Kuoret, puiden puuaines ja lehdet sekä kävyt värjärin padassa

Korpipaatsama (Rhamnus frangula, Frangula alnus)

Korpipaatsama on yleinen pensasmaisesti kasvava pikkupuu aina Lapin porstuaa myöden. Sen tyypillisiä kasvupaikkoja ovat varjoisat metsänreunat, tienvarret, lehdot ja korpimaat. Suotuisalla paikalla se voi kasvaa lähes kahdeksan metriseksi pikkupuuksi, tavallisimmin sitä tapaa kuitenkin vain kaksi kolme metrisinä pensasmaisina kasvustoina. 
Korpipaatsaman tunnistaa helpoiten oksien harottavasta tai lähes pystystä kasvutavasta sekä syvänvihreistä, kiiltävistä, sileäreunaisista lehdistä, jotka sijaitsevat molemminpuolin oksaa vuorottain. Paatsaman tähtimäiset pienet valkoiset kukat muodostuvat lehtihankoihin, yleensä 2-6 kukan ryhminä, kukinta-aika on verraten pitkä, lähes koko kesän. Kuvassa kukat vasta nupuillaan.
Tyypillisesti korpipaatsamassa voi nähdä samanaikaisesti niin kukkia kuin erivärisiä marjojakin. Raa'at marjat ovat vihreitä, kypsyessään marjat muuttuvat ensin punaisiksi ja täysin kypsinä mustiksi. Paatsama on melko huomaamaton, parhaiten se erottuu maisemasta juuri marjojensa ansiosta. Paatsaman marjat ovat ihmisravinnoksi kelpaamattomia, lievästi myrkyllisiä. Kuvassa olevan paatsaman kuvasin vadelmanpoimita reissulla, Täällä olen kirjoittanut siitä aiemmin. 

Paatsaman nuoret oksat ovat harmaita ja runko tyypillisesti harmaalaikkuinen. Korpipaatsaman erottaa hyvin sitä muistuttavasta lehtokuusamasta viimeistään kun halkaisee isomman oksan. Paatsaman sydänpuu on lohen punaista, sen sijaan lehtokuusaman oksat ovat onttoja. Tuomesta (Prunus padus) sen erottaa helpoiten kasvutavan ja lehtien perusteella. Tuomen lehdet tuoksuvat voimakkaammalta, ne eivät ole niin kiiltäviä kuin paatsaman ja niiden reuna on hienosahainen.

Paatsaman puuaines on haurasta, itseasiassa lajin tieteellinen nimi on johdettu latinan murtumista tarkoittavasta sanasta (frangula hauraspuinen). Tätä on tupakkimiehet aiemmin käyttäneet hyödyksi tekemällä piippujen varret korpipaatsamasta. Minulle oli uutta myös se, että paatsamalla on ollut suuri merkitys ruudinvalmistuksessa. Nimittäin laadultaan parasta hiiltä ruudinvalmistukseen katsottiin saatavan juuri hitaasti palavasta korpipaatsamasta. Kun päästää mielikuvituksen valloilleen, niin voisi hyvinkin ajatella Pohjois-Amerikan sinitakkien käyttäneen "paatsamaruutia" sotiessaan intiaaneja vastaan ja lopulta rauhaa solmittiin sitten paatsamasta tehdyin rauhanpiipuin;)

Korpipaatsamalla on kymmeniä eri nimityksiä, itse olen kuullut sitä kutsuttavan pajattimeksi, heisipuuksi ja koirankusipuuksi. Voisin kuvitella koirankusipuu nimityksen juontuvan paatsaman tympeästä hajusta. Toisaalta minua hieman ihmetyttää tuo halveeraava nimitys, koska paatsamaa on käytetty ja käytetään edelleen lääkekasvina. Aina viimevuosisadalle asti paatsaman kuivattu kuori oli tärkein ulostusrohto. Nimenomaan on tärkeää, että rohtona käytettävä kuori ja marjat kuivataan ennen käyttöä, näin niissä olevat myrkyt (glykosidit) häviävät tai ainakin vähenevät merkittävästi. Tuoreen kuoren ja marjojen käyttö aiheuttaa voimakasta mahan ja suoliston ärsytystä. Edelleen korpipaatsama luetaan kotimaisiin rohdoskasveihin lääkeluettelossa. Kenties tästä juontaa juurensa paatsaman nimittäminen paskamarjapuuksi. Monet kasvien nimet sisältävät kansanomaista tietoa ja uskomuksia. Mikäli nimessä mainitaan eläin, sitä ei ole arvostettu ihmisravinnoksi kelpaavana esim. oravanmarja, sudenmarja, sianpuolukka. Paskamarjapuu nimitys voi kertoa myös siitä, että paatsaman marjat ovat syömäkelvottomia. Kuolemanpuu ja myrkkypuu nimitykset siitä, että marjat ovat myrkyllisiä, eli kyllä kansa tietää;)
Luonto Portin sivuilta löydät lisää tietoa korpipaatsamasta ja Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksen sivustolta, täältä, tietoa korpipaatsaman levinneisyydestä ja kulttuuriarvoista. 

