sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Rentouttava viikonloppu mieliharrastusten parissa

 
Aamu valkeni poutaisena, joten heti aamupalan jälkeen lädimme lenkille Helmin kanssa. Tämä on yksi lempipaikoistani Satumetsässä. Metsänreunasta avautuu näköala yli peltojen. Nyt kun pellon ylittänyt sähkölinja on poistettu, maisema näyttää entistäkin rauhallisemmalta.
Nautin suunnattomasti näistä yhteisistä retkistä. Varhain aamulla on vielä korviahivelevän hiljaista, vain luonnon omia ääniä kuuluu satunnaisesti. Puhelimmekin isännän kanssa siitä, miten hienoa on saada asua lähellä palveluja, mutta silti lähellä luontoa.  
Eilen kävimme valokuvanäyttelyssä. Elliot Erwitt Retrospective-näyttelyssä on valokuvia 1940-luvulta vuoteen 2005. Sama näyttely on kiertänyt lukuisissa maissa, Veturitalliin se tuli Budabestistä. Salon Veturitalli järjestää tasokkaita valokuvanäyttelyitä, joten sinne kannattaa tulla kauempaakin niitä katsomaan. Näyttely on avoinna Salon taidemuseossa Veturi tallissa aina 4. helmikuuta 2018 asti. 
Olen aina pitänyt Erwittin töistä, erityisesti hänen koirakuvistaan. Kuten esittelylehtisessäkin todetaan, ne eivät ole pelkästään kuvia koirista, vaan kuvia myös ihmisistä ja ihmisyydestä. Erwittin koirakuvat ovat oivaltavia ja humoristisia, niitä katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle. 
 Kävijöitä riitti lauantainakin, 
tuulikaapin tarrataulu ja ulko-oven pielessä oleva pylväs olivat täynnä pääsylipputarroja. 
Pihapuuhien lisäksi olen tänään ehtinyt hieman myös ompelemaan isoäidinneliöitä radion musiikkiohjelmia kuunnellen. Täällä klik postasin aiemmin torkkupeiton värimaailman suunnittelusta. Olen virkannut torkkupeittoa varten pari sataa neliötä. Kyllä tässä muutama iltapuhde kuluu, ennen kuin olen saanut ne kaikki ommeltua yhteen;)

Mukavaa viikkoa Teille kaikille omien lempi puuhienne parissa:))

5 kommenttia:

  1. Tulee ihana peitto! Metsäkävelyt ovat parhautta!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä päivän viettoa :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit lenkkimaastot.
    Molemmat ovat tarpeellisia sekä luonto että palvelut.
    Mukavahan noin kauniiseen torkkupeittoon on kääriytyä...

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen torkkupeitto ja mikä valtava työ!
    Ulkona luonnossa ja metsäisessä maisemassa, miten rentouttavaa sunnuntain viettoa.
    Toivottavasti tämä viikko olisi edes vähän alkutalven kuulas ja kuiva!
    Harmaat sadepäivät tekevät mielen niin matalaksi ja työteho laskee melkein alle nollan.
    Kuitenkin toivon sinulle oikein hyvää tätä viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa oli lukea kuulumisianne! Kaunis peitto tulossa ja ihania hetkiä luonnossa💚

    VastaaPoista