maanantai 27. marraskuuta 2017

Syksyn ensimmäinen torkkupeitto valmistui

 Syyskuun puolivälissä julistin virkkauskauden alkaneeksi klik!
Nyt 264 isoäidinneliötä on virkattu, päätelty ja yhteen ommeltu torkkupeitoksi. Kuvassa peitto on 140 cm leveällä vuoteella, mistä saa hyvän käsityksen sen koosta. Pohjavärinä käytin tummanharmaata suomenlampaan villalankaa. Väripalettiin käytin kauneimpia kasveilla ja sienillä värjäämiäni lankoja. 
Torkkupeittoa voi mainiosti käyttää myös sängynpeittona. 
Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen:))
 Torkkupeitosta löytyy kaikki kauniit syksyn  värisävyt. 
Niistä saimme nauttia taas kerran lauantaisella kävelylenkillämme Halikonjoen ahteilla.
 Parhaillaan joki virtaa hyvin vuolaana ja vesi on todella korkealla. 
Tällä kertaa Helmikin tyytyi katselemaan rannalta koskenpauhua!
Syksynvärit inspiroivat minua myös seuraavan torkkupeiton väripaletin valinnassa.

Työ onkin jo hyvässä vauhdissa, reilut 100 palaa jo virkattuna:))

Sade ropisee ikkunaan, 
nyt on taas hyvä hetki istahtaa hetkeksi virkkaamaan:)) 

16 kommenttia:

  1. Ooh, olet todella nopea! Toki neliöt syntyvät rutiinilla sitten, kun niitä alkaa tekemään, mutta silti. Aikamoinen tahti! Valmistuneessa peitossa on unelmankauniit sävyt ja seuraava ei näytä jäävän yhtään jälkeen. Aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Saila, toinenkin jo valmistumassa, torstaina sen tulisi olla jo valmis. totta, neliöitä virkkaa nopsaan, ja mikä parasta isäntä päättele langat, niin saan kokonaan keskittyä virkkaamiseen;)

      Poista
  2. Upea torkkupeitto! Parasta syksyssä onkin sen ihanat värit.

    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa:)) tässä vierähtikin kolme työntäyteistä viikkoa nopsaan, ihanaa taas päästä hiukan blogimaailmaankin kurkistamaan...

      Poista
  3. Tulipa siitä kaunis peitto! Kyllä mun nyt täytyy ryhdistäytyä ja alkaa kokoamaan omaani... Maisematkin on upeita, ei uskoisi että kohta on jo joulukuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannustan Sinua Eeviregina tosiaan ryhtymään työhön, se ihan varmasti palkitsee Sinua monin tavoin.
      nuo jokiahteet ovat todella kauniita jokaisena vuodenaikana

      Poista
  4. Voi että on todella upea peitto! Olet taitava!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Der Seidenspinner:))
      isoäidinneliöiden virkkaaminen on helppoa ja nopeaa, jos ei muuten käsitöitä harrastaisikaan, niin niistä saa vaivattomasti aikaan kauniita käsitöitä eri tarkoituksiin.

      Poista
  5. Ihmeellisen ihana siitä tuli. Värimaailma erikoisen kaunis!

    VastaaPoista
  6. Kaunis peitto ja värit ovat juuri kuin minun väripaletista! Syksyn värit ovat upeita, niinkuin myös tämä peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luonnonvärit ovat todella sointuvat. monasti olen ihaillut myös sinun lankojasi ja neuleitasi Kankuritar:))

      Poista
  7. Voi, kun tulikin kaunis ja niin kauniit syksyn värit!
    Olet sinä sellanen mestari, kun taiot lankoihisi itse väritkin!
    Samalla kun ihailen näitä sun lankojesi värejä ja kauniita maisemia ja torkkupeittoasi, niin tulin toivottelemaan oikein hyvää Joulun aikaa sinulle ja koko perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Harakka!
      nyt kun en ole pystynyt hetkeen värjäämään, niin kaipaan sitä todella. toivon hartaasi, että taas ensi kesänä saan viritellä tulet väripatojeni alle.
      joulu onkin jo ihan ovella, kiitos Harakka! perheemme joulunaika alkoi eilen, kun kuopuksemme tuli iltajunalla kotiin joulunviettoon ja minulla alkoi vihdoin joululoma myös.

      Poista
  8. Kaunis, virkattu peitto. Värit hienot ja yhteensopivat ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Anne-Mari kommentistasi, mukavaa kuulla, että pidät luonnonväreillä värjättyjen lankojen sävyistä. peitto lämmittää parhaillaankin jalkojani:))

      Poista