maanantai 8. huhtikuuta 2013

Marseille muutakin kuin saippuaa

 
 Vietimme Marseillessa kolme päivää. Eka aamuna tulimme hivenen myöhässä kalasatamaan, koska kalastajien saaliit olivat jo lähes myydyt. Ehkäpä reseptikirjastani ei ihan hevin olisi löytynyt sopivaa ohjetta mustekala ateriaa varten;)
 

Ihastelimme hotellimme ruokasalin ikkunasta kaukana kukkulalla näkyvää kirkkoa aamiaista syödessämme. Brasiliasta kotoisin oleva, nykyisin Belgiassa historiaa opiskeleva nuori mies sanoi kirkon olevan mielestään yksi maailman kauneimmista. Päätimme aloittaa Marselleihin tutustumisen kiipeämällä tuolle korkealle La Garden kukkulalle, missä Notre Dame de la Garden basilica sijaitsee aivan kukkulan huipulla. Harmikseni kamerani objektiivi jumiutui tämän kuvan ottamisen  jälkeen. Onneksi isäntä sentään saa otettua kuvia kännykällään, joten ehkäpä pääsemme nauttimaan matkan vaiheista kuvien kera kotiin palattuamme.
La Garden kukkulalle rakennettiin jo 1200 luvun alussa pieni kappeli, josta tuli tärkeä käyntikohde ja suojanantaja pyhiinvaeltajille. Vuosisatojen kuluessa tämä pieni, välillä koviakin kokenut kappeli on laajentunut isoksi basilicaksi, minkä huipulle asetettiin "kruunuksi" vuonna 1931 kullattu Pyhän Neitsyen patsas. Patsas on 9,70 m korkea ja painaa 4500 kg. Patsas kullattiin uudelleen v. 1963, jolloin siihen kului 29400 siivua lehtikultaa! Pyhä Neitsyt suojelee koko kaupunkia, se näkyy kaikkialle, lähestyipä Marseilleä sitten mereltä tai maalta. Patsas ja koko basilica on uskomattoman kaunis, puhumattakaan sieltä avautuvasta näkymästä Välimerelle ja yli kaupungin läheisille vuorille, Dolomiiteille.
Vasta Marseillen opaskirjaa tarkemmin lukiessani huomasin La Cardelle kulkeneen aiemmin myös köysiradan, jonka kulkusillan oli suunnitellut itse Gustave Eiffel. Oppaan mukaan rata ehti kuljettaa yli 20 miljoonaa pyhiinvaeltajaa La Gardelle vuoteen 1967 mennessä, jolloin sen toiminta lopetettiin.
 
Longchampin palatsi on rakenettu 1860-luvulla "veden ylistykseksi" Marseillen kanavan valmistuttua turvaamaan veden saannin. Palatsin edessä on kauniit suihkulähteet, virtaavan veden lorina oli mitä kauneinta musiikkia korville noustessamme jyhkeitä portaita ylös, pois vilkkaan liikenteen melusta, palatsin takana olevaan puistoon. Puistossa on aiemmin toiminut eläintarha, nyt siellä oli lapsille tilaa leikkiä ja aikuisille paljon penkkejä, joille istahtaa vaikkapa lukemaan aamun sanomalehteä tai vaihtamaan kuulumisia tuttavien kanssa. Puiston ympäri kulkeva hiekkatie näytti toimivan monen lenkkipolkuna. Nautimme aamuauringosta ja lämmöstä, ruhtinaaliset + 15 seuraillen vanhan mamman puistokissojen ruokkimista. Mamman ympärillä ja penkeillä oli puolen tusinaa kissaa ruokailemassa. Tullessamme Longchampin palatsilta piipahdimme myös St. Vincent de Paulin kirkkoon (Reformikirkkoon), minkä kaksi korkeuksiin kohoavaa koottilaistyylistä tornia olivat todella kauniit, kuten kirkon lasimaalauksetkin. Kirkon edessä oli Jeanne d' Arcin patsas.
Kolme päivää Marseillessa kuluivat nopeasti ja oli aika palata takaisin Pariisiin...
 
