Valokuvatorstain haasteenantaja kirjoittaa: Tällä viikolla hevonen on ollut kaikkien huulilla ja myös monen vatsalaukussa. Senpä vuoksi ammennamme inspiraatiota Eeva-Liisa Mannerin hevosrunosta
Lapsuus, villikaura. Syvä aavistusten metsä.
Salaisuus. Vaihtuminen. Hidas kypsymisen aika.
Kuolema kätkeytyy, sillä on naamion silmät.
Naamion hiljaisuus hengittää kaikkialla.
Nukun vintillä. Hevonen: silmä kuin syvä lampi
tulee ruutuun ja ennustaa sisälmyksien hämärästä.
Joku laskee jalkansa metsän sydämelle.
Joku on alati läsnä, ja rautayrtti kukkii.
(Eeva-Liisa Manner, 1971)
Lapsuus, villikaura. Syvä aavistusten metsä.
Salaisuus. Vaihtuminen. Hidas kypsymisen aika.
Kuolema kätkeytyy, sillä on naamion silmät.
Naamion hiljaisuus hengittää kaikkialla.
Nukun vintillä. Hevonen: silmä kuin syvä lampi
tulee ruutuun ja ennustaa sisälmyksien hämärästä.
Joku laskee jalkansa metsän sydämelle.
Joku on alati läsnä, ja rautayrtti kukkii.
(Eeva-Liisa Manner, 1971)
Loppuvuodesta 2012 otettu kuva samasta kohdin kuin ylempi ratsatuskuva vuodelta 2003.
Heimo, uljas musta ratsuni, pääsi laukkaamaan Vihreämmille laitumille tammikuussa 2008. Hänestä ei tehty meetvurstia tai sekoitettu nautana jauhelihaan. Heimon maallinen tomumaja sai rauhassa maatua kukkapenkkiini haudattuna. Liinaharjani kanssa kaipaamme edelleen Heimoa, hän on aina läsnä, niin rautayrttien kukkiessa kuin pakkasen paukkuessa.
Täältä löydät muut Eeva-Liisa Mannerin runosta inspiroituneet.
Hieno kuvakooste ja niin puhutteleva runoineen!!!!
VastaaPoistakiitos margsan. Mannerin runo vain toi taas mieleeni avometsähakkuut. minusta, kuten varmaan monesta muustakin, ne pitäisi kieltää tyystin!
PoistaNiin on elo häviävää, kuollut on metsä ja hevonen!Mutta muistot säilyy!
VastaaPoista...onneksi meillä on muistomme:))
PoistaVoi, mikä metsä!
VastaaPoistasiis tämä kaunis metsä on hakattu viimeistä runkoa myöten, paikalla pelkkä raiskio.
PoistaMolempien kohtalo niin surullinen..
VastaaPoistasurullista kyllä Tupu, toisaalta elämä kulkee näin vaikka emme tahtoisikaan
Poistaps mukavaa saada Sinut vieraaksi, tervetuloa toistekin Tupu Lahti:))
Jäin runon ja kuvien ääreen pitkäksi aikaa...kiitos!
VastaaPoistakaunis kiitos Harakka, tällä viikolla postaukseni ovat liittyneet niin surullisiin asioihin, toisaalta tuntuu hyvältä, jos joku saa niistä jotain itselleen
PoistaRaha ratkaisee, metsä pistetään pankkitileille, ei siinä paljon paina kauneusarvot.
VastaaPoistaPitää vaan todeta, mikään ei ole pysyvää.
Joka tapauksessa tuollainen mäntymetsä on ratsulle ja ratsastajallekin ihanteellinen, siellä voi nauttia retkestä, siellä on myös silmänruokaa.
niinhän se on aimarii, elämän kiertokulkua, lopulta vain ohi kiitävä hetki
PoistaHieno näkökulma haasteeseen. Arvokas loppu hevoselle on päästä kodin lähelle.
VastaaPoistaKiitos arleena:))
PoistaKyllä tuo hevoslihajuttu hevosihmisenä tuntuu varmaan samalle kuin koiraihmisestä se, että jossain päin maailmaa syödään koiranlihaa...
VastaaPoistaMeilläkin on omassa pihapiirissä Roope ja Taavi ja sinne seuraksi menee kesällä Akun tuhkat.
siksipä kait englantilaiset eivät paljoakaan hevosenlihaa syö, myös itse en voisi syödä omaa ystävääni. samoin kävi ankkojeni kanssa, isäntä teurasti ne, mut ei kovin hyvin hänellekkään paisti maistunut. kissamme, Miisu ja Pikkumusta, on haudattu myös kukkapenkkiin omenapuun alle. ymmärrän hyvin, että haluat haudata rakkaat ystäväsi pihapiiriin. luin Akusta, upea koira, tuli itku silmään lukiessa ja arvaan, et Sinulle tulee myös taas kerran, kun luet tämän My life.
PoistaMaailma muuttuu, mutta muistot jää. Ihana tuo kuva hepasta ikkunan takana :)
VastaaPoistaNiinhän se todella on Nikitan. kuva on ihanasta liinaharjastani tuoksuttelemassa aamukahviani, tietää saavansa hetkenpäästä aamu porkkanansa;)
Poista