Näytetään tekstit, joissa on tunniste Galleriakahvila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Galleriakahvila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Paateri

Vuonislahden uimarannalta lähdimme aamukahville Paateriin, nykyisin museona toimivaan kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ateljeehen ja kotiin. Näistä Galleriakahvilan ovista kulkee vuosittain tuhansia ihmisiä, Paateri on yksi Lieksan suosituimpia matkailukohteita edelleen, vaikka kävijämäärät ovat selvästi pudonneet -90-luvun huippuvuosista. Kahvila tarjoaa kävijälle ihania herkkuja, ja mikä parasta, myös laktoosittomia ja gluteiinittomia. Nautimme kahvin kera vastaleivotusta tattipiiraasta ja suussasulavasta mustikkaleivoksesta jyhkeillä puutuoleilla istuen, niissä näkyy tietysti Eva Ryynäsen kädenjälki kuten jo kahvipannuovissakin:))
 
Kesäkuussa tuli 100 vuotta Evan syntymästä, juhlavuoden kunniaksi Pielisen museossa on syyskuun puoliväliin avoinna näyttely Kuvanveistäjä Eva Ryynänen 1915-2001, missä kävimme maanantaina. Juhlavuoden kunniaksi on julkaistu myös kirja Kaikkialla on kauneutta-kuvanveistäjä Eva Ryynänen. Kirjaa oli myynnissä museolla ja Paaterissa, ja nyt harmittaa kun en sitä ostanut.
Eva ja Paavo Ryynäsen uurnat on laskettu Paaterin pihamaalla kasvavien isojen kuusten juurelle, taustalla siintää heidän kotitalonsa. Ensimmäisen kerran tapasin Evan ja Paavon vuonna 1980, jolloin kävimme appeni kanssa vierailulla Paaterissa. Vierailu teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sen jälkeen vierailimme usein Paaterissa Lieksan matkoillamme ja aina koin paikan ja sen isäntäparin yhtä voimakkaasti. Heidän kuolemansa jälkeen käynnit eivät tuntuneet lainkaan samoilta ja siksipä meni yli vuosikymmen ennen kuin taas löysin tieni Paaterin pihamaalle. Paaterissa on ihmeellisen hyvin onnistuttu säilyttämään paikan henki sellaisena kuin Eva sen tahtoi säilyvän, "sammelet saakoot kasvaa kivillä".
Ateljeen liukuovet.
 
Myös ateljeessa tuli sellainen olo kuin Eva olisi vain piipahtanut asioille ja kohta palaisi työnsä ääreen!
Eva teki pitkän työuran maalaistalon emäntänä ennen ryhtymistään päätoimiseksi kuvanveistäjäksi. Ryynäset luopuivat karjasta 1976, navetasta ja siihen liittyvästä tallirakennuksesta kunnostettiin Evalle ateljee. Ateljeehen on koottu runsaasti Evan töitä sekä valokuvanäyttely hänen työskentelystään. 
Kuka tuntee toista naista tai ihmistä, joka olisi omakätisesti veistänyt kirkon kotikylälleen?

Se joka avaa Paaterin kirkon ovet ja näkee ylväänä kohoavat nuoret suorat männynrungot Karjalan ikikuusen juurakon läpi ei voi koskaan unohtaa näkemäänsä, en ainakaan minä.