maanantai 18. helmikuuta 2013

Vaaleat koivunrungot kuin keväiset morsiamet

Käsitöitä jo kovasti tekisi mieli tehdä, sormet syyhyävät puikkojen perään katsellessani upeita käsitöitä muiden blogeissa. Istahdin keinutuoliin ja kudoin  muutaman hetken pojalleni kaulahuivia. Tuvan ikkunasta näen kauniin koivikon sekä riukuaidan, jonka korkeat hanget peittävät lähes kokonaan. Ei kauaakaan kun ajatukseni jo riensi kevääseen ja kesään. Tuohen keräysaika on kesäkuun puolesta välistä heinäkuun toiselle viikolle, tätini mies puhui ”tuohikuun ajasta". Hän oli innokas nahka- ja tuohitöidentekijä. Metsurina hänellä oli hyvät mahdollisuudet kerätä tuohta tarpeisiinsa. Hän teki  minulle pehmeästä ruskeasta nahasta virsut ja koulukassin. Virsut kulutin puhki, kassi on minulla vieläkin tallella rakkaana aarteenani.
Viikko sitten käväisin naapurin vanhan isännän luonna kysymässä, josko pääsisin tuohimestarin oppitytöksi. Ja tokihan se kävi, saisin oppia alusta pitäen eli tuohien keruusta aloitetaan juhannuskesällä. Ikkunasta näen parikin mielestäni sopivaa koivua kaadettavaksi. Niistä saisi riittämiin tuohta ja  lisäksi oksia vihtojen ja luutien tekoon. Perinteisesti maalaistaloissa käytettiin paljonkin koivunoksista tehtyjä luutia. Rappuset ja navetan käytävät oli kätevä lakaista varsiluudalla, lapsen käteen sopi hyvin pikkuinen luuta lumien puhdistukseen mäenlaskun tai lumileikkien  jälkeen. Luudantekokin käy isännältä hyvin, josko minäkin oppisin. Vastantekoa olen opetellut jo muutamana kesänä ja se alkaa olla jo melkolailla hanskassa.
Kori on naapurin isännän tekemä käsityökori vaimolleen. Se on todella kaunis ja taidokkaasti tehty. Hetkessä puheemme kääntyikin siihen, miten isäntä oli taitonsa oppinut. Hänen miniänsä oli halunnut itselleen tuohikorin. Asiaa oli kysytty tätini mieheltä, hän kuitenkin arveli, ettei osaa "sitä jotain" koriin punoa, mitä miniä oli vailla ja jätti tilauksen vastaanottamatta. Isäntä päätti itse opetella tuohitöiden tekoa, oppimestarihan oli lähellä, hänen oma äitinsä. Vanha emäntä olikin kuulu taidokkaista tuohitöistään. Juuri edellisellä viikolla olin ottanut leivän leipomisen lomassa naapurissa kuvan hänen tekemästään vanhasta tuohikontista. Konttia ei ole käytetty ja siksi se on erittäin hyvässä kunnossa vielä vuosikymmenien jälkeen.

 Nämä pikkuruiset tuohilapikkaat on tehnyt taas eräs kyläläinen, näppärät pitää sormien olla, jotta noin pikkuiset lapikkaat saa tuohesta tehdyksi;)  
Tuohitorvet ja lippalakki taasen löytyvät tupani seinältä. Torvet soivat ja muistan kuinka lapsemme pieninä  aivan innoissaan niitä töräyttelivät mummolassa käydessään. Isäni käveli tuohilippis päässään, taisi olla hieman sahdissakin aina välillä. Nyt on jo pöly kertynyt torviin, kun ei niille soittajia liiemmin löydy.
Koivu on lempi puuni, sen kaunis vaalea runko on kuin viaton kaunis morsian. Ei siis ihme, että koivujen tieteellinen nimi, betula, tulee neitsyttä tarkoittavasta hepreankielisestä sanasta. Miten kaunis koivikko onkaan hiirenkorvien puhjetessa, sitä en väsy koskaan katselemaan.  Lisäksi koivu on kuin luotu ihmisen hyvinvointia varten. Talvella se lämmittää huoneemme, saunassa koivuvihta elvyttää työssä kovettuneet lihaksemme ja onpa tuohella todettu olevan meille vertaansa vailla olevia terveysvaikutuksiakin.
Olen kuullut sanottavan, että koivumetsässä ilma on hygieenisempää kuin leikkaussalissa. Sanonnassa on vinha perä. Koivun runkoa peittävä tuohi sisältää runsaasti betuliinia eli koivuhartsia. Koivussa kasvavassa pakurikäävässä betuliinia on myös erittäin runsaasti. Betuliini sisältää luonnon omia antiseptisiä aineita, joten nykyisin tutkijat ovat uudelleen kiinnostuneet betuliinin lääkkeellisestä käytöstä tartuntatautien hoidossa. Betuliinin on todettu myös alentavan yhtä hyvin veren kolesterolia kuin nykyisin laajasti käytettyjen statiinien. Kansanparantajat ovat käyttäneet tuhkaa aiemmin erityisesti ihosyövän hoidossa, nykyisin tälle on löydetty tieteellinen perusta nimenomaan betuliinin vaikutuksesta syöpäsolujen kasvua estävänä aineena.  Lisäksi tuohessa on hopeayhdisteitä. Nämä ainutlaatuiset tuohen yhdisteet karkottavat homeitiöitä, siksi perinnerakentamisessa on uudelleen alettu käyttämään tuohta entisaikojen tapaan kosteussulkuna. Vanha kansa tiesi myös, että tuohisessa leipälaatikossa leivonnaiset säilyivät tuoreina monia päiviä, virsussa jalka pysyi terveenä ja tuohirasioissa korut kiilsivät kauan.  Miksi siis me hylkäisimme näin verrattoman raaka-aineen?

