lauantai 16. syyskuuta 2017

Rauniopuutarha pukeutuu syysväreihin

Hulluutta vai ei, sääennusteista huolimatta päätimme isännän kanssa tehdä viikonloppureissun Viinasiltaan. Ja mikä meitä odottikaan; Rauniopuutarhan seinustalla oli kypsynyt ensimmäiset karhunvadelmat. Eipä siinä paljoa haitannut pieni tihkusade;)
Sain muutama kesä sitten kaksi karhunvadelman alkua blogiystävältäni, Tertun kasvimaailma blogin pitäjältä. Nyt ne tuottavat ensimmäistä kertaa runsaasti marjoja. Marjat kypsyvät varsin myöhään, joten ilmeisesti emme saa kerättyä koko satoa talteen niistä minään syksynä. Siksi olen hieman tutkinut muita jo aiemmin kypsyviä lajikkeita, etenkin "Thornless Evergreen" kiinnostaa. Muun muassa Haikalan puutarhan blogista löytyy sen kasvatuksesta hyvä postaus.  Thornless Evergreen on myös piikitön, mitä myös arvostan.
Minulla on melkoisen kaunis näkymä huussissa istuessani. Rauniopuutarhan muuria kiertävä villiviini on mielestäni ehkä kauneimmillaan juuri nyt, kun osa lehdistä on vielä vihreitä ja osa jo kauniin syysvärin saaneita. Myös piippuköynnöksen vaalean vihreät lehdet pääsevät nyt oikeuksiinsa.
Syyshortensian kermanvalkoiset kukat ja punertuva villiviini sopivat myös hyvin yhteen. 
 Muutama persiljan taimi selvisi viime talven yli. Ne ovat kukkineet kauniisti. Saas nähdä onnistunko saamaan niistä siemenet talteen.
Sade on jatkunut koko aamupäivän, joten päivä taitaa kulua sisäpuuhissa ja lehtiä lukien. Kauppareissulla ostin tarjouksesta Kotipuutarhalehden, mukana oli lisäksi elokuun numero. Ilokseni huomasin, että siinä oli oman luottotaimistoni, Tommolan tilan Eijan vinkit syyskesänkukkijoista. Juuri Eija on saanut minutkin innostumaan mm luppioista ja kimikeistä.

 Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille!




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Virkkauskausi korkattu!

 
Viikolla iski flunssa, joten pihamaalle ei ole asiaa nyt viikonloppuna. Siispä kaivoin hiukan etuajassa esiin virkkuukoukun ja korillisen luonnonväreillä värjäämiäni villalankoja. Tarkoitus on tehdä isoäidinneliöistä muutama perinteinen torkkupeitto syksyn aikana. Aamupäivä on kulunut rattoisasti radiota kuunnellen ja torkkupeittojen värimaailmaa suunnitellessa. 
Tein mallineliöitä käyttämällä sekä vaalean harmaata että tumman harmaata 2-säikeistä suomenlampaan villalankaa pohjalankana. Väripaletin valitsin luonnonväreillä värjäämistäni villalangoista. Nyt pitäisikin sitten päättää teenkö ensimmäisestä peitosta pohjaväriltään kaksivärisen yhdistämällä tummat ja vaalen harmaat neliöt toisiinsa vuorotellen. Edellisen peiton tein juuri näin.  
Toinen vaihtoehto on käyttää ainoastaa vaalean harmaasta pohjalangasta virkattuja neliöitä. 
Kolmas vaihtoehto on käyttää ainoastaa tumman harmaasta pohjalangasta virkattuja neiliöitä.
Mikä näistä vaihtoehdoista miellyttää eniten Sinun silmääsi?
Lisäsin väripalettiin vielä verihelttaseitikillä (Cortinarius semisanguineus) värjätyn oranssin ja vaihdoin tarhapiiskulla (Solidago canadensis) värjätyn heleän keltaisen keltasauramolla (Anthemis tinctoria) värjäämääni hieman syvempään keltaiseen. 
Juuri kerätty hajuhernekimppu somistaa takkahuonetta.
Ihanaa kun saamme nauttia vielä hetken tuoreista puutarhasta poimituista kukkakimpuista:))

