Aikoinaan naapurissamme asuneen eläkkeellä olevan rautatieläisen tarinat Turun-Karjan rautatien rakentamisesta 1890-luvun lopulla muistuivat eilen mieleeni kävellessämme taas kerran vanhaa radanpohjaa. Ihmettelin silloin kovasti radan nimeä, koska itse olen oppinut tuntemaan sen Rantaratana, Naapurin papan mukaan Rantaradasta alettiin puhumaan vasta joskus 1930- tai 1940-luvulla. Hän kertoi kuinka nykyistä Tunnelimäkeä kiertämään tehtyä rataosuutta rakentaneet ratatyöläiset nimittivät aluetta Siperiaksi, koska niin kylmää siellä oli rataa rakentaa. Alueella junat ovat aikojen saatossa kulkeneet kolmea eri ratalinjausta. Alkuperäinen, "Siperian halki", kulki Halikonjoen ja jyrkän mäen välistä. Kuvassa Helmi raivaa ratapohjan päälle kaatunutta puunrunkoa, jotta emäntä pääsisi paremmilla lumilla siitä hiihtämään.
Näin hienosti vanha ratapohja on pysynyt osin Helmin ahkeroinnin ansiosta kuljettavana;)
Mäki on osin kovin jyrkkä, joten jojo-talvina lämpötilan sahatessa edestakaisin, sen rinteille muodostuu upeita jääkoskia. Keväisin rinteillä on mahtavia jääpuikkoja, kuten mäen puhkaisevan vanhan tunnelin suuaukollakin. Rautatietä on oikaistu kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla on rakennettu tunneli, ensimmäinen vuosina 1927-1928 ja toinen 1993. Olimme asuneet jo joitakin vuosia alueella ja olin saanut keväisin kävelyretkilläni ihastella keltaisena mattona kukkivia keltavuokkoja vanhan ratapohjan reunamilla. Uuden tunnelin rakennustöiden yhteydessä alueelle siirrettiin niin paljon maata, että keltavuokot hävisivät. Siirsin alueelta kelta- ja sinivuokkoja ennen maansiirtotöitä pihaani. Keltavuokot taantuivat muutamassa vuodessa, mutta siirtämäni sinivuokot voivat hyvin ja ilahduttavat keväisin kukinnallaan syreenipensaan suojissa ripustaessani pyykkejä kuivumaan !
Teimme tänään uuden kävelyretken Tunnelimäelle katsastaakseni vanhan rautatietunnelin suuaukon jääpuikkotilanteen. Vaatimattomia olivat puikot vielä verrattuna kevättalvisiin jättipuikkoihin. Sen sijaan ilahduin kovin taiten tehdystä graffitista tunnelin sisäänkäynnissä.
Graffiteista ollaan montaa mieltä ja itsekkään en pidä kaikista. Tästä pidän. Olen aiemmin täällä kirjoittanut autotallissamme olevasta Peace-graffitista.
Vanha tunneli on kunnan omistuksessa ja joskus 1990-lopulla siellä järjestettiin Halikon Pienviljelijäyhdistyksen toimesta tunnelitansseja. Muistona niistä on jäljellä yhdistyksen kyltti ja lahonnut "tanssiparketti" tunnelin pohjalla, mikä tekee liikkumisen hyvin hankalaksi ja jopa vaaralliseksi tunnelissa.
Tunnelin toiseen päätyyn on kiinnitetty tuulen suojaksi muovi, jonka läpi päivänvalo kajasti kauniisti. Olin aikeissa mennä kuvaamaan sitä lähemmin, mutta muutin mieleni katsellessani seinän ja katon rajasta roikkuvia jääpuikkoja ja kuullessani Helmin hätäisen haukun.
Käännyin takaisin.
Käännyin takaisin.
Juuri astuessani ulos tunnelista, kuulin jääpuikon iskeytyvän tunnelin pohjalla olevaan vaneriin. Onneksi matkassani on suojeluskoira, paras ystäväni Helmi!
