla. Pesuvesi värjätyi heleän vihreäksi.

Upotin säkin välittömästi poreilevan kuumaan veteen. Kuuma vesi rikkoo lehtien pinnan ja indigon esiasteet vapautuvat soluista veteen. Käytettäessä korkeaa uuttolämpötilaa, on huomioitava, että se tuhoaa indigon esiasteita, erityisesti isatan-yhdisteitä, joten lämpötila pitää pystyä laskemaan nopeasti myös  alemmaksi, ad 50ºC, veden alkaessa uudelleen kiehumaan lehtien laiton jälkeen.  

Lämpötilan laskemiseksi lisäsin kylmää vettä lehtien päälle noin 10 litraa sekä muuripadan puolilleen. Haudeastian tulee olla riittävän ison, jotta siihen voi lisätä vettä vielä tarpeenmukaan värjäyksen aikana lämpötilan säilyttämiseksi 40- 50 asteessa. 

Taas kerran tuli huomattua se, miten monikäyttöistä hevosenjouhet ovat, isäntä tiivisti Liinaharjan jouhilla vuotavan vesiletkun! 

Noin 20 minuutin kuluttua otin säkin pois kellanruskeaksi muuttuneesta liemestä huolellisesti puristaen kaiken veden irti lehdistä. Liemen lämpötila oli edelleen 50ºC. Näyttääkö liemi hieman liian vaalealta?

Seuraavaksi kauhoin värilientä ämpäriin, mihin olin mitannut 50 g kidesoodaa valmiiksi.  Kidesoodan lisäyksen jälkeen liemen pH 11 ja väri muuttui hetkessä  vihreäksi. Olisin odottanut hieman sinisyyttä, mut vihreää oli. Syntynyt vaahtokaan ei mielestäni ollut yhtään sinistä. Nyt kaikki ei tainut sujua ihan oikein? 

Kaadoin liemen ämpäristä takaisin värjäyspataan ja jatkoin liemen sekoittamista tekemälläni varpuvispilällä eli hapetin lientä. Varpuvispilä tuntui tehokkaalta tavalta päätellen vaahdon muodostumisesta. Saivathan isoäiditkin varpuvispilällä vatkaten niin kuohkeita kakku- ja lettutaikinoita aikaiseksi! Sinnikkäästi jatkoin vispaamista 20 min, liemi ei ollut mielestäni sinivihreää. Alkuvaiheessa vaahto näytti hivenen siniseltä, kun en heti silloin ottanut kuvaa, niin jo jonkin ajan kuluttua vaahto pysyi vaaleana. Nyt alkoi tuntua siltä, et olin onnistunut tuhoamaan uuttovaiheessa kaikki indigon esiasteet tai oliko alunperinkin morsingon lehdissä viellä liian vähän niitä? Homman nimi ymmärtääkseni on kuitenkin se, että emäksisen uuttoliuoksen hapettamisen seurauksena tulisi olla enempi sinivihreä kuin vihreä ja liemen päällä alussa sinisenä näkyvä vaahto ei enää muuttuisi siniseksi vaan pysyisi vaaleana, kun liuoksessa olevat indigon esiasteet ovat hapettumisen seurauksena muuttuneet veteen liukenemattomaksi indigoksi.

Päätin kuitenkin jatkaa ja valmistelin uuttoliemen värjäystä varten. Juuri suurella vaivalla hapettamani liemi tulisi saattaa uudelleen hapettomaksi, jotta saisin siinä mahdollisesti olevan veteen liukenemattoman indigon vesiliukoiseen muotoonsa ns leukoindigoksi (indigovalkoiseksi), missä muodossa se  voi tarttua värjättävään lankaan. Kun villalanka (tai ylipäätään värjättävä kuitu) kastetaan hapettomaan emäksiseen väriliemeen (kyyppiin), väriaine kiinnittyy sen pintaan (adsorboituu) värittömänä leukomuotona. Väriaine tulee näkyviin hapettumisen vaikutuksesta nostettaessa  lanka pois väriliemestä ja samalla se muuttuu jälleen veteen liukenemattomaksi siniseksi indigoksi. 

Lisäsin väriliemen pelkistämiseksi eli hapen poistamiseksi liuoksesta siihen natriumditioniittia (natriumhydrosulfiittia) sisältävää tahranpoistoainetta 40 g. Jätin liemen seisomaan tunnin ajaksi. Vähitellen liuoksen pinnalle muodostui metallinhohtoinen kalvo ja liemi muuttui kellanvihreäksi. Pinnalla oleva vaahto oli sinistynyt.  Väriliemen lämpötila oli pysynyt tasaisesti vesihauteessa noin 45ºC  eli lämmityssysteemini näyttää toimivan hyvin. Olin niin innoissani, et unohdin poistaa liemen pinnalle muodostuneen kalvon ja vaahdon! Se olisi ollut helppoa poistaa vaikka kangaspalalla.

Laskin valkoisen hyvin kostutetun ja kuivaksi puristetun lankavyyhdin väriliemeen varoen ilman joutumista liemeen. Hetkessä lanka värjäytyi keltaiseksi. Pidin lankaa väriliemessä eli kyypissä 10 minuuttia. Nostin vyyhden varovasti astianreunaa pitkin ylös, jotta kyyppiin ei sekoittuisi ilmaa. Ilman hapen vaikutuksesta langan väri muuttui keltaisesta vihertäväksi ja seuraavassa hetkessä se olikin jo vaalean sinistä. Tuntui ihmeelliseltä, oli onnistunut uuttamaan itse kasvattamistani morsingon lehdistä indigoa. Valitettavasti tästä vaiheesta minulla ei ole kuvaa, kun innokkain assistenttini, Helmi koiruli ei ole oppinut viel käyttämään kameraa;)

Annoin vyyhdin hapettua narulla 10 min ajan, minkä jälkeen laskin sen uudelleen kyyppiin 10 minuuutiksi. Tässä ihka ensimmäinen morsinkovärjäykseni kahden kasto kerran jälkeen. Väri jäi melko vaaleansiniseksi, mutta halusin säästää kyyppiä viel toisen vyyhdin värjäämiseksi. Annoin lankojen olla narulla pari tuntia, jonka jälkeen pesin ne. Lisäsin ensimmäiseen huuhteluveteen etikkaa lankojen neutraloimiseksi, koska värjäysliemi on emäksistä (pH 9). Sen jälkeen pesin langat neutraalilla pesuaineella normaaliin tapaan.

Aiemmin paatsamanlehdillä keltaiseksi värjäämäni lanka sai kauniin vihreän sävyn kyyppikylvystä kahdella kastolla. Kuvassa oikealla pietaryrtinkukilla värjäämäni lanka, joka pääsee morsinkoliemeen suunnitelmien mukaan viikonloppuna. Ensi kerralla aion kokeilla hidasta uuttoa matalassa lämpötilassa. Suunnitelmani mukaan laitan pilkotut lehdet kiehuvaan veteen hetkeksi ja lasken lämpötilaa lisäämällä kylmää vettä liemeen sekä happoa uuttoliemen pH.n laskemiseksi selvästi happamaksi sekä sekoitan aika ajoin lehtiä uuton aikana. Tuskin maltan odottaa tätä uutta kokeilua viikonloppuun!