sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Alkuvuoden väri-iloittelua

Välipäivinä oli mukavasti aikaa istahtaa kutimen ääreen. Tytär halusi uuden pipon itselleen. Hän onnistui löytämään vielä muutamia mieleisiä vyyhtejä lankakoristani pipoa varten. 
Innostuin kutomaan kolme pipoa luonnonväreillä värjäämistäni villalangoista. Tyttärelle kaksi ja isännälle yhden. Kuviomallina käytin perinteisen revontulet kudinmallin pohjalta Revonkipunat-lapasmalliin sommittelemaani kuviokertaa.
Omaan pipoonsa tytär halusi hieman löysemmän tupsun. Iskän pipoon tytär teki perinteisen tupsun. 
Villalanka voi aiheuttaa herkkäihoisille kutinaa, joten pipon otsaa vasten tulevan resoriosan kudoin merinovillasta ja kääntöreunan harmaan osan samettijaloilla värjätystä suomenlampaan villalangasta. Keltainen on värjätty tiikerinkaunosilmillä. Tummempi, sinapinkeltainen lanka, on kaksoisvärjätty, ensin koivunkuorella ja sen jälkeen tiikerinkaunosilmillä. Punainen on värjätty krappijuurella ja sininen itsekasvattamallani morsingolla. 
Tyttären pipon resorin kudoin samaan tapaan kuin isännänkin, otsaa vasten tulevan resorin merinovillasta ja kääntöreunan sinapinkeltaisella (kaksoisvärjätty, ensin koivunkuorella ja sen jälkeen tiikerinkaunosilmillä). 
Tytär halusi myös uudet Revonkipuna-lapaset itselleen. Niitä varten minulla ei ollut enää yhtään 2-säikeistä punaista lankaa valmiiksi värjättynä, joten ei auttanut muu kuin ryhtyä värjäämään uusia lankoja lapsia varten vuodenvaihteessa. Myös tiikerikaunosilmillä värjäämäni langat olivat vähissä, joten päätin värjätä myös niitä lisää. Kasvatan itse tiikerinkaunosilmiä ja kuivatan kukat näitä värjäyksiäni varten.
Tässä orrella värjäämäni langat oikealta lukien: 1. vyyhti veriseitikin jälkiväri, 2. vyyhti veriseitikki, 3. vyyhti tiikerinkaunosilmä, 4. vyyhti tiikerinkaunosilmä (harmaa villalanka), 5. vyyhti paatsamanmarjat 6. vyyhti paatsamanmarjat (harmaa villalanka).
Luonnonväreillä värjääminen tuottaa usein mukavia yllätyksiä, niin tälläkin kertaa. Minulla oli vielä  pakastimessa hieman jäljellä neljä vuotta sitten kerättyjä korpipaatsamanmarjoja odottamassa väripataan pääsyä.  Olen värjännyt aiemmin tuoreilla paatsamanmarjoilla kauniita havunvihreitä villalankoja. Nytpä en näillä pakastetuilla marjoilla saanutkaan tavoittelemaani vihreää, vaan enemmän tai vähemmän sinisiä lankoja! Vasemmalla olevat kerät ensimmäisestä keitosta, tummempi alunperin harmaa lanka ja hieman vaaleampi valkoinen lanka. Oikealla olevat kerät, ylempi 1. jälkiväri ja alepi 2. jälkiväri.
Värjäämäni langat pääsivät heti kuivutuaan puikoille. Kudoin niistä kahdet Revonkipunat tyttärelle.
Näitä hieman isompia lapasia hän käyttää aluslapasten kanssa kovilla pakkasilla.
Musta luonnonväristä suomenlampaan villalankaa. Muut langat olen värjännyt seuraavasti: veriseitikin 2. jälkiväri (vyyhti aiemmin värjätty punavyö- ja violetiseitikeillä), sininen paatsamanmarjoilla, sinapinkeltainen tiikerinkaunosilmillä, punainen veriseitikillä, vihreänkeltainen tiikerinkaunosilmällä.
 Nämä sirommat Revonkipunat riittävät leudompina talvipäivinä pitämään kädet lämpiminä. 
Lapasten resorin kudoin tällä kertaa kaksivärisenä 2 o 2 n joustinneulosta. Värimaailma on samanlainen kuin ylemmissä lapasissa, olen muuttanut vain kuviointia.
Alkuvuoden väri-iloittelu ei rajoitu pelkästään väripadan ympärille, vaan olen ehtinyt käymään isännän kanssa myös Nanna Suden retrospektiivisessä In the Moods taidenäyttelyssä Salon Veturitallissa. Näyttely on muuten tänään viimeistä päivää auki ja sen jälkeen Veturitalli sulkee koko kevääksi ovensa remontin vuoksi. 
Tässä kuvakaappaus itse taiteilijasta hänen museossa esitetystä esittelyvideostaan.
Suden työt ovat suurikokoisia ja tunteisiin vaikuttavia. Monet näyttelyssä esillä olevat työt ovat hyvin värikylläisiä ja niistä oli helposti havaittavissa erilaisia värikausia. Löysin paljon tuttua hänen värimaailmastaan, pidin siitä todella. Pidin myös siitä, että hänen maisemansa ovat kuin mielenmaisemia, eivät tarkkarajaisia kuvauksia. Niissä voi kulkea vapaasti ilman todellisuuden painolastia. 
Hänen silkille tekemänsä työt olivat ihanan kevyitä ilmaisultaan ja niiden värimaailma hiveli silmiäni.
 Vuodelta 2008 oleva työ Nainen ja hänen auransa, teki minuun suuren vaikutuksen. 
Vuodelta 2016 oleva työ Vapiseva aurinko sai isännänkin vapisemaan;))
Nanna Suden näyttely oli yhteisnäyttely Canal Cheong Jagerroosin kanssa. Häneltä oli esillä mm. erilaisia installaatioita. Tässä Canalin installaatio "Kelluva saari - musta" Veturitallin tornin ylimmässä kerroksessa. Myös Canalin työt olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. 
Viimepäivinä mekin olemme saaneet hieman lisää lunta. Pihamaalla näyttää nyt niin talviselta. Nappasin kuvan loppuviikosta juuri ennen sinisen hetken laskeutumista. Parhaillaankin sataa kevyesti pakkaslunta, joten on hyvä hetki lähteä hiukan ulkoilemaan.

