lauantai 16. helmikuuta 2019

Pientä kaunista kotiin

Kaunis auringonpaiste houkutteli tänään pitkälle hiihtoretkelle jokiahteille, joten aiemmat suunnitelmani päivän askareiksi muuttuivat. Reilun kolmen tunnin hiihto osin jo upottavilla hangilla verotti sen verran voimia, että ruokailun jälkeen päätin ottaa rennosti ja päivittää toista blogiani, Värjäri kirppiksellä.  Olen tehnyt mieluisia löytöjä viime aikoina. Tästä Kupittaan Saven seinälautasesta ilahduin kovin. Tekijästä löydät enempi tietoa kirppisblogini puolelta. 
 Mikä ja missä tämä salaperäinen ovi on?
Siitäkin enempi klik! 
Minulla on tapana rentoutua leikkimällä, tekemällä kaikenlaista näennäisesti tarpeetonta. Onneksi saan useimmiten houkuteltua myös isännän mukaan erinäisiin puuhasteluihini. Niin myös eilen, kun hän auttoi minua hieman tuunaamaan kirpputori löytöäni. 

Teimme syksyllä hieman pintaremonttia ja siinä yhteydessä muutimme myös välieteisen komeron avovitriiniksi. Tilasimme siihen kolme lasihyllyä paikallisesta lasitusliikkeestä. Keskimmäisellä hyllyllä on isovanhempiemme valokuvia. Viikolla piipahdin kirpparilla odotellessani isäntää hartiajumpasta. Löysin juuri sopivan jugendkehyksen isoisäni kuvalle:))
Alunperin olin suunnitellut tänään ottavani viimeisetkin joulukoristeet pois, niitä löytyy vielä muurin päältä ja ikkunoiden välistä! 
Määrä oli myös käydä läpi viherkasvit ja vaihtaa osalle uudet mullat.
No, se sai jäädä tältä päivältä, kun valkeat hanget houkuttelivat ulkoilemaan. Huomennakin suuntaamme jokiahteille hiihtämään, jos vain aurinko ei päätä pitää vapaapäivää,  kukkien huolto saa jäädä tulevalle viikolle!
Mukavaa ehtoota ja sunnuntain rauhaa itse kullekkin:))

tiistai 12. helmikuuta 2019

Muutama kilometri sitten


Iso lasiovi napsahti lukkoon nuoren naisen takana. Korvissa kaikui vielä työtovereiden iloiset toivotukset "tavataan sitten joulukuussa".
Marraskuu vaihtui joulukuuksi. Päivästä toiseen nainen odotti, ja odottavan aika on pitkä.
Lopultakin tuli päivä, milloin oli aika lähteä. Nyt nainen ei halunnut kiirehtiä. Hän otti torttutaikinan sulamaan. 
Alkaa olla kiire,  nainen huikkaa miehelleen ottaessaan viimeistä peltiä uunista.
Kesken matkan mies kääntää auton kohti Satamakatua. Mitä ihmettä aiot, nainen parahtaa vierestä, meillä on jo hoppu. Haluan käydä tarkistamassa veneen pressut, veneellehän on vain pari kilometriä matkaa, mies vastaa.
Perillä sairaalassa mies ohjaa hellästi vaimoaan kohti hissiä. Ei, ei hissiin, kivutaan raput!


ps. kuvassa samainen vene pressun alla, tänä talvenakin on yhtä paljon lunta kuin 35 vuotta sitten.

Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 7 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallistumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.
Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.
Viikon 7 krapuhaasteen annetut sanat ovat: hissi, marraskuu, kilometri.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Huovutettuja lämmittimiä moneen menoon