Värjärin padassa korpipaatsama on monipuolinen värikasvi, sen kaikkia osia voi käyttää värjäykseen. Lehtien flavonoidit antavat keltaisia ja kellanvihreitä sävyjä. Kuoren sisältämät antrakinonit antavat käytetystä värjäystavasta riippuen joko kullankeltaisia, kellanruskeita tai punaruskeita sävyjä. Kuivattu ydinpuu antaa lohenpunaisia, roosaan vivahtavia sävyjä ja oksahake kellanruskeita sävyjä. Kypsistä marjoista saa vihreitä ja jopa sinisiä sävyjä. Mutta ennen kuin pääsee värjäämään täytyy paatsamat hakea metsästä ja valmistella värjäämistä varten hyvissä ajoin! 
 
Hankin korpipaatsamaa käyttööni naapuruston maanomistajilta. Ominluvin sitä ei voi mennä kaatamaan vieraan mailta. Alkukesästä kuori irtoaa vielä helposti, joten se on hyvää aikaa käydä paatsamakasvustoa harventamassa. Työ sujuu mukavasti pikkuapulaisteni kanssa yhdessä. 
Helmi vahtii arvokasta saalistamme:))
Näistä tienvarrelta harvennetuista nuorista paatsamista riivin lehdet kuivumaan, minkä jälkeen isäntä haketti ne oksasilppurilla. Hieman vanhemmat, 3-4 cm halkaisialtaan olevat oksat ja rungot kuorin ja kuoritut oksat isäntä silppuaa pieniksi paloiksi oksasilppurilla. Hake ja kuoret saavat kuivua vähintään vuoden ennen väripataani pääsyä. Täällä olen aiemmin kirjoittanut aiheesta.  

Korpipaatsaman lehdet

Lehtiä voi käyttää tuoreina tai kuivattuina värjäämiseen. Niiden sisältämät flavonoidit antavat keltaisia ja kellanvihreitä sävyjä villaan.
 
Kuivaan lehdet porkkanapusseissa auringolta suojattuna. Lehdet kannattaa laittaa ohuina kerroksina pusseihin, jotta ne kuivuisivat mahdollisimman nopeasti.
 
Kuivat lehdet säilytän kannellisessa rottinkisaavissa kuivassa paikassa.
Oikein kuivatut ja varastoidut lehdet säilyttävät värinsä hyvin.
Tuoreista lehdistä voi valmistaa väriliemen liottamatta. Kuivia lehtiä liotan noin vuorokauden ennen väriliemen keittoa hieman emäksisessä vedessä. Lehdistä irtoaa enempi väriaineita, jos ne pilkkoo pienemmiksi. Yleensä valmistan väriliemen tuoreista lehdistä kokonaisina, sen sijaan kuivatut on helppo ja nopea musertaa rikki ennen likoon laittoa.

Värjärin padassa korpipaatsaman lehdet antavat pehmeitä, lämpimän keltaisia sävyjä villalankaan.
Värjärin terveydys:))
Käytin 2300 g tuoreita lehtiä väriliemeen. Langat (400 g) purettamatta kylmään väriliemeen, Väri sitruunankeltainen värjäyksen jälkeen, värin heleys hävisi valotestin aikana. 

Korpipaatsaman kuori


Täällä olen aiemmin kirjoittanut mukavasta kesäpäivän vietosta.



