Piikkilankaa kehiin

Mielevi minun tekevi palvattua karitsaa. Ei auta muu kuin lähteä hakemaan toissapäivänä teurastettu karitsa ja kiikuttaa se paikalliselle palvaamolle. Kun ei ole mokkulaa, niin tulin testaamaan kirkonkylän kirjaston nettiyhteyttä. No kirjasto aukeaa vasta iltapäivällä, mikä nyt neuvoksi? Siis kunnantalolle, sieltä löytyikin muutama yleisölle tarkoitettu pääte, mut ei langatonta yhteyttä. Olen vähän pihalla tämän laitteen kanssa, joten päätän suosiolla olla laittamatta yhtäkään kuvaa postaukseeni.
Reissu on alkanut aika hurjasti: tulimme illan hyssyssä Viinasiltaan ja keskiyöllä havahduimme, et ulkona liikkuu joku. Vahtikoiramme Helmi oli heti ajantasalla ja alkoi semmoisen haukunnan et oksat pois. Isäntä ennätti näkemään pihan poikki juoksevan hahmon, se hyppäsi riukuaidan yli kylätielle ja samassa metsätieltä ilmesty vaalea pakettiauto, jonka kyytiin voro hyppäsi. Oispa hokannu heti yöllä soittaa poliisille. Soitin vasta aamusta ja sieltä kerrottiin jo ilmoitetun paristakin varkaudesta lähistöltä. Yöllinen poliisipartio olis kenties voinut moiset teot estää.
Nää mökkivarkaudet on tosi harmillisia juttuja. Useinkaan saaliin arvo ei ole rikottuja lukkoja, ovia tai ikkunoita arvokkaampaa, mut aikamoinen työ niiden korjaamisessa ja vakuutuksestakaan ei yleensä saa mitään. Toisekseen itse tavaroiden rahallinen arvo on useinkin pieni, mutta niiden tunne arvo omistajalleen sitäkin suurempi. Liittyhän niihin niin paljon muistoja, oman suvun rakasta historiaa, mistä haluaisi säilyvän jotain myös lapsille ja lapsen lapsille.
Päätimme et ensi kerralla voroilta menee ainakin pöksyt rikki, heidän kiivetessään riukuaidan yli luvattomille asioille. Siis piikkilankaa kehiin.