maanantai 4. syyskuuta 2017

Nuoret oppia hakemassa sieniretkellä

Jo useana syksynä olemme tehneet nuorten kanssa yhdessä sieniretkiä. Joka syksy pyrin rohkaisemaan heitä yhden, kahden uuden sienilajin keräämiseen. Vahverot, kelta- ja suppilovahverot, ovat heille, kuten monelle muullekin, ainoat sienet mitkä yleensä kelpuutetaan sienikoriin. Pikku hiljaa kiinnostus myös muita herkullisia ruokasienilajeja kohtaan on virinnyt. 
Aina sitä näillä retkillä oppii ja näkee jotain uuttaa itsekin. Koskaan aiemmin en ole törmännyt valkoiseen kanttarelliin. Pari otin sienikoriin ja kotona piti heti tarkistaa Luontoportin sivuilta, että kyseessä on todella kanttarelli. Nämä albiino kanttarellit ovat muuten ihan samannäköisiä kuin keltaisetkin, väri vaan on kovin kalvakka. Luontoportin mukaan ne ovat aivan yhtä herkullisia kuin keltaiset sisarensakin. Albiino kanttarellit kasvoivat melko varjoisessa kuusikossa, lähellä oli ihan normi kanttarelleja myös. 
Mistä kanttarelleja sitten löytää? Voisi melkein sanoa, että lähes mistä vain. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat tuoreet kangasmetsät, männiköt, valoisat paikat, joissa maa on rikkoutunut esim. metsätyökoneiden ajourat, polkujenvarret, aiemmin karjan laiduntamat hakamaat. Kanttarelli on pääasiassa koivun, mutta myös männyn ja kuusen juurisieni. 
Näitä herkullisia ruokasieniä nuoret eivät vielä tunnistaneet.
Kyseessä on kehnäsieni (Rozites caperata, Cortinarius caperatus), suorastaan herkkusienten veroinen ruokasieni. Kehnäsieni on hyvin yleinen, sitä kasvaa koko maassa aina Lapin tunturikoivikkoja myöden. Hyvin harvat sitä kuitenkin osaavat kerätä ja siksi, jos mitään muita sieniä ei löydy, niin saa olla varma, että kehnäsieniä löytyy aina. 
Muodoltaan nuoret kehnäsienet muistuttavat hieman herkkusieniä, kehnäsienistä poiketen herkkusienillä on musta itiöpöly. Jotkin keltaiset seitikkilajit ovat hiukan kehnäsienen näköisiä, mutta niiden jalassa on vain seittivöitä, ei rengasta kuten kehnäsienellä. Siksi neuvonkin aina tarkistamaan sen, onko jalassa rengasta vai ei. Kehnäsienen lakki on vaalean kellanruskea ja sen keskellä on helmenhohtoista kehnää. 
Vanhemmiten kehnäsieni on usein toukkainen ja maku heikkenee. Myös jalka sitkistyy verraten nuorena, joten se kannattaa leikata pois jo metsässä. Herkullisimpia ovat nuoret avautumattomat ja puoliksi avautuneet lakit. Vain ne kannattaa kerätä sienikoriin kotiinviemisiksi. 
Kehnäsieni on maukas paistettuna ja sopii hyvin myös muhennoksiin. Sienikeittoa varten kehnäsienet kannattaaa paistaa sipulin kanssa erikseen ja lisätä valmiseen soseutettuun kasviskeittoon esim. porkkanoista ja muutamasta perunasta keitettyyn, vasta aivan lopuksi. Lisukkeeksi voi paahtaa vielä vaikkapa leipäkuutioita keiton pinnalle. Ja voi, miten on hyvää!
Nyt löytyikin jotain hyvin mielenkiintoista, kun  kaikki retkeläiset ovat niin innolla tutkimassa!
Metsiemme musta herkku, mustatorvisieni (Craterellus cornucopioides) kasvaa tuoreissa kangasmetsissä, valoisilla aukkopaikoilla, polkujen varsilla kuusen ja koivun juurisienenä. 
Mustatorvisientä on mahdoton sekoittaa mihinkään myrkkysieneen, niin oman näköisensä se on!
Kerättäessä kannattaa leikata jalan huonon makuinen tyvi pois ja repäistä sieni kahtia, poistaa torvesta mahdolliset roskat ja saatunnaiset ötökät.
Itse kuivaan kaikki mustatorvisienet. Kuivattuna sitä on helppo murentaa esim. munakkaaseen tai mausteeksi kastikkeisiin ja muihin ruokiin. Maku on voimakkaan aromaattinen, joten paljoa ei tarvitse lisätä, kun ruoka saa jo upean aromin. Mustatorvisienikeitto on myös "herrojen herkku", siksi se löytyykin monien huippuravintoloiden listalta!
Retkellä mukana oli myös Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva poikani opiskelukaveri.  
Tässä hänen saaliinsa, korista löytyy mustatorvisieniä, kelta- ja suppilovahveroita. 
Mitä Helmi vartioi?
Korin täydeltä tuohta. 
Näiden kanssa teen surutyöni syksyn mittaan tulipesiä sytytellessä. 
Keräsin tuohet alueelta, missä olemme käyneet keräämässä kanttarelleja yli kome vuosikymmentä. Nyt koivikkoa ei  enää ole. Se on kaadettu  ja valtava hakkuuaukio odotti meitä. 
Taas yksi ihana oikea metsä on poissa. 