Puutarha.netin kasvikortistossa kerrotaan kuoressa olevan tuoreena antroneja, jotka säilytyksen aikana muuttuvat antrakinoneiksi, lisäksi parkkiaineita, kasvasaineita, saponiineja.


Värjärin padassa kuori antaa keltaisen eri sävyjä villalankaan.  



Korpipaatsaman puuaines

















Värjärin padassa ydinpuu antaa lohenpunaisia ja roosanpunaisia sävyjä villaan.



Korpipaatsaman marjat

Kerään marjat vasta täysin kypsinä eli mustina. Joka syksy en onnistu löytämään marjoja kovinkaan runsaasti, joten kun hyvä apaja osuu kohdille, kerään marjaa niin paljon kuin mahdollista pakastimeen. Koska marjat ovat myrkyllisiä, pakastan ne erillään muista marjoista ja merkitsen pusseihin selvästi "vain värjäykseen, myrkyllisiä, älä syö".
Marjat sisältävät antrakinoneja, joita pidetään hyvin pysyvinä väriaineina. Raa'oissa marjoissa on ainakin aloe-emodiinia, joka värjää villan keltaiseksi keittovärjäyksellä (Luonnonväriaineet, Räisänen ym. 2015, Maahenki Oy). Itse en ole käyttänyt raakoja marjoja koskaan värjäykseen. 

Värjärin padassa  valmistuu usein väriliemi kypsistä mustista marjoista, niistä saa kauniita, kestäviä vihreitä sävyjä villaan.

Kirjoneulemyssyn vihreä kuvio kudottu korpipaatsaman marjoilla värjätyllä langalla. 

Värjärin padassa pakastetuista paatsamanmarjoista kauniita sinisiä sävyjä keittovarjäyksellä.
Värjäsin luonnonvalkoista ja vaaleanharmaita suomenlampaan villalankoja 4 vuotta pakastimessa olleilla paatsamanmarjoilla. Yllätyksekseni sain kauniita sinisiä lankoja. 
Tässä ensimmäisestä keitosta, vasemmanpuoleinen kerä alunperin vaaleanharmaa ja oikeanpuoleinen luonnonvalkoinen.
 Ensimmäinen jälkiväri tuotti vielä kauniit siniset sävyt.
Isännän revonkipuna lapasten ranteessa käytin tiikerinkaunosilmmillä värjätyn okran kanssa paatsamanmarjoilla värjäämääni sinistä lankaa. 
Tyttären lapasissa paatsamanmarjan sinistä myös taivaalla leiskuvissa revonkipunoissa rannekkeen lisäksi. Kauniisti värit sointuvat yhteen.

Buckthorn, kasveilla värjäys, korpipaatsama, luonnonväreillä värjäys, natural dyeing, paatsama, Rhamnus frangula, 

SIPULI  (Allium cepa)

Punasipulin kuoret    

Punasipulin uloimmissa kerroksissa on runsaasti flavonoideja, erityisesti antosyaaneja kuten syanidiinia ja flavonolia kuten kversetiiniä.  Flavonoidit ovat kasveissa esiintyviä fenoliyhdisteitä, nykyään tunnetaan yli 4000 erilaista flavonoidia. Flavonoidit antavat kasveille, niiden kukille, hedelmille, siemenille ja myös puun kaarnalle niiden värin. Punasipulille ne antavat sen kauniin syvänpunaisen värin. Nämä väriaineet suojaavat kasveja myös uv-säteilyn haitoilta, tuhohyönteisiltä, mikrobeilta, joten niitä on erityisesti kasvin pintaosissa. Punasipulin kuoressakin niitä on erityisen paljon, 10 – 20 % enemmän kuin keltasipulissa  www.kasvikset.fi.  Antosyaaneilla arvellaan olevan erilaisia terveysvaikutuksia myös ihmiselle. Mitä useamman kerroksen sipulia kuorii, sitä vähemmän siihen jää näitä vesiliukoisia terveydelle edullisia flavonoideja. Siksi punasipulistakin kannattaa poistaa vain uloin, kuiva kuorikerros. Tiedebasaariin on koottu muutamia viime aikaisia tutkimuksia antosyaanien terveyshyödyistä ihmiselle.  