Nuoret harrastavat avantouintia. Pojalla tahtoo nilkat palella, joten sain taas kerran mielenkiintoisen haasteen tehdä nilkanlämmittimet. Aikani asiaa pohdittuani päädyin tekemään lämmittimet huovuttamalla. 
 Pesukoneesta oton jälkeen ei aina voi olla ihan varma mitä saa aikaiseksi;)
Venytin huovuttamani neuloksen pojan jalkaan sopivaksi ja sitten olikin vuorossa se hauskin vaihe eli kuvion neulahuovutus. Poika halusi pingviinit lämmittimiinsä, joten ei auttanut muu kuin googlettaa kuvia pingviineistä.
 Ihan näköiset näistä veijareista taisi tullakkin:))
Jos joku erehtyy luulemaan, et mul sujuu kaikki projektit kuin Strömsössä, niin erehtyy pahan kerran. Nytkin ensimmäisen huovutus yritykseni kanssa kävi vähän samaan tapaan kuin vanhassa kansansadussa, missä hiiri takkia kissalle ompeli. Ei tullut nilkanlämmittimiä vaan ranteenlämmittimet! Monestihan käy niin, et aluksi pilalle mennyttä työtä voi käyttää jollain konstilla tuunaten. Niinpä nytkin käyttämällä aiemmin huovuttamaani mallitilkkua lisänä, sain tehtyä oivat ranteenlämmittimet pojalle. Etsin nappivarastostani lämmittimiin sopivat ulsterinnapit, missä oli aidot nahkalenkit napin kiinnittämistä varten. Värisävyt sopivat täydellisesti pojan neuleseen. Hyvä minä!


Meillä on loppu kuusta isännän tädin syntymäpäiväjuhlat tiedossa. Olen joskus vuosia sitten tehnyt hänelle huovuttamalla käsivarrenlämmittimen. Viimeksi kyläreissulla totesin sen jo aikansa palvelleen ja päätin tehdä hänelle uuden lämmittimen aina palelevaan vasempaan käsivarteensa. Huovutustyö on hyvä aloittaa mallitilkun tekemisellä ja laskea siitä kutistuminen. Uudessa pesukoneessani 40 asteen pesuohjelmalla ja 1000 kierroksen linkouksella neulos kutistui 25 %. 
Venytin lämmittimen kukkamaljakon päälle kuivumaan. Tapetista ja kirpparilta hankkimastani pöytäliinasta sain idean huovuttaa kesäkukkia ja perhosia lämmittimeen. 
Kaivoin esille myös vanhoja Käsityölehtiä, koska niissä oli aikoinaan todella kauniita silityskuvioita. Löysin myös näitä kauniita perhjoskirjontoja kukkien lisäksi. Huovutusvillat olen itse värjännyt luonnonväreillä, osan kasveilla, osan sienillä. 
No onkos tullut kesä kesken räntäsateiden!
Tein kaksi erikokoista käsivarrenlämmitintä varmuuden vuoksi. 
Tykkään pienistä yksityiskohdista. Nytkin leppäkerttu istahti yhdelle päivänkakkaralle:))
 Minusta tuntuu, et oikeassa kädessä oleva lämmitin on tädillekin liian iso, joten siitä tuunaan varmaan itselleni säärenlämmittimen myöhemmin. Täytyy sit vain tehdä toinenkin.
 Kesä ja päivänkakkarat, mikäpä sen mukavampaa,
oikein mukavaa sunnuntaita itsekullekin.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Herkuttelun aika

Lauantaina riitti tuulta ja tuiskua, joten siitä tuli ulkoilun sijaan sisäpuuhien päivä. Lintulaudalla oli kovin hiljaista, arvatenkin pikkulinnut olivat hakeutuneet lumen peittämän kuusiaidan suojiin. Yht'äkkiä havahduin liikkeeseen puuhastellessani keittiössä. Orava oli ilmestynyt omenapuuhun lämpimän pesänsä suojista. Sitten alkoikin oikea akrobaattiesitys. Oli hauskaa seurata, miten orava taituroi itsensä lintujen ruokinta-astiaan herkuttelemaan siemenillä. Nauru pääsi, kun huomasin, miten turhaa oli ajatella isännän ruokinta-astialle laittaman "katon"  estävän kurren pääsyn siemenapajalle. Pakkasia on kestänyt jo parisen viikkoa ja kurrekin hamuaa energiapitoisempaa einestä syödäkseen. Ohuesta kannatinvaijerista hännällään tukea ottaen kurre kiepautti itsensä notkeasti ruokinta-astiaan. Pöytä on katettu siemenin ja kurrella on herkuttelun aika. 

Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 6 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallitumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.
Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.
Tämän viikon 6 krapuhaasteen annetut sanat ovat: lumi, päivä, aika.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Omin käsin uudet hiihtoasusteet perinteisellä revontulikuviomallilla

Tammikuun paukkupakkaset innostivat minut kutomaan itselleni uudet hiihtoasusteet. Vuosikymmenet olen käyttänyt perinteisiä kääntövartisia hiihtosukkia ja niitä on tullut kudotuksi usempi pari vuosien varrella. 
Nyt tein hiihtosukista hieman pidempi vartiset, kun kerrankin olemme saaneet kunnon lumihanget:))
Hiihtopiposta tein alaosastaan nelikertaisen ja yläosastaan kaksinkertaisen. Piposta tuli erittäin lämmin, nyt ei päätä palella kovillakaan pakkasilla hiihdellessä.
Leudompia hiihtokelejä varten kudoin  toisen pipon yksinkertaisena samalla revontulimallilla.
Viime viikonloppuna saimme nauttia näin kauniista pakkaspäivästä. On todella nautinnollista avata latua paksussa hangessa. Viikolla on satanut lunta harvase päivä, joten latua on saanut avata aina uudelleen joka reissulla.  
Käytän hiihtäessä ohutta anorakkia, joten kovilla pakkasilla hartiat kaipaavat lämmikettä. Perinteinen villajumpperi on useinkin liian lämmin hiihtäessä, joten kudoin lämmittimen anorakin päällä pidettäväksi.  Se on helppo pukea päälle ja tarvittaessa ottaa poiskin, jos tulee liian lämmin hiihdellessä.
Umpihangessa hiihtäessä vastaan tulee monenlaisia esteitä ja olen jo muutaman kerran kaatunut mukkelis makkelis. Siksi päätin kutoa pitkävartiset hiihtolapaset, ettei lumi pääse ikävästi lapasen alle hankeen kaatuessani. 
Tässä uudet hiihtolapaseni. 
Tein niistä reilun kokoiset, joten niiden alle sopii hyvin toiset lapaset. 
 Kyl nyt kelpaa lähteä hiihtoretkelle, olen todella tyytyväinen uusiin hiihtoasusteisiini:))
Viikolla hiihtelimme jokiahteilla.
Aurinko vietti vapaapäiviään viikolla, mut se ei vähentänyt hiihtämisen riemua. 
 Olimme suunnitelleet tälle viikonlopulle pidempää hiihtoretkeä, mut suunnitelmat meni uusiksi kunnon lumituiskun vuoksi. 
Lumi pakkaantuu puiden oksille, pienet lepänurvut eivät suurempaa taakka enää kestäisi. Isäntä pudotteli eilen kuusiaidan päältä lumia ja nyt on vuorossa piharakennusten katoilta lumen pudotus. 
Hymyä huuleen lumimyräkän keskellä, 
nämä "hymyhuulet" tuisku on jo peittänyt,
mut ihan varmasti uusia tulee lisää pyryn laannuttua:))

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Oman pihan hiljentymispaikka

Lapsuudenkodissani minulla on tapana käydä halaamassa omaa voimakuustani, hakeutua sen suojiin, kun kaipaan hiljentymispaikkaa.  
Omalle kotipihallemme on vuosiensaatossa muodostunut rauhallinen takapiha. 
Alunperin se oli peltomaata, mutta nyt jo pieni metsikkö. Olemme istuttaneet sinne puita, pääasiassa koivuja ja kuusia. Siitä olen joskus runoillutkin seuraavasti:

istutan puun joka vuosi
 istutin kolmekymmentä vuotta sitten
istutan nyt,
palaan peruskysymysten äärelle
ajattelen
en ole elänyt turhaan, 
hoidan puutarhaani
olen onnellinen
olen

Takapihalle kuljetaan hyvin arkisten asioiden sivuitse, kompostiarkkujen ohi, joiden suojaksi olemme tehneet koivuriu'uista näkösuojan. Näin sinne on helppoa piipahta niin halutessaan, vaikka vain pieneksi hetkeksi muiden puuhastelujen lomassa.

Kuusten suojiin olemme koonneet oksista ja muusta tarpeettomaksi käyneestä puuaineksesta ikinuotion. Istumapenkkeinä palvelee pihapoppelista sahatut ja halkaistut pöllit.

Ikinuotiolle saatan viedä joskus jopa kukkia. Jotain sieltä on kuitenkin mielestäni aina puuttunut. 
Vihdoin viime syksynä oivalsin mitä.

Lapsuudenkotini pihamaalla on kasvanut aina valtavia puita. Voimakuuseni vieressä kasvanut jykevä koivu piti kaataa jo vuosia sitten pahan lahovian vuoksi. Koivu oli minulle erityisen rakas, siksi säilytimme siitä osia. Tämä erikoisen muotoinen rungonpätkä oksanhaaroineen on puhutellut minua aina. Siksi halusin tuoda sen ikinuotiolle kotimme takapihalle.