 
            





14 kommenttia:

  1. Hienolla matkalla olette, mutta ehkä tuo mustekala jäisi minunkin ruokalistalta poissa. Ajatuskin lonkeroista kauhistuttaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä, mustekalat saavat puolestani uiskennella meressä;)

      Poista
  2. Paljon on nähtävää ja oikeassa kait on sanonta, että matkailu avartaa. Satamassa minäkin voiisn kierrellä ja katsella sekä vuorille nousta maisemaa ihailemaan, vaan mustekalan jättäisin muille.
    Miksi et vie kameraasi kameraliikkeeseen ja pyydä korjaamaan. Saattaa olla pikku vikakin, siellä se selviäisi.
    Mielenkiintoisia päiviä edelleen toivotan Karsikonperältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos aimariin, matka näyttää paranevan loppua kohden, neljä päivää Pariisissa olivat hienot, kirjoitan niistä kuvien kera hiukan viel loppu viikosta. Beauvaisiin tulimme A&M:n kanssa sunnuntai illalla, tämä päivä kului kaupungilla. sain hankituksi pikku Nikonin pokkarin edellisesti. Lähdemme vasta ke kotiin Tukholman kautta.

      Poista
  3. Tuolta Notre Damelta on hienot näkymät koko Marseilleen. Kävimme siellä viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan mahtava paikka, suosittelen kaikille Marseilleen matkaaville todella! muistankin sinun kertoneen matkastasi, jäi mieleeni et ostitte saippuaa, meillä jäi ostamatta;)

      Poista
  4. Ihanalta kuulostaa matkanne! Jospa saisitkin kamerasi kuntoon ja saisimme ihailla kauniita kuviasi.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on tosi milenkiintoisen näköistä siellä,paitsi se mustekala, yökkistä!
    Mä en kyllä söisi, mies maistoi joskus, kun oltiin Kreikassa, mutta mä en kyllä suostunut.
    Notre Dame on takuulla kaunis paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meilläkin isäntä on innostunut kaikista merenelävistä, mustekalastakin tykkää, mut minulta jää syömättä. Marseillen Notre Dame de la Garden basilika on ehkä yksi kauneimmista kirkoista missä olen ikinä käynyt. lauantaina olimme isännän kanssa messussa Pariisin Notre Damessa. kirkko on synkkä ja jotenkin kolho, ei oikein ollut meidän mieleen. isäntäkin sanoi, et on kuin peikkojen luola. musiikki soi kauniisti, ranskaa emme ymmärrä, mut papin puhe kuulosti kauniilta, vaikkakin lauloi hieman nuotin vierestä. Viime elokuussa olimme ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa, siellä oli yksi pappi Ranskasta, siitä saimme ajatuksen mennä nyt seuraamaan aitoa ranskalaista kirkonmenoa.

      Poista
  6. Voi miten upealta matkanne kuulostaakaan! Täällä vaan yhä tulee lunta/räntää ja lämpötila nollassa!
    Oikein nautinnollisia hetkiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä on myös kylmää, Marseillessa aurinko paistoi kahtena päivänä, Pariisissa suurimmaksi osaksi pilvistä, eilen tulimme Beauvaisiin ja täällä ollut melko sumuista, hieman auringonpaistetta iltapäivällä. taisimme tulla kuukautta liian aikaisin tälle reisulle ilmojen puolesta.

      Poista
  7. Meillä mies syö kyllä mustekalaa, mutta minä jätän väliin. Nuo kalasatamat ovat aina viehättäviä ja kuvauksellisia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sama juttu meidän huushollissa;)varmaat uskot, kuuinka harmitti, kun kameran objektiivi jumittui ja kuvaaminen loppui siihen.

      Poista