Värjärin padassa jo pieni määrä punasipulin kuoria alunapuretuksella antaa kauniita vihreänsävyjä villaan. Värjään mielelläni punasipulilla erityisesti talvella, koska sillä pystyy hyvin värjäämään myös sisätiloissa, kuoria tarvitaan suhteellisen vähän, 30- 50 g riittää värjäämään hyvin 100 villaa ja sen saatavuus on hyvä. Itselläni on sopimus muutaman kauppaliikkeen ja salolaisen kasvisravintolan Krassin kanssa, että he keräävät kuoret käyttööni. Suur kiitos siitä heille:)) Käyn kerran pari kuukaudessa syömässä Krassissa, samalla reissulla saan kätevästi myös sipulinkuoret mukaani.


Keltasipulin kuoret 


Keltasipuli on kaikille tuttu ns tavallinen sipuli. Meillä sitä käytetään ruuanlaitossa päivittäin. Sipuli on ikivanha viljelyskasvi ja nykyisinkin sen voi löytää lähes jokaisen kasvimaasta, onhan sen kasvatus istukassipuleista varsin helppoa. Olen muuten huomannut, et pienemmistä istukassipuleista kasvaa suurempia sipuleita. Niitä mahtuu pussiin enempi kuin isompia eli tulevat siksi varsin edellisiksi kasvattaa. Värjärin uskollinen apulainen vahtii silmä tarkkana, et emäntä varmasti kitkee kasvimaan huolellisesti;)
Kotimaiset kasvikset.fi sivustolta löydät lisää tietoa sipulista.

Värjärin padassa keltasipulin kuoret antavat kauniin keltaisia sävyjä lankoihin aina heleän keltaisesta ruskean- ja kullankeltaisiin sävyihin. Sipulinkuorista irtoaa vahva väriliemi jo lyhyenkin keittämisen jälkeen (noin 30-45 min), varsinkin jos ne laittaa likoamaan edellisenä päivänä ennen keittämistä. Keltainen väri tarttuu villalankaan ilman mitään puretusainettakin, mutta käyttämällä puretusaineena alunaa värin valonkestävyys paranee selvästi. Oikealla yläkulmassa villalangat väriliemessä ennen alunan lisäämistä, alakuvassa lankoja värjätty puretuksen jälkeen tunnin ajan 80- 90 C. Useissa värjäysohjeissa neuvotaan siivilöimään kuoret pois väriliemestä, itse en niin tee.
Annan lankojen jäähtyä rauhassa yön yli värjäysliemessään. Ensimmäiseen huuhteluveteen lisään lorauksen etikkaa ja  langat saavat kylpeä etikkavedessä reilun tunnin ennen huuhtomista. Suurin osa kuorista irtoaa langasta kevyellä ravistelulla ja huuhteluvaiheessa, loput sit ravistelen irti kuivuneista langoista vyyhtiessäni ne uudelleen. Keskimmäisessä kuvassa jo lähes kuivat langat orsipuulla kuivumassa eli tällä kertaa sain heleänkeltaisia lankoja palkakseni päivän työstä.

LEPÄT (Tervaleppä Alnus glutinosa, Harmaaleppä A. incana)


Suomessa kasvaa kaksi leppälajia, harmaaleppä ja tervaleppä. Lepät ovat eritoten rantapuita. Miten kauniisti vanhojen tervaleppien rosoiset rungot voivatkaan kaartua järven ylle. Muistan lapsuudestani uimarannan, missä kasvoi isoja tervaleppiä. Yhden lepän paksut oksat kasvoivat lähes viistosti järvenpinnasta noin metrin korkeudella. Miten suurenmoisen hyppytelineen vanha tervaleppä tarjosikaan meille penskoille.

Harmaaleppää kasvaa koko maassa lehtomaisissa metsissä, hakamailla, laidunnetuissa metsissä ja tietysti rannoilla. Harmaaleppää näkee joskus myös  pienikasvuisena pensaana  kuivilla kankailla. Lapsuudenkodissani harmaaleppää kasvaa navetan takana kallion reunalla. Äkkiseltään ajateltuna kasvupaikka on karu ja kuiva. Kotini seisoo laakealla, matalalla kalliolla, joten sadevedet valuvat runsaina leppien kasvupaikalle, ei ihme että ne viihtyvät kasvupaikallaan. Muistan kuinka isäni vuoli puista pikkuruisia lastuja savustuspönttöön ja niin teemme nykyisin itsekin. Voi miten hyvältä isännän savustamat ahvenet maistuvatkaan juhannusiltana. Jos kiinnostuit savustamisesta enempi, niin lueppa lisää kalastus.com sivustolta, siellä on tosi hyvin neuvottu kaikki niksit kalansavustamiseen.