Puupatsas on luonnon muovaama, emme ole kajonneet siihen millään tavoin. 

Juuri tätä puupatsasta ikinuotio, hiljentymispaikkamme, oli kaivannut. 
Pihamme suojelija edustaa meille luontoäitiä, maanemoa.
Nyt kun olemme tehneet kuusiaidasta risuaitaa, niin ikinuotiolta avautuu kaunis maisema, mistä voi ihailla ilta-aurinkoa.
Yöllä kuu luo kauniit varjot kuusien oksistosta.
Tämä on minun oma hiljentymispaikkani.

Onko Sinulla jokin erityinen paikka, missä käyt hiljentymässä? 
Olisi mukavaa, jos kirjoittaisit siitä blogissasi.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Risuaitaa vanhasta kuusiaidasta

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut puutarhaprojekteistamme. Nyt kerron kuinka teimme osasta vanhaa kuusiaitaa risuaitaa. Tonttiamme ympäröi kuusiaita, minkä ensimmäiset taimet istutimme esikoispoikamme ollessa parivuotias. Kuvassa hän on auttamassa iskää viime  keväänä kuusiaidan leikkuussa. Lähes viisimetriä korkeaa aitaa on melko hankalaa yksin leikata, joten apu on tervetullutta.
Suurelta osin aita on vielä ihan hyvässä kunnossa, mutta  
paikoin se on käynyt kovin harvaksi. Olimme jo muutaman vuoden miettineet harventuneen aidan osan kaatamista, mutta aina se on jäänyt, koska emme ole keksineet miten sen korvaisimme. Vihdoin viime keväänä syntyi ajatus, että voisimme tehdä siitä risuaidan.
Isäntä ryhtyi tuumasta toimeen ja karsi oksat pois harventuneesta aidanpätkästä. 

Rungot katkaistiin puolesta välistä. 

Katkaistujen runkojen ympärille punottiin karsitut oksat. 

 Sen kummemmin emme oksia sipostelleet vaan käytimme ne sellaisenaan punoksina.

Risuaitamme näytti tältä toukokuussa 2018. 
Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä ja monta hauskaa keskustelua käytiin aidastamme;)

Toukokuussa istuttamani humalantaimi venähti kesän aikana jo niin pitkäksi, että pääsi kurkistelemaan risuaidan yli!

Kesä tuli ja meni. Sen mukana myös risuaitamme neulaset varisivat maahan. 
Isäntä jätti  muutamia runkoja keväällä leikkaamatta, joiden latvoihin muotoiltiin "palmut". Riippumatossa makoillessani tein vilkkaan mielikuvitukseni turvin muutamankin eksoottisen matkan kaukomaille...
Korkea kuusiaita oli peittänyt jo pari vuosikymmentä takapihalta avautuvan kauniin maiseman.

Nyt on mukavaa, kun kompostilla käydessä voi ihailla myös maisemia risuaidan ylitse!

"Palmujen" lisäksi isäntä jätti myös tämän kauniin lyyraa muistuttavan oksan leikkaamatta. 
Ensilumen sataessa teimme "lyyraamme" kielet kultalangasta.
Koska lyyra on harpun tavoin enkelten soitin, niin täytyihän jouluksi risuaitalyyraamme sitten enkelikin laittaa. Jouluaattona kuljimme porukalla puutarhassa joulupukkia etsimässä. Risuaidan luona saimme kuulla jouluvirrestä "Enkeli taivaan lausui näin" säkeistön aattoillan pimeydessä...
 
 Isäntä haluaisi tehdä lyyraan tuulikellon, saa nähdä milloin se valmistuu. 
Tänään oli ihana aurinkoinen talvipäivä ja onneksi pääsimme hiihtämään ensimmäistä kertaa tänä talvena. Teimme umpihankeen oman ladun. Kynnöspellolla vielä paikoin suksi karahti multapaakkuun, heinäpellolla lunta oli jo ihan riittämiin.
Jos pakkasia jatkuu, niin viikonloppuna uskaltaudumme varmaan sitten jo joelle hiihtämään. Huomiseksi on luvattu lumimyräkkää, saas nähdä saadaanko tännekkin sitten hieman lunta lisää ja paremmat umpihankihiihtokelit.