tiistai 23. huhtikuuta 2013

Virkkuuksia kehiin


Aamu valkeni puolipilvisenä ja tuulisena. Aamukahvia juodessa mietin päivän puuhiani. Ulos ei tehnyt oikein  mieli puuhastelemaan, tuuli iski vastaan jo heti ulko-ovella postinhaku reissulla. Helmikään ei välittänyt lähteä pidemmälle lenkille. Eilen Värjärin Puodissa oli tutustumassa vuosien takaa vanhat työtoverini, iltapäivä vierähti todella nopeasti hyvässä seurassa muistellen "vanhoja hyviä aikoja". Tyttäreni leipomat muffinsit maistuivat kahvin kera. Tuntuu kuin vuosikymmeniä ei välissä olisi ollutkaan, juttu luisti samalla tapaan kuin aiemmin 30 vuotta sitten leikkuutuvan kahvihuoneessa:)) Tuli puhetta myös siitä, että blogissani on paljon kuvattuna käsitöitäni, mutta kaikkea sieltä ei löydy. Siitäpä sain ajatuksen päivittää tuotteitani blogiin. Täältä löydät hieman lisää tietoa yllä olevassa kollaasissa olevista virkkuuksista, joita siis löytyy tällä hetkellä Värjärin Puodista. 

16 kommenttia:

  1. Mukava kokonaisuus ; ) On siinä koukulla tullut lämmin näitä virkatessa! Hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aamun harmauteen piti saada hieman väri-ilottelua;) virkkaus on siitä hyvä, kun koukuta voi lähes missä vain. mul on aina kässäpussi mukana autossakin, odotellessa ehtii virkkaamaan monta kierrosta.

      Poista
  2. Ihania töitä niin kauniissa väreissä!

    VastaaPoista
  3. Oletpa saanut paljon kaunista ja kivaa aikaiseksi. Minulla vain kertyy sukkia, lapasia ym. päättelemättömien kasaan, täytyy taas varata yksi päivä päättelypäiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättelypäivä, hyvä idea! päätteleminen ei ole minunkaan mielipuuhaa, voisinpa olla vähän kade työkaverille, jonka anoppi rakastaa niin päättelyä, et päättelee kaikki hänenkin käsityönsä! löytyisköhän sun lähipiiristä joku samanlainen?

      Poista
  4. Kivoja töitä! Itsekkin tahdon "unohtaa", mitä kaikkea on tullut tehdyksi vuosien varrella.....
    Välillä kun tulee tunne, ettei mitään ns järkevää saa aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää blogi onkin siksi osoittautunut kivaksi, et tulee "arkistoitua" työnsä. satunnaisesti otin aiemminkin kuvia, mut en läheskään näin paljon, mitä nyt tulee otetuksi. vielä kun innostuisi kirjoittamaan työohjeetkin tarkemmin ylös, toisaalta teen hyvin harvoin samanlaisia töitä uudelleen;)

      Poista
  5. Kaikkea kivaa ja kaunista olet koukutellutkin! Taitatava olet käsistäsi!!
    Hauskat nuo tölkin suojuksetkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä palaute kannustaa jatkamaan ja kehittelemään aina jotain uutta kivaa. juomat menee helposti esim. saunaillassa sekaisin, eriväriset suojukset auttavat löytämään itsekutakin sen oman tölkin;)

      Poista
  6. Toivon, että Värjärin puodissa kauppa käy ja nuokin kauniit käsityöt löytävät paikkansa. Kyllä huomaa, että käsityöihminen olet. Minä pistit pelit ja pensselit jo naftaliiniin, ehkä seuraavan kerran syksyllä otan esille.
    Tämän päivää olen piänyt sadetta ja tuijotellut horisonttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa olla sukuvika tää käsillä tekemisentaito;) älähän nyt, olisit vaan virkannut verannalle tuollaisen hyrrän viel kesäksi. täälläkin nyt vaihteeksi satanut pari päivää, nytkin aamu valkenemassa puolipilvisenä.

      Poista
  7. Tosi ihania käsitöitä oletkin tehnyt.
    Kiva, että esittelit ne täällä ja kävin kurkkailemassa puodissasi ja siellä niitä olikin enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun löysit tiesi myös käsityö sivustoille, yritän niitä aina välillä päivitellä. värjäyksistäkin pitäis tehdä jokunen uusi juttu, jotenkin aikaa vaan ei tahdo riittää kaikkeen.

      Poista
  8. Hienoja käsitöitä. On niissä ollut tekeminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ajan saa todella hyvin kulumaan käsitöiden parissa;)

      Poista