Tervalepän tuntee helposti lähes kaljuista, kiiltävistä, kärkeensä levenevistä lehdistä. Se on ilmeisesti saanut nimensä nuorten lehtien tahmeudesta.  Tervaleppä on kasvupaikkansa suhteen harmaaleppää vaateliaampi. Sen suosimia kasvupaikkoja ovat tuoreet rantalehdot ja lähteiset korvet. Talaamme vierustoilla tervaleppää kasvaa haitaksi asti. Toisaalta se on värjärille hyödyksi, koska näin leppää on helppo saada väripataan aina, kun isäntä karsii oksistoa talaan ovien edestä pois. Ja tietysti uimari Helmi on porukoissa mukana, kun lähdemme talaalle. Helmi rakastaa uimista ja mikäpä sen mukavampaa ja parempaa liikuntaa koiralle olisikaan kuumina kesäpäivinä. Helmillä on todettu nivelrikko kuten emännälläänkin, joten uiminen tekee hyvää meille molemmille. 

Jos kiinnostuit tietämään enempi leppäpuista, niin kurkkaa Luontoportin sivustolle. Rantakivillä on mukavaa istuskella tai ehkäpä narrata pikku ahvenia kuunnellen ranta elämää. Oheisen linkin takaa löytyy Luontopolun sivusto, missä voit kuvitella käyskenteleväsi merenrannalla.

Värjärin padassa leppä antaa kauniin keltaisia ja vihreänkeltaisia sävyjä. Keräsin juhannuskesällä isännän karsimat lepänoksat talteen talasrannasta ja kuivatin ne tallinylisillä. Elokuussa värjäsin niillä lankaa. Liotin oksia ensiksi yön yli ja keitin seuraavana päivänä parisen tuntia rautapadassa. Puretusaineena 16 g:aa alunaa per 100 g:aa lankaa. Alunapitoisuus voi olla pienempikin, 10 g/ 100 g lankaa, mitä tavallisimmin käytän. Värjäsin langat rautapadassa, koska halusin saada keltaisenvihreää lankaa. Saamani väri vastasi odotuksiani.

KUUSEN KÄVYT (kuusi Picea abies)

Kuusi on hyvin monimuotoinen puulaji. Lukuisat muodot erotetaan käpysuomujen koon ja muodon, käpyjen koon, neulasten, oksien rakenteen ja puun kasvutavan perusteella.  Lapissa kasvava kapealatvuksinen Lapin kuusi erotetaan usein omaksi lajikseen. Kuusi on hyvin sopeutunut Lapin kasvuolosuhteisiin. Miten kaunis se onkaan talviasussaan tykkylumi oksillaan. Kuusen muita erikoisia muotoja ovat mm. kääreme-, pata-, keppi-, riippa-, pylväs- ja kultakuuset. Raivatessaan lisää peltoa 60-luvulla isäni löysi Suntinmetsästä ihmeellisen pienen pyöreän, noin jalkapallonkokoisen kuusen. Hän toi sen turvaan pihamaallemme kiviaidan kupeeseen. Siinä se on viihtynyt kaikki nämä vuodet tarjoten suojaisan pesäpaikan pikkulinnuille. Kuusi on edelleen pyöreä, noin ison jumppapallon kokoinen ja suuri ihmetyksen aihe monelle pihaamme poikkeavalle kulkijalle. 

