tiistai 9. heinäkuuta 2013

Koralli-kollaasi inspiroi virkkaamaan

Työstäessäni sunnuntaina värikollaasia sain pari hyvää ideaa uusiksi olkalaukuiksi. Korallit johdattivat ajatukseni atolleille, kauniille valliriutoille, joiden matalat turkoosit laguunit ovat kiehtoneet mieltäni aina. Päivät kuluisivat uidessa tai snorklatessa, kävelyillä valkealla hiekkarannalla tai palmun alla lepäillessä...niinpä virkkasin tämän Meren salaisuus-olkalaukun unelmoidessani elämäni matkasta korallien ja delfiinien asuinsijoille.
Seurakseen se sai tämän Sametti-olkalaukun hiukan arikisempia iltamenoja varten. Innostuin kuvaamaan laukun omenapuun alla kukkivan ritarinkannuksen kanssa, sillä ajatukseni olivat vielä uljaissa Rohan ritareissa. Kuvatessani mieleeni tuli, että ammoin joku on keksinyt antaa kukalle nimen juuri delfiinien mukaan. Ritarinkannuksen tieteellinen nimi delphinium kuvastaa puoliksi auenneiden kukkien muotoa, joka muistuttaa delfiiniä. Useissa kielissä, kuten suomenkielessäkin, kukan nimi on liitetty ritareihin. Nimitys johtunee kukan kannuksesta, joka on tuonut entisaikojen ihmisille mieleen ritareiden ratsastaessaan käyttämät kannukset. Kukkien kielellä ritarinkannus viestittää keveyttä ja leijailua, mikä sopii hyvin mausteeksi pieniin iltamenoihin;) 
Suomen suvi on kauneimmillaan, ihanat aurinkoiset päivät ovat hellineet lomalaisia. Kaksin aina kaunehimmin, lomallakin. Tämä Rantaloma-olkalaukku on saanut seurakseen uljaan ritarin, jonka viileä hehku saattaapi muuttua palavaksi rakkaudeksi loman aikana. Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica), maltanristi, jerusaleminristi, loistokäenkukka, punainen salama, rakkaalla, kuten rakkaalla kukallakin on monta nimeä. Kukkien kielellä se viestittää herkkää kauneutta.
Lomaani kuuluu myös mieluisia arkisia puuhia. Kävimme Helmin ja isännän kanssa marjametsässä Takamailla. Isännän jäädessä poimimaan mustikoita lähdin tarkistamaan kauempana olevia kanttarellipaikkoja. Kulkiessani pienen matkan harhaan, mieleeni muistui kuinka äitini pyysi aina jonkun meistä lapsista mukaansa marjametsään. Hänellä oli auttamattoman huono suuntavaisto ja siksi hän ei uskaltanut kulkea yksin vieraammissa metsissä. Jo lapsena sain oppia, miten ilmansuunnan voi tarkistaa luonnonmerkeistä, esim. auringosta tai pilvisellä säällä muurahaispesien sijainnista. Tämäkin mahtava murkkupesä sijaitsi puun eteläpuolella. Helmi on oiva kaveri minulle, kuullessaan pyynnön "etsi auto" tai "etsi isä", se lähtee kulkemaan takaisin autolle tai isännän luokse.
Sain palata takaisin kori tyhjänä, isäntä oli ehtinyt keräämään jo ½ämpärillistä mustikoita, vai olisko Helmi häntä hieman auttanut!
Ahkeroinnin jälkeen oli kaikkien mukavaa pulahtaa metsälampeen uimaan, Helmi tietty ehti taas ensimmäisenä:))

ps. virkatuista olkalaukuista löytyy tietoa enempi Virkkuukoukulla tehtyä-sivulta.

