Illalla tallilta tullessani laitoin juuren hapantumaan naapurin emännän ohjeiden mukaisesti. Jo Harjulla ratsastaessani suunnittelin, miten toimisin omassa tuvassa ihka ensimmäistä kertaa ruisleipää leipoessani. Pollelleni lupasin viedä maistiaisia leipomuksistani. Kuulin korvissani historian lehtien havinaa, sillä taikinatiinun kannessa on vuoltuna vuosiluku 1874. Tiinu on tasan 10 vuotta vanhempi kuin itsenäinen Hartolan kunta ja 100 vuotta vanhempi kuin kummipoikani! Monta sukupolvea on tiinu Viinasillan väkeä siis palvellut, olisikon peräisin Ekon kartanosta. Kartanon viinankeittäjänä toiminut torppari asui nimittäin talossa siihen aikaan. Sitä perujahan tämä kaunis talon nimikin on. Ajallaan torppa itsenäistyi kuten muutkin maamme torpat ja tarjosi siitä lähtien elannon väelleen aina -70-luvulle asti. Elettiin aikaa, milloin pientilojen pellot paketoitiin tai myytiin Yhteismetsälle. Myös Viinasillan kohtalo oli sama. Onneksi vanhempani ymmärsivät jättää edes hieman maata talon ympärille. Ekon kartanon päärakennus paloi 1920-luvulla. Sen paikalle rakennetussa talossa toimii vieläkin Maila Talvion v. 1908 perustama Itä-Hämeen opisto ja entisestä kartanon navetasta on kunnostettu suosittu Linna Hotelli. Opiston seinällä on edelleen Lauri Pohjanpään kirjoittama runo "Vanha kartano", mikä kertoo kartanon tyttären, rampa Kaarinan elämänvaiheista. Jos uskallusta riittää, voit käydä lukemassa runon Vallattoman mummelin blogin postauksesta "Vanha kartano elää"
Vanha Olympia palvelee vielä hyvin, vaikka se on jo kolme vuosikymmentä ollut aina talvet kylmässä tuvassa käyttämättä. Nuoruudessani myös lauantai oli koulupäivä. Muistan kuinka radiosta tuli Merisää koulusta tullessani, jo ulkona nenääni tuli ihana lämpimäisten tuoksu. Avasin oven hipi hiljaa, koska tiesin äitini olevan pikkukamarissa päivälevolla, enkä halunnut häntä herättää, olihan hän jo aamuvarhain mennyt navetalle ja sen jälkeen vielä leiponut ja laittanut ruokaa isolle perheelle. Tänäinkin kuuntelin Olympiaa, harmikseni vain Päivän sanaa ei enää tule ja Merisääkin meni ohi korvieni, muuta puhetta kyllä riitti ihan tarpeeksi.
Helmiä vähän pitkästyttää tämä emännän leipomisvimma. Se kävi keskelle tuvanlattiaa makuulle, et varmaan olis jaloissa ja huomattaisiin.
Hyvin leipäkakkuni nousivat hellan päällä. Vanha leipäsarvi pääsi taas tosi toimiin ja kauniit reiät oli hetkessä tehty.
Pienestä taikinastani sain yheksän isoa leipää ja muutaman pikkuisen "reissumiehen". Ihanhan nämä ovat ruisleivän näköisiä ja maku oli mahtava. Moni vuotinen haaveeni on siis toteutunut ja ruisleipä paistuu taas vuosikymmenten tauon jälkeen Viinasillan leivinuunissa. Rehellisesti myönnän, et kyyneleet silmissä ensimmäistä leipää söimme yhdessä isännän kanssa, niin liikuttava hetki oli.
Jälkilämpöön pääsi vielä pellillinen torstaina isännän paistamia pikkupullia, itse tehdyt korput maistuu myös verrattomilta:))