Kuusi kasvaa korkeammaksi kuin mikään muu luonnonvarainen puulajimme. Korkeimmat maassamme tavatut kuuset ovat olleet 40-metrisiä. Kuusi saavuttaa noin 300 vuoden iän. Lapissa on tavattu jopa 500-700 vuoden ikäisiä ikikuusia. Yksi tälläinen ikikuusi kasvaa myös ylväänä lapsuudenkotini pihapiirissä. Kuvassa käpypadan vasemmalla puolella näkyy sen rungosta ja oksastosta pieni häivähdys. Se on tarjonnut suojaansa 1900-luvun alkuvuosista asti kodillemme ja kotipiirissä viihtyneille eläimille. Isäni kertoi Viinasillan vanhan isännän tuoneen kaksi kuusentainta kirkonkylän takaa, lähempänä kuusia ei siihen aikaan ollut kotikulmillani. Toinen kuusista on jo jouduttu kaatamaan. Se alkoi keloutua äitini kuoleman aikoihin, kelona se sai seistä paikoillaan toistakymmentä vuotta ennen kuin lahottajasienet turmelivat sitä niin pahoin, että se oli pakko kaataa turvallisuussyistä. Isästäni oli mieluista kertoa halukkaille tarinoita ikipuistamme ja niitähän riitti. Yksi parhaista on seuraava: poikasena, vuonna 1928, isäni seurasi kuusten lähellä kasvavan koivun alla sitä, miten kymmenittäin hevosten vetämiä rekiä ohitti kotimme. Ja mitä kuormissa olikaan, kuntamme vanhan kauniin puukirkon hirret! Kulkueen määränpäänä oli naapurikunnan kirkonkylä. Isäni kertomuksen mukaan he olivat "varastaneet" meidän kyläkirkkomme. Tarpeeseensa veivät ja kaunishan se kirkko on vielä nykyäänkin siellä naapurikunnan kirkonkylällä. Omakohtaisina muistoina minulla on pikku oravien, Tikun ja Takun, pesähäkki ison kuusen juurella. Isäni rakasti oravia, hän ei antanut maillamme metsämiesten käydä oravapyynnissä. Tiku ja Taku olivat jääneet orvoiksi tuntemattomasta syystä ja kotikuusemme suojissa ne saivat turvallisen kasvuympäristön ja isäni huolenpidon. Yhä edelleen ikikuusemme tarjoaa suojaa ja uskompa sen tarjoavan sitä vielä sittenkin, kun minusta on vain tuhkat jäljellä.

Kaivomme vierustalla kasvaa kaksi kovia kokenutta kuusivanhusta. Ne eivät ole todellakaan enää pihapiirimme kaunistuksena, ja moni onkin kysellyt, miksi niitä rumiluksia ei kaadeta. Ei kaadeta ei. Kuuset ovat isäni ja äitini istuttamat kihlajaispäivänään vuonna 1945. Ne olivat pikku puita lapsuuteni aikoihin, sikotarhan kupeessa. Niiden välistä pujahdin viemään vesiheinää tai jotain muuta herkkua sioille. Vuosikymmenten kuluessa kuuset ovat kasvaneet isoiksi monihaaraisiksi puiksi. Äitini kuusesta myrskytuuli on repinyt yhden ison oksan alas. Oksa oli tipahtanut kaivon päälle, vain kaivon vipu oli hiukan taipunut, muuta vahinkoa se ei ollut aiheuttanut. Oksa oli hyvä harjoittelupaikka esikoispojallemme moottorisahan käytössä, hän sai tehtäväkseen tehdä siitä polttopuita. Niillä puilla lämmitimme leivinuunia monet kerrat. Kuuset ovat tarjonneet suojaansa ankoilleni kuin myös hepoilleni, Heimolle ja Liinaharjalle.  Jos ankkojen kasvatus kiinnostaa, niin täältä löydät ankkojeni kasvutarinan.

Metsäkuusi on erittäin tärkeä maamme metsätaloudelle. Kuusipuuta käytetään eniten selluloosan valmistukseen, mutta myös sahatavaraksi. Kuusen juuriston kanssa sympioosissa elää useita eri sienilajeja mm rouskut, tatit, seitikit ja valmuskat. Värjäri suunnistaakin kuusia kasvavaan metsään silloin, kun haluaa värjätä tateilla tai seitikeillä lankojaan. Täältä löydät sienivärjäyssivustoni ja  LuntoPortin sivuilta voi lukea lisää metsäkuusesta.

