Jäkälät eivät ole varsinaisia kasveja vaan
sienen ja levän symbiooseja. Levä huolehtii yhteyttämisestä ja sieni muodostaa
jäkälän tukirakenteen. Naavat (Usnea)
ja lupot (Alectoria) kuuluvat
karvejäkälien heimoon (Parmeliaceae).
Maassamme naavoja on useita eri lajeja, joista monet ovat harvinaisia ja vähän
tunnettuja. Naavat ovat pensasmaisia tai rihmamaisia, usein riippuvia
puujäkäliä, joilla on sitkeä keskijänne. Naavaa voikin venyttää kuin kuminauhaa
ennen kuin se lopulta katkeaa. Naavojen väritys vaihtelee vaaleasta, kellan-
tai vihreänharmaaseen. Lupot muistuttavat suuresti naavoja, ja naavoiksi niitä
olen oppinut sanomaankin lapsena. Lupot ovat naavoja tummempia, harmaan- tai
mustanruskeita ja niiltä puuttuu naavoille ominainen sitkeä venyvä keskijänne. Kansan
parissa puhutaan yksinkertaisesti vain naavasta, koska eri lajit ovat usein
melko vaikea erottaa toisistaan. Meillä tavanomainen nimitys oli partajäkälä, muodostaahan
naavakasvusto puiden oksastoon partamaisia kasvustoja. Lapsena otimme, ja myös omat lapseni ovat ottaneet, naavoja
leikkeihin juuri esim. parraksi tai pehmikkeeksi. Niin tekevät myös oravat pesää
rakentaessaan. Isäni kertoi, miten hän oli joskus lapsena laittanut naavoja
kenkiinsä lämmikkeeksi, sukkia kun aina ei ollut. Myöhemmin, perinteisiin
tapoihin perehtyessäni, minulle selvisi naavojen käytön lämmikkeenä ja
tiivisteenä jalkineissa olleen yleisesti käytetty muinainen tapa. Lisäksi kansanparantajat
ovat käyttäneet naavaa haavojen sitomiseen ja naiset kuukautissuojina. Nykyisin
tiedämme, että naavan sisältämä usniinihappo taltuttaa tulehduksia ja sitoo
kosteutta.
Koska
naavat ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet suoraan ilmasta, ilmansaasteet
ovat niille turmiollisia ja naava on siksi hyvä bioindikaattori ilmanlaatua
tutkittaessa. Lue lisää naavasta. Monet
muutkin jäkälälajit ovat uhanalaisia. Viimevuosikymmeninä käytössä olleet
metsänhoito käytänteet mm. yhden puulajin suosiminen sekametsien sijaan,
avohakkuut ja puujätteen poiskuljetus hakkuualueilta, vanhojen sekametsien
väheneminen, ovat edesauttaneet useiden jäkälälajien vähenemistä. Valtion
ympäristöhallinnon verkkopalvelusta löytyy sivusto uhanalaiset
jäkälät luonnonsuojeluasetuksessa. Värjärin tulee huomioida tämä,
käyttäessään jäkäliä värjäyksessä. Ekologisesti valveutunut värjäri ei kerää
harvinaisia tai uhanalaisia jäkäliä väriaineeksi. Onneksi luonnossamme kasvaa
useita yleisiä jäkälälajeja, myös suhteellisen nopeasti kasvavia, joita voi
hyvällä omallatunnolla käyttää myös väriaineena. Jäkäliä voi kerätä valikoiden useista eri
paikoista, ei samasta paikasta kaikkia.
Pieniä määriä saa helposti kovan tuulen jälkeen katkenneista oksista,
suurempia metsähakkuualueilta kaadetuista puista. Itse olen kerännyt isoja
määriä naavaa ja karvejäkälää talteen, kun olemme kaataneet isoja ikipuitamme
pihapiiristä. Sekoitan pataani useita
eri jäkälälajeja samalla kertaa ja käytän niitä huomattavasti vähemmän
verrattuna perinteisiin vanhoihin värjäysohjeisiin.
Kerätessään jäkälää, värjärin tulee
huomioida myös se, että niissä on kosketusallergeeneja, happoja, joita
kutsutaan yhteisellä nimellä jäkälähapoiksi. Tunnetuin niistä on jo edellä
mainittu usniinihappo. Aiemmin sitä on käytetty mm. lääkevoiteessa. Vieläkin usniinihappoa
käytetään antimikrobisena aineena kosmetiikassa. Allergista kosketusihottumaa
on raportoitu jäkälänpoimijoilla palleroporonjäkälästä (Cladina stellaris) ja metsureilla puun sormipaisukarveesta (Hypogymnia physodes). Ilmeisesti
nykymetsurit eivät enää altistu, hehän istuvat harvestereissaan. Lue aiheesta
enemmän Matti Hannukselan katsauksesta Kasvien
aiheuttamat ihokosketusreaktiot.