lauantai 26. elokuuta 2017

Suunnitelmia lauantaipäivälle

Ensimmäinen viikko vierähti töissä nopeasti. Viikolla illat kuluivat marjojen mehustamisessa, hillotessa ja tietysti sen valtavan pyykkivuoren pesussa, mikä ehti kertyä kolmen viikon loman aikana. Vasta nyt aamulla ehdin tekemään kunnon kierroksen pihamaalla. Monet perennat lopettelevat jo kukintaansa, toiset toki vasta aloittelevat. Lapinnauhus on kukintansa loppusuoralla, sen takana oleva suomentatar kukkii vielä kotvasen ilokseni.
Kasvilavat tarjoavat satoa pitkälle syksyyn. Osa keltasipuleista oli alkanut kukkimaan. No, se ei haittaa, koska kuivatut kukat ovat näyttäviä kukka-asetelmissa ja voihan niitä myös syödä.
Tänään on tarkoitus nostaa sipulit maasta kuivumaan. 
Punasipuleista näyttää tulevan hyvä sato.
 Hajuherneet vasta aloittelevat kukintaansa, kylvin ne melko myöhään toukokuulla. Jos on leuto syksy, niin hyvinkin saan vielä nauttia niiden tuoksusta pihamaalla puuhastellessani. 
 Monet yrtit ovat ehtineet jo kukkaan. Tänään pitääkin leikata niitä kuivumaan talvenvaraksi.
Lehtikaalit ovat vielä pieniä, mutta ehtivät kasvaa ennen pakkasten tuloa. Ja parhaimmillaan lehtikaali onkin vasta pakkasen puremana.
 Punahatut ilahduttavat aina! 
Ilon aihetta antaa myös se, että keväällä istuttamani kultapallot ovat lähteneet hyvin kasvuun ja kukkivat jo runsaasti. Siirsin taimet toukokuussa lapsuudenkodistani Viinasillasta, missä on kaksi isoa kultapallokasvustoa. Taustalla näkyvä linnunpelätin on tehtävänsä hoitanut ja pääsee ansaitulle lepotauolle varastoon. Myös puissa roikkuvat erilaiset hilavitkuttimet aion kerätä pois. Kovin tehokkaita ne eivät olleet, koska kaikki kirsikatkin päätyivät linnutujen ruuaksi;)
 Toinen isännän kanssa yhdessä rakentamamme linnunpelätin, Lady Linnunpelätin, saa vielä jatkaa vartiointia, koska osa herukoista on poimimatta.
 Tänä syksynä saadaan kohtuullinen luumusato.
Ennen lomalle lähtöä kylvin kasvilavaan hieman tilliä, retiisiä ja naurista. Ovat hyvin itäneet, toivottavasti harsonalla jaksavat tuottaa satoakin.
Tähtikukat, asterit, lukeutuvat ehdottomasti syyskesän kauneimpien kukkijoiden joukkoon.
Sarkolassa ensimmäisenä kukkaan ehtii tämä vaatimaton, jo usein heinäkuun lopulla kukintansa aloittava asteri. Se kasvoi puutarhassa jo ostaessamme Sarkolan - 80-luvun alussa. En tiedä sen nimeä, olisikin mukavaa, jos joku teistä sen tunnistaisi:))

Ja nyt pihamaalle hommiin, että ehdin tekemään kaiken suunnittelemani.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille, niin uusille kuin vanhoille Värjärin Padan lukijoille!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elokuun valkoiset kukkijat

