lauantai 14. maaliskuuta 2015

Mitä eduskuntavaaliehdokkaan vaalikampanjatuotteet kertovat ehdokkaasta?

Olen aina vaaleissa seurannut mielenkiinnolla ehdokkaiden kampanjatuotteita. Kaikki varmaan muistavat Sauli Niinistön lempiharrastuksesta innoituksensa saaneen rullaluistinpinssin tai Vuokko ja Paavo Väyrysen "kuninkaallisella" valokuvalla varustetun valkoisen keramiikkamukin. Kevään eduskuntavaaliehdokkaat tukiryhmineen ovat alkaneet julkaista omaa kampanjamateriaaliaan, tarjolla on monenlaista tuotetta. Yrittäjän näkökulmasta mielenkiintoinen kysymys on se, tukevatko eduskuntavaaliehdokkaat paikallista tai edes kotimaista yrittäjyyttä hankkiessaan kampanjatuotteitaan? Ekologisuutta ja kestävää kehitystä kannattavana kiinnitän huomiota myös tuotteiden alkuperään, valmistustapaan ja käytettyihin materiaaleihin. 
Oman käsityöalanyritykseni, Värjärin Puodin, tuotevalikoimasta löytyy virkatut Neliapila- korvakorut, rintaneulat ja - pyyhepidikkeet. Neliapila on keskustapuolueen tunnus, joten tarjosin Neliapila-tuotteitani salolaisen keskustapuolueen eduskuntavaaliehdokkaan Ulla Huittisen vaalikampanjatuotteiksi. Olen erittäin tyytyväinen Ullan ja hänen tukiryhmänsä tekemään päätökseen hankkia Värjärin Puodista kampanjan aikana myytäviä Neliapila-korvakoruja ja rintapinssejä.
Tänään Salon torilla vietettiin Kepu-kahvilan avajaisia ja Ulla Huittisen eduskuntavaalikampanja pyörähti todenteolla käyntiin. Ullan yhtenä vaaliteemana on PK-yrittäjyyden tukeminen. Ainakaan hänellä se ei tunnu olevan pelkkää puhetta, siitä merkkinä toripöytäni ohikulkeneen  tukiryhmäläisen korista pilkistävät rintapinssit ja Neliapila-korvakorut. Ja  miten mukavaa olikaan nähdä niitä jo niin monien korvissa:))


12 kommenttia:

  1. Onnittelut Neliapilakorujesi menestymisestä!
    Nyt et hetkeen ehkä muuta ennätä virkatakaan, kuin neliapiloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos aimarii, kyl tilaus ainakin yhden viikon työllistää, hyvä sekin:))

      Poista
  2. Asiaa puhut tyttö siellä! Ja pitäis enemmänkin pienten tekijöiden Suomessa meluta omista "kampanjatuotteistaan", että poliitikot heräis tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos Stiina, tyttö kuulostaa niin kovin hyvältä;) omaa aktiivisuutta tässäkin asiassa tarvitaan, ei muuten tuotteitaan saa markkinoitua minnekkään, koska ei pienyrittäjillä ole varaa liiemmin mainostaa toimintaansa lehdissä saatika kulkea minkäänlaisilla messuilla.

      Poista
  3. Olitpa aktiivinen, ja se palkittiin. Hyvä! Käsityönä Suomessa tehdyt korvakorut sopivat hyvin vaalituotteeksi. Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä niin, koska niin monta kertaa tulee kieltäväkin vastaus, mut lannistua ei saa! niin sopii, ja on vähän erilainen, erottuu muusta tarjonnasta ja viestittää mielestäni hyvin positiivisesti ehdokkaan arvomaailmasta ja vaaliteemoista:))

      Poista
  4. Vihreät Neliapilakorusi sopivatkin hienosti Kepulaisen vaalikampanjatuotteeksi. Onnittelut, PK-yrittäjän on oltavakin aktiivinen.

    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta Sirpa, ihan kuin piste i:n päälle! aivan niin, omaa aktiivisuutta tarvitaan ja rutkasti. siitäpä sitten pieni dilemma syntyykin, käsityö on aikaa viepää, joten aikaa ei enää tahdo jäädä markkinoinnin suunnitteluun, saatika toteutukseen, monet markkinointikanavat myös maksavat huimasti verrattuna pienyrittäjän tuloihin!
      aamu on valjennut ihanan aurinkoisena, mitä parahin sää omenapuidenleikkuuseen ja ansarin kevätsiivoon. nautitaan tästä:))

      Poista
  5. Hienoa! Oma aktiivisuutesi sai oivan palkinnon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiks vaan Maarit, joskus asiat sujuu kuin Strömsössä, joskus taas ei, mukavaa kun täl kertaa onnistui:))

      Poista
  6. Hieno asia ja nuo korvakorut ovat tosi tyylikkäät ja varsin keväiset.Koruna nuo apilanlehdet ovat ajattomat ja sopii käytettäväksi ihan milloin vain. Mielestäni tämä kampanjatuote on onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos Molley:)) kuulema ehdokas itsekin on hyvin tyytyväinen tuotteeseen ja varmaan hänestäkin tuntuu mukavalta saada palautetta kampanjatuotteestaan.

      Poista