Värjäykseen jäkäliä on käytetty vuosisatoja
mm sen vuoksi, että niitä voi kerätä lähes ympärivuoden, niitä on helppo
säilyttää kuivana ja useimmat jäkälävärit sitoutuvat villaan ilman puretusta ja
värit ovat melko kestäviä. Mitä ikinä haluatkin tietää väreistä, niin uskoisin vastauksen
löytyvän Päivi Hintsasen ylläpitämältä COLORIA sivustolta tai ainakin COLORIASTO
sivustolta, mihin hänen on tarkoitus koota vanhoja väreihin liittyviä
kirjoituksia ja kenties myös valokuvia.
Värjärin padassa sain naavalla ja lupolla
värjätessäni kauniin keltaista villalankaa.
Yläkuvassa keräämiäni naavoja (vaalean harmaita) ja korpiluppoa (kuvassa tummia). Liotin naavoja yön yli, keitin tunnin teräspadassa ja annoin keitoksen seistä seuraavaan päivään. Siivilöin liemen ja lisäsin kädenlämpöiseen väriliemeen lämpimät villalangat. Nostin lämpötilan 80 asteeseen ja pyrin pitämään lämpötilan siinämain tunnin ajan. Jätin langat jäähtymään väriliemeen iltaan asti.
Lankojen oikealla puolella olevassa kuvassa ikikuusemme on juuri kaatumassa. Kuusenoksat olivat partajäkälän peittämät ja sain kerättyä muutaman pahvilaatikollisen naavaaa niistä. Vasemmalla puolella olevassa kuvassa pihamaatamme vartioiva Mesikämmen sai lapsiemme toimesta itselleen lomaviikset ja talutuspannan.
Alareunan mahtavat naavakuuset on kuvattu syksyisellä pohjoisen reissullamme. Ne kasvavat luonnonsuojelualueella ja näin ollen saavat jäädä rauhassa kasvamaan oksistossa meidän kaikkien iloksi.
Alla olevassa kuvassa naavalla värjättyjä lankoja kuvattuna värin alkulähteillä, naavaisella kuusenoksalla.
Sormipaisukarve Hypogymnia physodes
Sormipaisukarve on Suomen yleisin ja runsain lehtijäkälälaji. Sitä tapaa puiden ja pensaiden rungoilla, oksilla sekä kivipinnoilla, missä se tyypillisesti muodostaa laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Karve kestää melko hyvin ilmansaasteita, joten sen kuntoa ja määrää seuraamalla saadaan tietoa ilmanlaadun muutoksista. Jäkälän vaurioituminen (kitukasvuisuus, värimuutokset, ryppyisyys) on merkki ilmansaasteiden lisääntymisestä. Jäkäläkasvuston elpyminen on yleensä merkki ilman rikkidioksidipäästöjen pienenemisestä.
Värjärin padassa karve on hyvin tervetullut värilähde sen hyvän ympärivuotisen saatavuuden vuoksi. Ylimmäisessä kuvassa olen keräämässä karvetta syksyllä 2012 kaatamastamme pihakoivusta Viinasillassa. Sainkin kerättyä karvetta kuivuman monta korillista. Tammikuussa 2013 naapurimme kaatoi useampia isoja koivuja ja sain luvan kerätä niistä karvetta. Nopeimmin karvetta saa kerättyä puukolla rapsuttamalla suoraan keruupussiin tai vaikka muovialustalle. Naapuri sahasi rungot jo metsässä pienemmiksi pölleiksi, joten niistä oli tosi helppoa puukolla rapsuttaa karveet suoraan muovipussiin.
Marraskuussa ilmat alkavat olemaan jo vähän kylmiä ulkona värjäämiseen. Viinasillan Winebridge antaa kuitenkin hyvän suojan tuulilta, joten väräykset onnistuivat ihan hyvin. Rautapadassa luonnostaan villa saa hieman rautapuretusta, joten väri taittuu tummemmaksi kuin emalikattilassa värjätessä. Alakuvassa karveliemi keittymässä, alempana olevissa kuvissa karveella värätyt vyyhdit vaalean ruskeita.
Jatkoin sormipaisukarveella värjäämistä Sarkolassa marraskuun lopulla 2012. Ohessa linkit blogiini tekemiini postauksiin värjärin arjesta otsikoituna Päivän askareita
http://viinasilta.blogspot.fi/2012/11/paivan-askareita.html
http://viinasilta.blogspot.fi/2012/11/paivan-askareita-2.html
http://viinasilta.blogspot.fi/2012/11/paivan-askareita-4.html
http://viinasilta.blogspot.fi/2012/11/paivan-askareita-4_26.html
http://viinasilta.blogspot.fi/2012/11/paivan-askareita-5_30.html
Omenapuista ja triikunapuusta kerätyllä sormipaisukarveella värjättyjä lankoja. Keitin värilientä rautapadassa reilut kolme tuntia. Jätin tapani mukaan liemen seisomaan yön yli. Liemi ei tuntunut riittävän vahvalta, joten keräsin omenapuista vielä lisää karvetta ja keitin lientä uudelleen vielä reilut pari tuntia, jonka jälkeen annoin liemen jäähtyä seuraavaan päivään. Nyt liemi näytti kauniin ruskeanvihreältä. Laiton kolme vyyhteä 4-säikeistä villalankaa yhdessä villan kanssa värjäytymään. Langat saivat kauniin syvän vihreän värin.