Pihamaaltani ei löydy moniakaan valkoisena kukkivia perennoja, joitakin sentään, kuten tämä ihastuttava jalokuunlilja Hosta Brim Cup, minkä kukat ovat lähes valkoiset. 
Ehdoton suosikkini tällä hetkellä on rentovartinen luppio Sanguisorba parviflora.  
Se on uskomattoman kaunis huojuessaan vienossa kesätuulessa taivuttaen kukintonsa punaoranssien nepalinhanhikkien ylle.
Mantsuriankärhö Clematis mandshurica on aiemmin asustanut Rauniopuutarhassa. Siirsin sen keväällä tiilikaaripenkkiin tuomen alle. 
Istutin tähkäkimikin (Cimicifuga racemosa) viime vuonna. Siinä on vasta pari kukkavartta, mutta nyt jo huomaan miten hyvin se sopii tulevaan sadepuutarhaani. Siis mihin?
Olen jo parina kesänä kaivannut sarkojen välissä olevan ojan päähän allasta, mihin on tarkoitus jotaa katoilta tulevat sadevedet eli hulevedet. Tutkin viikolla netistä erilaisia vaihtoehtoja ja törmäsin itselleni uuteen sadepuutarha-käsitteeseen (rain garden). Ihastuin siihen heti ja arvata saattaa, että sen jälkeen kiertelinkin ihastelemassa toinen toistaan upeampia sadepuutarhoja. Huomasin, että juuri sadepuutarhaa olen itsekin tietämättäni rakentanut! Sadepuutarhaksi kutsutaan kasvillisuudella peitettyä painannetta, minkä tarkoituksena on hidastaa sadeveden kulkeutumista pintavirtaamana. Ohessa kiinnostuneille muutama hyvä linkki aiheeseen: Kauri Kallion opinnäytetyö Hulevesien imeyttäminen  sadepuutarhan avulla klik! ja Viherympäristö 1/2012 Hakola Hulevesi klik!
Metsäpuutarhaa olen rakentanut jo useamman vuoden kylätien varteen. Heinäkuussa siellä kukkii valkoiset ukonkellot. Parhaillaan kukintaansa on aloittamassa helminukkajäkkärä (Anaphalis margaritacea). 
Helminukkajäkkärä kestää myös kuivuutta, joten voi olla, että siirrän sitä myös kivikkoon ensi keväänä. Nukkajäkkärä on kaunis ja kestävä myös kuivakukkana. 
Syyshortensiat ovat aloittaneet kukintansa juuri parahiksi, jotta ehdin nähdä ne kukassa vielä ennen lomani loppumista. Talon kulmalta kaadettu koivu antaa ilmeisesti voimaa pensaalle, 

koska siinä on huomattavasti isommat kukat kuin mitä Rauniopuutarhan kupeessa kasvavassa hortensiassa. 
 Valkoisia kukkijoita on päässyt myös maljakkoon ilahduttamaan puuceessä viipyvää.
Nyt päivän askareet jo odottavat tekijäänsä. 
Herukat ovat kypsyneet poimittaviksi:))

torstai 17. elokuuta 2017

Lantakourusta perennapenkit

Tämän kesän uusien perennapenkkien perustamisessa olen tarvinnut myös vähän 
järeämpiä työkaluja. 
Viime viikkolla aloitin kauan suunnittelemani perennapenkkien tekemisen Rauniopuutarhan lantakouruun. Tarkoitus on tehdä kolme erillistä penkkiä, joiden väliin jää kulkuväylä käytävältä lehmien makuuparrelle. Tästä urakka alkoi. Lantakourun alkupäähän valmistin kasvualustan kivikkokasveille. Hakkasin rautakangella sementtiä rikki ja irrotin betonia sorkkaraudalla niin, että vesi pääsee kulkemaan rikkoutuneen sementin läpi. Isäntä oli tuonut valmiiksi ämpärillisen karkeaa sepeliä, minkä laitoin alimmaiseksi kerrokseksi varmistamaan kasvualustan läpäisevyyden.
Seuraavan penkkiin on tarkoitus istuttaa paksun multakerroksen tarvitseva tarhapäivänlilja, joten poistin sementin kokonaan ja kaivoin hiekkaa pois noin ½ metriä. Joukossa oli myös isoja kiviä, jotka kärräsin kiviaidan kivikkopenkkiin. On mukavaa ajatella, että vähintään 50 vuotta lantakourun alla palvelleet kivet pääsivät nyt vihdoinkin takaisin aurinkoon;)
Aamupäivän ahkeroinnin tuloksena sain kaksi kasvualustaa valmiiksi istutuksia varten. Edellisessä postauksessa kivikkopenkin perustamisesta klik! kerroin, että kävimme viime viikolla taimiostoksilla Leivonmäellä Tommolan Tilalla. Samalla reissulla hankin myös jo Rauniopuutarhaan ja Hulevesiallaspenkkiin tarvittavat taimet. 