Mukavaa talvipäivää Sinulle, oli mukavaa kun piipahdit vieraisilla blogissani!

14 kommenttia:

  1. Upeita lankoja ja neuleita! Minua nuo pipot ovat aina kutittaneet, mutta sinäpä olitkin ottanut yleisen ongelman hienosti huomioon. Kauniita tauluja ja kankaita tuossa näyttelyssä. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Satu:)) Tuo on tosiaan hyvä niksi tehdä resorin otsanpuoleinen osa jostain sellaisesta materiaalista ettei se kutita pipon käyttäjää. Koska villa päästää myös tuulen läpi, niin toisinaan laitan villapipoon vuoren, sellainen on omassa pipossanikin, minkä olen perinnyt omalta äidiltäni.

      Poista
  2. Meronovilla on oivallinen apu kutittavaan neuleeseen. Lankojesi värimaailma hivelee silmää, ihailen, olet niin taitava käsityöihminenkin!

    Mielenkiintoinen näyttely tosiaankin, värimaailma sielläkin hivelee silmää!

    Mukavaa talvista tammikuuta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjoitin juuri yllä Sadun viestiin, et toinen niksi on laittaa pipoon vuori ja kerroin omasta äidiltä perimästäni piposta. Nyt tuli mieleeni, et pipollani on ikää jo lähes 40 vuotta, se on edelleen rakkain piponi, jota pidän aina nämä pakkaskuukaudet. äidiltäni olen perinnyt myös kädentaitoni.
      näyttely oli todella upea, siellä olisi voinut käydä useamminkin.

      Poista
  3. Ihanat pipot, alusta loppuun omin käsin tehdyt. Niin taitava olet käsistäsi❤

    Mukavaa tammikuun jatkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nöyrin kiitokseni Sirpa! viimekesä vilahti muissa projekteissa niin, etten ehtinyt väripatojeni alle tulia virittellemään. onneksi minulla on mahdollista värjätä sisätiloissa näin talviaikaankin.

      Poista
  4. Voi miten hienot pipot olet tehnyt! Olet todella taitava! Ja mitkä värit! Fantastista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on mukava saada palautetta, kiitos siitä Der Seidenspinner:))

      Poista
  5. Kauniita värejä itse värjäämällä tulee uskomattoman ihania. Pipot on taideteoksia aivat kuin taidenäyttelyn upeat työt. T. Puutarhurintytär

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonväreillä saa niin pehmeitä ja hyvin toisiinsa sointuvia värejä, joten niistä on mukavaa ja helppoa suunnitella kirjoneuleita. kiva kun poikkesit Puutarhurintytät, tervetuloa toistekin:))

      Poista
  6. Kauniit värjätyt langat ja pipot. Näyttelyssä myös ihanat värit ja varmasti siellä paikan päällä tosi viihdyttävää.
    Ihanat ovat myös nuo lapaset. Hyvää alkanutta vuotta ja toivottavasti siellä on teillä myös lumitalvi, ainakin kuvan mukaan lunta on satanut. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley, olikin niin mukavaa taas saada pitkästä aikaa värejä puikoille, viimeisen vuoden olenkin kutonut pelkästään yksivärisiä töitä. lunta riittää jo täälläkin hiihtämiseen, kynnöspellolla toki suksi välistä karahtaa multapaakkuun ja sänkipelloilla lumi ei viel sänkeä peitä kokonaan. toivottavasti mekin saisimme huomenna lunta lisää;)

      Poista
  7. Jopas on pipo poikineen tai tyttöineen ja onhan lapasiakin. Väri-ilottelua todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinäpä pohdiskeltavaa, onko pipo lähtökohtaisesti maskuliininen vai feminiininen;)

      Poista