20 kommenttia:

  1. Kyllä toi Helmi on ihana kaverikoira. Meijän poikia ei voi pitää yhtään vapaana.

    Nättejä käsitöitä. Kyllä sä oot uuttera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi kulkee aina vapaana osan lenkkimatkoista. pyydän luokse ja otan hihnaan tarvittaessa ihmisten lähestyessä. Helmillä ei ole kummoistakaan metsästysvaistoa, harvoin se lähtee jonkin metsäneläjän perään ja silloinkin lopettaa ajon käskystä. lähteekö poikasi omille teilleen, vai miksi niitä ei voi pitää vapaana?
      kiva kuulla, et pidit laukuista:))

      Poista
    2. Lähtevät, niille tulee helposti ajo päälle. Oravat, fasaanit, mopot kelpaavat "riistaksi". Mäyräkoirat jäävät helposti auton alle, kun eivät yhtään väistä mitään.

      Poista
    3. mäyräkoirillahan taitaakin olla voimakas metsästysvietti, aivan toisin kuin näillä paimenkoirilla. pojat on pokia koiramaailmassakin;)

      Poista
  2. Ihanat laukut, tykkään tuosta samettisesta, onhan siin mei karjalaisten värit, punanen ja musta.
    Koira on aina hyvä kaveri metsässä, sillä ne löytää kotiin kun emäntä eksyy, kokemusta on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä onkin, nyt vasta hokasin kun sanoit, olin itse niin korallien lumoissa. koira on ihmisen paras ystävä;)

      Poista
  3. Hienoa Sinä, kauniit kassit virkkasit. Tykkään molemmista.
    Kiva hihnaidea tuossa vaaleassa.

    Mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onpa mukava kuulla Anneli, minustakin tuo kapea simpukkavyö on kuin tehty olkahihnaksi. mustikkaista viikkoa myös Sinulle:))

      Poista
  4. Hienoja laukkuja! Värit ja kaikki yksityiskohdat kivoja!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joskus tulee hyviä ideoita mieleen ihan muita juttuja tehdessä. mul on silmienalla työhuoneessani noita kirpparilta hankkimiani vöitä ja muita jutskia, alitajuisesti suunnittelen sit niihin sopivia käsitöitä. tällä kertaa koen taas onnistuneeni, mukavaa saada töistä palautetta. hyvää värjäyspäivää huomiseksi:))

      Poista
  5. Aah, korallit ja meri, kaunista unelmointia. Laukut ovat siis ennemmän kuin vain laukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin taitaa minulla olla vähän kaikkien käsitöiden kanssa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. olen liittänyt niihin omani tehdessä, joku toinen liittää sit joskus omansa;)
      ps yritin kommentoidä postaustasi, mut en taas osaa, jotenkin blogisi kommentointi toiminto on muuttunut.

      Poista
  7. Noin se vaan mielikuvitus muuttuu laukuksi!!Ihailen!! Minulla on myös ällöttävän huono suuntavaisto, käännyn oudoista ovistakin väärään suuntaan. Niinpä marjastan vain mökin lähellä, niin että talo näkyy!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laukkuja on kiva suunnitella ja tehdä;) varman päälle on hyvä ottaa, myös tuttuun metsään voi "eksyä". niin kävi kerran itsellenikin, kun ystäväni kanssa olimme yhdessä sienestämässä ja puhellessamme en niin seurannut mihin kuljimme. otimme varman päälle ja kiersimme vähän pidemmän reitin kautta autolle, kun en ollut enää varma, mistä löytäisin tutun polun pään. ylimääräistä kävelyä tuli reilut 3 km!

      Poista
  8. Terveisiä lomalta ja kesälomamatkalta!
    Sinä olet haaveillut matkasta ja se on innoittanut sinut hienoihin töihin. Simpukat ovat kaunis lisä.

    VastaaPoista
  9. Saisinpa minäkin tuollaisen inspiksen, täällä siivoan vastentahtoisesti kesän aikana kertyneitä 'villakoiralaumoja'ja käyn aina välillä kurkkimassa nettimaassa. Olisipa minullakin tuollainen Helmi, luulenpa suuntavaistoni olevan hakusessa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saisinpa minäkin itselleni edes hitusen siivousintoa, kiitän luojaani, et tänä kesänä meil ei ole mitään isompia juhlia, joten voin rauhassa unohtaa siivouksen;) koira on kyl hyvä kaveri metsäretkille ja muutenkin.

      Poista