Nappasin värihaasteen Eevireginan Jokirannassa blogista. Olen jo useampana päivänä selaillut puutarhakirjoja ja vanhoja kukkakuviani kevään kaipuussani. Ulkona lumisade jatkuu jo toista päivää, Kuningas Talvi ei pidä seurueineen näköjään vielä mitään kiirettä muuttopuuhissaan Pohjoisnavalle. Uskonpa kuitenkin Räntä-Mummon jo kohta ottavan luutansa esille ja lakaisevan lumet ja jäät huidsinnevadaan ja Prinsessa kevät valtaa kukkaistyttöineen maat ja mannut. Nämä ihanat satuhamot löytyvät Elsa Beskowin satukirjasta Ollin hiihtoretki. Näitä Beskowin satukirjoja tuli luettua lapsille paljon ja vieläkin ne joskus tarttuvat hyllystä käteen, ovat niin viehattävästi kirjoitettuja.
Monta vuotta yritin saada kärhöt viihtymään verannan säleikössä siinä onnistumatta. Vihdoin keksin laittaa alppikärhön (Clemetis alpinas) kasvihuoneeseen. Sen jälkeen olen saanut nauttia kärhöni kauniista kukinnasta varhain keväällä, usein se aloittaa kukinnan jo huhtikuun lopulla ja kukkii toistamiseen syyskesällä.
Hämeen maakuntakukka, Sinivuokko (Hepatica nobilis), aloittaa kukintansa usein Räntä-Mummon vielä lakaistessa viimeisiä rännän rippeitä metsiköistä. Joen törmältä nousevassa rinteessä kukkii myös puna- ja valkokukkaisia sinivuokkoja iloksemme huhtikuun lopulta alkaen. Sinivuokko ei kykene lisääntymään kasvullisesti, joten tuppaiden siirtäminen kasvupaikaltaan voi hävittää sen luontaiselta kasvupaikaltaan. Yhden pienen tuppaan olen itse siirtänyt vuosia sitten sireenipensaan alle, missä se ilokseni kukkii esimmäisten kukkien joukossa puutarhassani.
Uudenmaan maakuntakukka, valkovuokko (Anemone nemorosa), on huomattavasti yleisempi kuin sinivuokko, leviten laajoina mattoina metsänpohjassa täällä Varsinais-Suomessakin. Olemme ottaneet metsänrinteestä muutamia lehtipuiden taimia ja niiden juuripaakkujen mukana saaneet myös valkovuokkoja pihallemme. Vähitellen valkovuokot ovat levittäytyneet pikku metsikössämme ja pensaiden alla laajoille aloille. Minulle ehdoton äitienpäiväkukka on valkovuokko:))
Aiemmin lähellä kotiamme kasvoi laajalti keltavuokkoja (Anemone ranunculoides), mutta kasvusto hävisi rautatietyömaan takia. Uutta tunnelia tehtäessä maata möyrittiin keltavuokkojen kasvualueella niin paljon, että koko kasvusto hävisi. Yritin siirtää keltavuokkoja pihaan, mutta ne taantuivat muutamassa vuodessa. Nyt täytyy mennä huomattavasti edemmäksi, jos haluaa ihastella keltavuokkojen kaunista kukintaa.
Hieman myöhemmin toukokuun lopulla alkaa arovuokkojen kukinta (Anemone sylvestris) omenapuiden ja herukkapensaiden alla. Kuvassa arovuokot ovat vasta nupuilla polun oikeassa reunassa sipulikukkien jo kukkiessa valtoimenaan. Arovuokko on erittäin kaunis, harmi vain, että sen kukinta-aika jää usein kovin lyhyeksi tuulten puhaltaessa herkät terälehdet pois. Vuokkojen tieteellinen nimi on johdettu kreikan tuulta merkitsevästä sanasta anemos, mikä viittaa juuri lyhyeen kukinta-aikaan.

Vuorenkilpi (Bergenia cordifolia) helppohoitoisena näyttävänä reunuskasvina ja laajana omana kasvustona on edelleen suosikkejani. Siperianunikkoja (Papaver croceum) putkahtelee pitkin kesää mistä milloinkin ja aina ne ilahduttavat yhtä paljon herkällä kauneudellaan.
Toukokuussa kukkivista sinikukkaisista perennoista lemppareihini kuuluvat idäsinililjat (Scilla siberica), liljat saavat rauhassa levitä angervopensaiden alla ja pitkin nurmikkoa. Valkotäpläimikkä (Pulmonaria saccharata) tuo hauskaa vaihtelua perennapenkkiin myös kauniiden lehtiensä vuoksi. Kevätkaihonkukan (Omphalodes verna) kukintaa odotan aina innolla toukokuussa. Usein päätän, että syksyllä laittaisin muutamia taimia ruukkuun kellariin talvehtimaan, jotta saisin ihailla jo aikaisin keväällä sen kaunista kukintaa ikkunalaudalla. Saat arvata, olenko vielä kertaakaan asiaa toteuttanut;) Eli nytkin tyydyn ihastelemaan kaihonkukkia pelkästään kuvista.
Näiden kauniiden kukkien kera toivotan kaikki uudet lukijani tervetulleiksi Ilonan värimaailmaan. Olen ilokseni huomannut monen viihtyvän blogini sivuilla ja toivotan Teille kaikille edelleen viihtyisiä hetkiä ja inspiroitumista kätteni töistä:))
Näiden kauniiden kukkien kera toivotan kaikki uudet lukijani tervetulleiksi Ilonan värimaailmaan. Olen ilokseni huomannut monen viihtyvän blogini sivuilla ja toivotan Teille kaikille edelleen viihtyisiä hetkiä ja inspiroitumista kätteni töistä:))