20 kommenttia:

  1. Hieno postaus koivun monipuolisuudesta!
    Kauniita ovat tuohityöt, nyt sitten vaan oppiin ja tuohihommiin!
    Tänä vuonna maistoin koivunmahlaa, ja se olikin hyvää ja makeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylistys koivulle;) kyllä se antaa taas uutta intoa, kesään on toki vielä pitkä matka, joten paljon täs ehtii vielä muutakin puuhasteleman viel ennen sitä.
      Koivunmahla on oikeaa terveysjuomaa, maaliskuulta hiirtenkorvien ilmestymiseen asti taas pääsemme siitä nauttimaan tuoreeltaan:))

      Poista
  2. Voi kuinka hieno postaus taasen. Tuohityöt ovat kauniita ja kestäviä. Koivu on puuna kaunis ja monikäyttöinen Veistopuunakin suomen parhaimmistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla AINA et tykkäät jutuistani:) hiukan pitkiähän ne ovat, kun tiivistäminen ei ole vahvuuksiani, annan tajunnanvirran toimia vapaasti. Joku viisas on joskus sanonut jotenkin näin: "Saat minulta pitkän kirjeen, koska ei ole aikaa kirjoittaa lyhyttä".
      Veistopuuna koivu on todella monikäyttöinen. Heppani sai juur vuos sitten länkimestarin koivunjuuresta tekemät länget, kerrassaaan upeat. Teetkö sinä niitä kauniita puuveistoksiasi myös koivusta?

      Poista
  3. Olipa hyvää tietoa koivusta! Paljon uutta minulle. Tuli heti monta ajatusta mieleen, miten itsekin voisin ottaa enemmän iloa kotiin koivujen seurasta! Naapurimetsässä hakkuukone rytisee. Paljon hienoja oksia putoaa käyttööni ; )Silmut jo aukeaa maljakossani koivunoksissa. Niisä on kevään tuoksi ja maku.
    Toipumuksia sinulle ja voimia, että pääset pian pollen selkään ja jaksat nyhtää tuohia rungoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sinulla on oiva tilaisuus käydä keräämässä hakkuualalta kaikkea tarpeeellista, varmasti isäntä antaa luvan. minulla on tapana kerätä vuoden sytykkeet aina koivulaaneilta, en tiedä mitään sen parempaa syttyä kuin tuohi. pienistä juurista saa oivaa pudontamateriaalia ja tietty oksista vaikka mitä. teeppä vaikka porrasritilä pääsiäiseksi rapuille. sellaisen ajattelin itse väsätä loppuviikosta;)

      Poista
  4. Kyllä kiinnostaisi tuohityöt minuakin, ei vain ole metsää (vielä) mistä saisi tuohta kiskoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, tervetuloa lukijakseni:)) jos et asu kovin kaukana maaseudusta, niin selvittele, missä tehdään hakkuita. voit soittaa vaikka paikalliseen Metsähoito yhdistykseen tai tutulle isännälle ja kysellä asiasta. Tuohen kerääminen vaatii aina maanomistajan luvan ja toki kasvavista koivuista tuohta ei saa kerätä (koivu kuolee). Tuohesta on nykyisin tullut haluttua tavaraa ja sitä voi jopa ostaa ns perinnekaupoista, netistäkin voit löytää myyjiä. Luomutilat ja Taito keskukset järjestävät myös tuohityökursseja, niitäkin kannattaa etsiä netistä.

      Poista
  5. Oi kun ihanan aurinkoinen kuva tuo alimmainen - olis´ jo kesä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppas muuta! kuva on otettu viime kesänä, nyt katsellessani ikkunasta lumi pettää lähes kokonaan riukuaidan.

      Poista
  6. Olipa jälleen mielenkiintoinen postaus, kauniine tuohikuvineen. Koivusta on näköjään moneksi. Tuo Betuliini jäi mieleen, itse kun syön tuota statiinia korkeahkon kolesterolin vuoksi.
    Ihanaa tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, mukavaa viikkoa Sinullekin, toivottavasti flunssasi on jo helpottanut:)
      huomasin äsken, ettei betuliini-linkkini toiminut, päivitin sen eli linkki johtaa YLEn tiedeuutiset sivuille, missä uutinen betuliiniin liittyvistä tutkimushankkeista.

      Poista
  7. Koivu on minunkin lempipuuni. Etenkin kaunis mustavalkoinen runko. Niitä olen usein maalannutkin, mutta tuohitöitä en ole tehnyt. Isäni teki aikanaan jotain, punoi koreja ja muuta, mutta siitä on ikuisuus.

    Sinulla on odotettavissa mielenkiintoinen kevät. Hieno tarina ja saa aikanaan jatkoa sinun töistäsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivonpa niin Uuna:) olisi hauskaa nähdä ihmisten ilmeitä, kun kuljen torilla virsut jalassa. viime kesänä karstasin muutamana toripäivänä ja oli tosi mukavaa, kun niin moni rohkeni tulla juttelemaan omista muistoistaan, varmaat virsut saisivat myös kielenkannat kirpoamaan;)

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus! Appiukkoni on myös innostunut tuohitöistä nyt vasta ihan vanhemmalla iällä ja on tehnyt meillekin jo vaikka mitä hienoja tuohitöitä! Nyt joulun aikaan pyysin (hänen mielestään "jämä" tuohista) tekemään sellaista kukkakoria. Siis siihen käytetään se tuohen uloin kerros jossa on niin ihanat värit ja pinta. Tiedä vaikka itsekin joskus innostuisin tuohi oppiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen lämpimästi minna, kun oppikin on noin lähellä:)) uskonpa et myös pääsiäiseksi voit saada jotain kaunista appiukoltasi, esim. tuohiset mämmirovot ovat aivan ihania. Niitä ei ole vaikea tehdä, osaisimme varmaan itsekkin kunhan vain jostain saisimme tuohta sen verran.
      oli mukava saada sinut vieraaksi minna, tervetuloa toistekkin:))

      Poista
  9. Upeita käsitöitä. Minun kahdeksankymppisellä tädilläni on tuollainen tuohikontti ja tuohitorvi. On myös tuohella päällystetty pullo ja siihen tuohipikarit. Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos My life, tuohityöt ovat todella taidokkaita ja kauniita, kunpa siis joskus itsekkin vielä oppisin niitä tekemään. Tädilläsi on aarteita, pidän niistä tuohipulloista kovasti kuten muistakin tuohitöistä. Onko tätisi itse ne tehnyt?
      ps kiva kun tulit lukijakseni My life:))

      Poista
  10. Tuohityöt on arvokkaita ja myös melkoisia taidonnäytteitä, myös kauniita. Opettele niiden tekoa vaan ja siirrä oppi eteenpäinkin, kuten riukuaidan teossa. Tuohiropposen tekotaito olisi myös hyvä osata, sen minäkin haluaisin oppia. Tarpeeseen joskus tarvitsisi ropposta, kun löytää yllättäen marjapaikan. Ei koivu kuole, vaikka hieman tuohta siltä ottaa, jos jättää parkin ottamatta.
    Mainio juttu kokonaisuudessaan.
    Onpa minullakin jäljellä pikkiriikkisen pikkiriikkiset virsut. Omani, ne ainoat, käytin heinäpellolla puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä olen suunnitellut ja nyt tuntuu tosi mukavalta, kun pääsen oppiin, tuskin maltan sitä odottaa. Katselin tuvan muurin päällä olevaa tuohiropposta ja sen tekeminen ei todellakaan mutkikkaalta näyttänyt. kuten sanoit, niitä tehtiin tarpeeseen esim. paimenessa tai marjastusreissulla ja tuohi nykäistiin koivun rungosta puuta säästäen, niin ettei sen kasvu vahingoittuisi. Isompia määriä toki elävästä puusta ei voi ottaa puun kärsimättä. Naapurin isäntä muistelikin, miten maillamme kulkiessaan oli törmännyt useisiin koivuihin, joista oli isolta alalta tuohet revitty. Muistan isänikin asiasta puhuneen ja oli aika vihainenkin, koska puut olivat kuolleet ja polttopuiksi joutui ne kaatamaan.
      Virsun tarvetta siis sinullakin, katsotaas josko siitä päästäis kesän myötä;)

      Poista