sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ratsimassa Harjulla

Mikään ei tunnu niin mukavalta kuin se, että oma polle havahtuu jo kaukaa emäntänsä tuloon ja lähtee tulemaan oma-aloitteisesti luokse:))
 Laskiaissunnuntain  kunniaksi saimme lauhan ilman, mukavaa oli lähteä maastoon ratsastamaan. Emäntä oli vähän ylipukeutunut, kun aamupäivällä lumitöissä oli tullut hiki ja sen jälkeen kylmä tuulen käydessä puseron läpi.
 Harjulla on mukavan rauhallista, polle kuuntelee tarkkaavaisesti emäntänsä tarinoita. Matkalla tapasimme vain yhden perheen pulkkamäessä. Hieno oli varmaan lasketella harjulta alas Ahvenlammelle, menopeleinä näytti olevan pulkkia ja liukureita.
Kaunis kuusikko reunustaa Unetuntietä. Polle jo tietää tallin olevan lähellä, ajatuksissa varmaan ruokakipossa odottavat leipäpalat ja porkkanat:))
Emäntää odotti kotona vielä pikkupihan lumityöt ja onneksi myös lämmin sauna:))

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sanopas muuta, isolla laitumella on parin kymmenen hevosen lauma nauttimassa hevoselämästään:) oma pollenikin on hyvin sopeutunut laumaan alku hankaluuksien jälkeen, vaik omalla tallilla onkin tarhattu pääasiassa yksikseen.

      Poista
  2. Sinun heppa on niin kaunis liinaharja ja sinä melkein kuin Clint Eastwood lännenratsastaja.
    Komeat lumivallitkin muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...onhan tuo leitsu päässä ratsiminen vähän vastoin periaatteitani, rauhallisesti mentiin ja onhan nuo hanget myös pehmeät maastossakin

      Poista
  3. Ihana laskiaissunnuntai sinulla ja hepalla. Unetuntiekin kuulostaa ihan satutieltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta caijsa, tätä olin jo odottanutkin muutaman viikon! Unetuntie ja Harju ovat täällä minulle rakkaita maastoreittejä

      Poista