Lantakourun ensimmäiseen istutusalueeseen laitoin kahta erilaista ajuruohoa, joiden toivon siitä leviävän pikku hiljaa myös entiselle lehmien makuuparrelle. Vasemmalla sitruuna-ajuruoho (Thymys x citriodorus), oikealla harmaa-ajuruoho (Thymys praecox v. pseudolanuginosus) 
Seuraavaan penkkiin pääsi kauan haluamani verenpunainen tarhapäivänlilja (Hemerocallis "Karngars"). Voin jo kuvitella miten upea se voi olla kukkiessaan vasten vihreää sammalmattoa.
Toinen syy, miksi halusin istuttaa lantakourupenkkiin nimenomaan liljan, on siinä, että sen rennot kapeat lehdet luovat kauniita varjoleikkejä ympärilleen.  
Istutusalueiden väliin jäävät kulkuväylät täytin sepelillä ja lantakourun alta kaivetulla hiekalla. 
Seuraavana aamuna urakka jatkui jo heti auringonnousun jälkeen.
Isäntäkin heräsi parahiksi ottamaan kuvan puuhistani - huomaa varjo ikkuna-aukosta!
Sementti oli liian kovaa pelkällä lekalla ja kangella rikottavaksi, joten pyysin isäntää poraamaan siihen hieman reikiä. Reikien poraaminen nopeutti suuresti urakkaa, sain nyt sementin paljon helpommini rikottua. 
Isäntäkin innostui tekemään kaivauksia!
Tähänkin penkkiin tuli syvä kasvupeti. Sain idean istuttaa purppurakukkaisen jättikarhunputken (Angelica gigas) siitä, kun luonnostaan Rauniopuutarhaan on levinnyt kaksi karhunputkea, jotka näyttävät viihtyvän hyvin. Olen aika varauksellinen näiden jättikasvien istuttamisen suhteen, koska pelkään niiden karkaavan lähiympäristöön ns. vieraslajeiksi. Olemme yli kymmenen vuotta sinnikkäästi yrittäneet hävittää kaukasianjättiputkea (Heracleum mantegazzianum). Aikoinaan vanhempani istuttivat sitä, kuten niin monet muutkin, koska sen aiheuttamista ongelmista ei ollut riittävästi tietoa. Nyhdämme kaikki taimet pihamaalta estämällä näin jättiputken kukinnan. Siemenet aiempien vuosien kukinnasta säilyvät maaperän siemenpankissa vuosikausia, joten taimia riittää  nyhdettäväksi vielä vuosia! Nyt siis jättikarhunputki pääsee erityistarkkailuun. Sen on tarkoitus pysyä visusti Rauniopuutarhan muurien sisäpuolella ja vain yksittäiskasvina. 
Lantakourun loppupää toimii kulkuväylänä. Poistamani sammaleen siirsin kasvamaan ankkakatoksen katolle. Betonin päälle laitoin kiviä ja sepelikerroksen varmistaakseni veden vapaan virtauksen ulos.
Lantakourupekit ovat nyt valmiit. Eipä tullut koskaan lapsena mieleen tyhjentäessäni lantakourua, että vielä jokupäivä perustaisin siihen perennapenkit! Rauniopuutarhan ensi kesän projektiksi olen suunnitellut lehmien makuuparren ja syöttöpöydän kunnostamisen...en paljasta kuitenkaan vielä mitä olen niihin suunnitellut.
Kiertelimme Helmin kanssa vadelmikkoja, josko löytyisi edes hiukan syömämarjoja.
Eipä tarvitse tänä syksynä vadelmahilloa keitellä.  No on siinä jotain hyvääkin,
jää enempi aikaa pihapuuhille;))