Värjärin padassa kuusenkävyt antavat kauniin vaaleanruskeita lankoja. Tuoreita, saman vuotisia käpyjä ei kannata käyttää värjäyksessä niiden pihkaisuuden vuoksi. Keräsin yli vuotisia käpyjä ikikuustemme juurelta, liotin niitä vuorokauden ja keitin seuraavana päivänä kolmisen tuntia. Virkkaan näistä langoista isoäidin neliöitä tyttäreni keinutuolimattoon. Näin lapsuudenkotini kuusten elämä jatkuu väreinä hänen keinutuolimatossaan kuiskien sukumme tarinoita tyttäremme korviin hänen istahtaessaan keinutuoliinsa.

Koivu 

Juhannuskoivujen lehdet


Viinasillassa on ollut lapsuudestani asti tapana tuoda seitsemen juhannuskoivua pihaan: kaksi talon porraspieleen, kaksi piha-aitan ovelle ja yksi aitan edessä olevan laakean kiven juureen sekä kaksi pihasaunan porraspieleen. Olemme hieman muuttaneet isännän kanssa tätä vanhaa perinnettä, laakea pihakivi ei enää saa omaa koivua, vaan seitsemes koivu asetetaan tallinovelle.



Halusin tallettaa muiston tyttäreni keinutuolinmattoa varten värjäämiini lankoihin perheemme yhteisestä juhannuksesta. Kuivasin juhannuskoivujen lehdet ja sain värjättyä niillä kilon lankaa. Liotin kuivia lehtiä yön yli ja keitin seuraavana päivänä tunnin verran. Osan värjäsin rautapadassa ja osan emalikattilassa. Käytin 200 g kuivia lehtiä per 100 g lankaa. Rautapadassa värjäämäni langat puretin pelkästään alunalla. Rautapadasta irtoaa aina jnkv rautaa, mikä tummentaa väriä. Nyt sain kellanvihreää lankaa. 
Emalikattilassa värjäämäni langat puretin alunalla ja viinikivellä. Viinikivi kirkastaa väriä, sain heleän keltaista lankaa.

Koivun kuori

Taas kerran miettiessäni pihamaata kierrellen, millä värjäisin lisää lankoja tyttäremme keinutuolimattoa varten, mieleeni juolahti kokeilla saisinko irtoamaan väripigmenttiä vappuna 2003 kaadetusta Viinasillan koivuvanhuksesta. Olemme säilyttäneet koivun tyveä kalliolla kymmenen vuotta "maamme suurimpana linnunpönttönä". Nyt ymmärsin syyn, miksi rungon säilyttäminen on ollut minulle niin tärkeää. Jos onnistuisin vielä värjäämään sen kuorella, niin pystyisin kertomaan lankojen kautta tyttärellemme sukumme ja lapsuudenkotini, Viinasillan historiaa todella pitkältä ajalta. Irrottelin kuorta reilun kilon, vuorokauden liotuksen jälkeen keitin kuoria reilut kolme tuntia rautapadassa. Ilokseni langat värjäytyivät riittävästi aluna puretuksella, vaalea bees lanka tulee tasapainottamaan kauniisti isoäidinneliön kirkkaampia värejä tyttäreni keinutuolimatossa. 

Korissa olevat koivunkuoret olen kerännyt keväällä kaadetuista koivuista. Suurimman osan käytän niistä vasta seuraavana vuonna, koska kuivuttuaan hyvin, niistä irtoaa paremmin väripigmenttiä.

Vanhaa viisautta puiden kuorten käytöstä

Tammen kuori on parhainta ainetta nahkojen parkitukseen.

Rautavihrillin kanssa tammen kuoresta saadaan mustaa väriä.

Kuusen kuorta on käytetty nahan parkitsemiseen niin, ettei se kangistu pakkasesta tai kovetu vedestä.

Haapapuun kuoresta saatiin keltaisia ja ruskeita värejä.

Lepän kuoresta saatiin keltaisenharmaata väriä. Myös katajan havuista ja kuivatuista kortteista saadaan samaa väriä.

Pihlajan kuori sisältää parkkiaineita ja siitä saatiin myös ruskeanpunaista väriä.

Omenapuun kuoresta saadaan voimakasta punaisenkeltaista väriä.

Koivun kuorten sisäosaa käytettiin värjäämään kalaverkot punaruskeiksi, koska kalojen katsottiin karttavan vaaleita verkkoja.
Lähde Puuproffa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti