tiistai 13. lokakuuta 2015

Värikollaasi Luumunsininen ja lohenpunainen


Katsoessani sunnuntaina värikollaasin viikon värit ne tuntuivat melko haasteellisilta (kollaasin keskellä). Asia ratkesi kuitenkin melko helposti suunnitellessani päivän askareita aamukahvia juodessani. Tilasin aiemmin syksyllä Roution Sailan nettikaupasta hänen Kukkia sipuleista-kirjan ja siinä ohessa hän laittoi pussillisen Havran lajikkeen tulppaaneita. Tulppaanit juuri oikean värisiä tähän haasteeseen! Kiertelin aamulla pihaa kameran kanssa, happomarjapensaan lehdet pääsivät myös kollaasiin. Verannan ikkunalla olevista tuikkulaseista löysin lohenpunaisia sävyjä kuten myös seinällä olevasta syntymäpäiväkortista.

Täällä lisää Värikollaasi 6 Luumunsininen ja lohenpunainen.

28 kommenttia:

  1. Kauniisti sointuvia värejä. Pidän tuosta kuvan alalaidan tulppaanirivistä. Upeasti saatu kuva elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Aino tästä mielenkiintoisesta haasteesta, haastenapin liikkeen olisin todella halunnut vangita kollaasiiini, taitoni siihen eivät vain riittäneet viel täl erää. Kaari3 onnistui siinä erinomaisesti!
      Tulppaanit kuvasin pussin kyljestä, ilokseni huomasin niiden sopivan juuri tähän haasteeseen.

      Poista
  2. Herkistelevät kauniit ruusun terälehdet.
    Kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  3. Kauniit värit! Tyttäreni lempiväri on tuo lohenpunainen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Maarit, lohenpunainen on minustakin kaunis väri, lankoihini saan värjättyä lähes lohenpunaista korpipaatsaman lastuilla.

      Poista
  4. Kyllä värejä sitten alkaa löytyä, kun kiertelee ja katselee. Olet ottanut kauniita yksityiskohtia, niistä tykkään.
    Hieno kokonaisuus tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi taas täl kertaa löytyi, aina en löydä. minulle helpoin tapa ja mielenkiintoisin, on koota kollaasi juuri erilaisita yksityiskohdista. tykkäisin rakentaa tarinallisen kollaasin, aina sekään ei luonnistu.

      Poista
  5. Täydellisen ihana kollaasi, tosi upea kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos Molley, värit taitavatkin olla lempivärejäsi. olit ajatuksissani viikonloppuna, mietin oletko Salon kissanäyttelyssä mukana!? mua harmitti kun näyttely osui juuri lomaviikkoomme, joten oli muita suunnitelmia ja en päässyt kisuja katsomaan.

      Poista
  6. Kävin nautiskelemassa postauksissasi, kaikkea ihanaa syksyjuttua olet tehnyt, voi kun tuoksut olisivat mukana. Olen ollut pellolla ja pihahommissa ja kaatunut sänkyyn, no kohta alkaa tarhurin talviuniaika ja sitten blogeihin ehtii paremmin taas juttelemaan! Nuo värjäysjutut ovat niin ihania! Upea tuo voimakas värikollaasi! Roution Sailan 'Kukkia sipuleista' on hyvin vaarallinen kirja! Ole varovainen, se viettelee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppas muuta Kivipellon Saila, kyl me se tuoksukamera tartettais;) syyspuuhista saa kroppaan terveen väsymyksen ja rentouttavan unen, siitä minäkin nautin. totta, blogistaniassa ehtii näin syksyisin kiertelemään hieman vähemmän, jos käykin kurkkimas toisten kuulumisia, niin kommentointi ainakin sit jää useimmiten. värjäysjuttuja kait pitäisi hieman enempi kirjoitella, koska bloginkin olen alunperin juuri niiden takia perustanut! Sailan kirja viettelee juur oikealla tavalla, illallakin sitä lueksin kun suunnittelin viel myöhäisiä istutuksia;))

      Poista
  7. Voi onpa seesteinen ja kaunis kollaasi. Olen ihan unohtanut lohenpunaiset ruusut <3 Minulla kasvoi joskus kukkapenkissä lohenpunaisia gladioluksia...Ne olivat kauniita myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. seesteinen, mukava kuulla. yritin leikkiä hieman tarkennuksilla, jotta olisin saanut kollaasiin syvyysvaikutelmaa...lohenpunaisia gladioluksia on itsellänikin ollut aikoinaan monasti ja tykkäsin, nyt vuosiin en ole gladioluksia kasvattanut, etupäässä kukkapenkeissäni kasvaa perennoja.

      Poista
  8. Helposti lopulta olet oikeat värit löytänyt ja koostanut tasapainoon kollaasiksi.
    Onko keskellä tuikkuastia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parin päivän etsiskelyn jälkeen värit löytyivät yllättävän helposti, olivat liian lähellä, jot heti olisin kekannut;)
      keskellä haaste värit, niistä oikealla Hempan kirpikseltä aikoinaan hankkimani tuikkulasit.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. tuttua tyyliäni, en vaan osaa uudistua tällä saralla;)

      Poista
  10. Juuri oikeat värit. En minäkään saanut pyörylää aikaseksi, tuota lippukuviotani en huomannutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. värit osui täl kertaa nappiin. se on jännä juttu miten erilaisia asioita ihmiset näkevät kuvissa;)

      Poista
  11. Kauniit värit ja miten hyvin ne sointuvat toisiinsa!

    VastaaPoista
  12. Lohiruusu on kaunis ja sopii luunsinisen kanssa muussakin yhteydessä.

    VastaaPoista
  13. Niin ne värit vaan loksahtavat paikalleen! Marjapensaan lehdet ovat kuin pienet pupun korvat söpöjä.

    VastaaPoista