keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vapaalankahuovutus kokeilu

Emännän pikkuapulaiset nauttivat auringonpaisteesta kylkikyljessä  puikkojen kilistessä rauhoittavasti. Junasukat on valmistumassa viluvarpaalle reilimatkaa varten. Jöntte ei viitsi edes silmiään avata, kun emäntä houkuttelee lähtemään mukaan huovuttamaan. Helmi sen sijaan on heti valmis.

 Maaseudun tulevaisuudessa oli viime perjantaina mielenkiintoinen artikkeli vapaalankahuovutuksesta. Nyt kun on taas karstattuna iso pino villoja, niin päätin kokeilla tekniikkaa. Olin niin innoissani, et unohdin kuvata alkupuuhat eli langan ja villojen levittämisen lakanan päälle. Levitin lakanan pöydälle ja sen päälle noin 80x60 cm alalle ohuen kerroksen karstattuja hahtuvia. Villojen päälle asettelin villalankaa ensiksi reunat kiertäen ja sen jälkeen harvemman verkon peittämään hahtuvia. Tämän jälkeen levitin lankaverkon päälle vielä kerroksen hahtuvia. Lopuksi käänsin lakanan reunan työn päälle ja kiersin lakanan tiiviisti työn ympärille. Näin syntyi napakka rulla, minkä sidoin paksulla kalalangalla ympäriinsä.  Kuvan vasemmassa reunassa kaksi näin tekemääni pakettia.
 Vielä ennen pyykkikoneeseen laittoa sujautin rullat sukkahousun puntteihin. Huovutin paketit 60 asteen kirjopesuohjelmalla. Usein konehuovutuksessa suositellaan käytettäväksi 40 asteen lämpötilaa. Pesukoneissa on kuitenkin eroja, omassani näin alhaisessa lämpötilassa huopuminen ei ole riittävää.

Tässä vaiheessa hieman jännitti, miten huopuminen oli onnistunut ja millaiset kuviot saisin huopaani. Lakana oli pakkautunut tosi tiukkaan, koska huopa oli siinä hiukan kiinni. Isännän kanssa yhdessä rauhallisesti vetämällä saimme lakanarullan kuitenkin melko helposti avatuksi. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Lanka ja villa ovat tarttuneet hyvin yhteen, vain pari pientä aluetta on jäänyt liian ohueksi. Nämä ohuet kohdat on kuitenkin helppo korjata neulahuovutuksella.




Huovutuksessa ei ole aina helppoa arvioida sitä, kuinka paljon työ kutistuu. Käyttämäni suomenlampaan villa kutistuu noin puoleen ja niin nytkin kävi. Värit säilyivät todella hyvin. Keltainen villa on  värjätty keltasipulilla, oranssi krapilla, vihreä punasipulilla, vaalean punainen kokenillilla ja ruskea kahvilla. Musta on mustan suomenlampaan villasta karstattua. Harjoittelin syksyllä lampaan keritsemistä ja tietysti sain keritsemäni villat käyttööni:))
Tekniikka tuntuu toimivan. Tällä tavoin voi tehdä esim. huiveja, pieniä peittoja tai vaikkapa istuinalusia. Lisäksi näin saa huovutettua helposti huopalevyä esim huopatauluja tai kirjankansia varten.

16 kommenttia:

  1. Hyvä, että kerroit, mitä huovasta voi tehdä kun ennätin jo sitä pähkäillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huovasta voi tehdä ja on tehty lähes mitä vain, onhan ihmiset käyttäneet sitä ympäri maapalloa vuosisatoja. Huovutustekniikka oli jo lähes kadonnut maastamme, kunnes se taas elvytettiin pari vuosikymmentä sitten. nykyisin maassamme on jo kymmeniä huopataiteilijoita, joista ehkä yksi tunnetuimmista on Tuula Nikulainen. oheisesta linkistä pääset tutustumaan kuvasarjan kautta hänen käyttämäänsä hevoshuovutustekniikkan isoja tekstiilejä valmistettaessa http://www.tuulanikulainen.net. Suomen huopayhdistys Filtti viettää 15 vuotis taivaltaan juhlanäyttelyin ympäri maaata. Tällä hetkellä näyttelyt sekä Vaasassa että Tampereella. Kesällä päänäyttely sit taas perinteisesti Jämsässä. http://www.filtti.fi/ajankohtaista.html .
      Ja meitä keittiöperähuovuttajia on varmaan tuhansia, huovutus on vain niin koukuttava käsityömuoto.

      Poista
  2. Monimutkaisen näköistä, mutta oh, mikä lopputulos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei lainkaan monimutkaista AINA, vaikka työvaiheita onkin useampia! kiva kun pidit huovistani, saas nähä mitä niistä saan aikaiseksi;)

      Poista
  3. Kauniita värivillityksiä! Herättää mielikuvituksen. Ja nuo ystäväsi on tosi herttaisia! Oletko muuten koiran karvaa kokeillut huovuttaa? Minä kerran papalle tein istuinalusen, hän kun on Tahvon ystävä. Alusvilla huopui hyvin, mutta ne pitkät pintajouhet olis pitänyt nyppiä pois etukäteen. Siitä tuli aito koira, josta karvaa lähti irti jatkuvasti ; ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni ovat ihania ja rakkaita minulle:)) sekoitan koirankarvaa lampaan villaan karstatessani. Harjatessani Helmiä laitan kaikki karvat talteen, niitä tulee isopussillinen vuodessa. Lsäksi ystäväni tuo oman koiransa karvat minulle. Huovutukseen kelpaa hiukan lyhempikin karva, mutta jos hahtuvista aikoo kehrätä lankaa, niin koiran alusvillan pitäisi olla vähintään 30 mm. Silloin sopivia koirarotuja ovat esim. Samojedi, Siperian Husky, Bernin paimenkoira, Collie, Japanin pystykorva, Kultainennoutaja ja Newfoundland. Tästä syystä tilaan käyttämäni koirankarvalangat Ylistaron kehräämöstä. Heidän langassaan on 1/3 osa koirankarvaa loput suomenlampaan villaa.
      Hienon ja rakkaan lahjan teit papalle:))

      Poista
  4. Mukava tarina kone/lankahuovutuksesta! Oikeassa olet juuri tuossa lämpötila-asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla et kiinnosti margsan:) oletko itse käyttänyt em tekniikkaa?

      Poista
  5. Tulipa hienoa huopaa. Noilla ohjeilla osaisin minäkin, mutta taidanpa nyt keskittyä alkavaan kevääseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla et tykkäsit:) tekniikka on todellakin yksinkertainen. voisit huovuttaa puutarhatuoliin vaik istuinaluset...

      Poista
  6. Hups. Kaikkea keksitkin ruveta puuhastelemaan.
    Onko koneesta otettu huopa helposti reunoistaan purkaantuvaa? Voisiko siitä esim. neuloa töppösiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piti kokeilla ja hyvä niin, koska huovutus onnistui mielestäni ekaksi kerraksikin jo hyvin. laiton villalangan kiertämään reunusta ja suurimmaksi osaksi reunasta tuli tosi hyvä. Ihan hyvin voi ommella vaikka töppösiä:)) huopakestää hyvin leikkaamista, ei siis ripsaannu.

      Poista
  7. Olen tehnyt samaa käsin rullaten ja heitellen. Helppo tekniikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja kun heittää rullan pesukoneeseen pääsee vieläkin helpommalla, voi vaik hörppiä kahvet ja lukea päivän aviisit odotelles;)

      Poista
  8. Tästäpä tulikin hieno! Helppoa huovutusta ja tosiaan voisi soveltaa moneen paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minustakin, mul on jo muutama idea siitä, mioten työstän huopia edelleen;)

      Poista