Varvut värjärin padassa

Suopursu ( Ledum palustre)

Kesä-heinäkuussa valkoisin kukin kukkivat suopursut hurmaannuttavat voimakkaalla tuoksullaan suolla tai rämettyvillä rannoilla kulkijat. Koko kasvi sisältää voimakkaan tuoksuisia eteerisiä öljyjä. Suopursu on yleinen suokasvi koko maassa, varsinkin rämeillä voi nähdä tiheitä kasvustoja. Lapissa kasvava suopursun lähisukulainen, rauhoitettu lapinalppiruusu Rhododendron lapponicum, kasvaa Suomessa vain tunturiseuduilla ala- ja keskipaljakalla. Lue lisää suopursusta Luonto Portin sivustolta.

Suopursua on ennen käytetty yleisesti lääkekasvina. Omin päin suopursua ei pidä kuitenkaan käyttää lääkitsemiseen sen myrkyllisyyden vuoksi. Suopursu on ollut perinteisesti tärkeä värikasvi. Siitä saadaan keltaista, vihreää tai ruskeaa väriä eri vivahteina riippuen kasvin keräämisajankohdasta ja värjäyksessä käytetyistä puretusaineista. 

Keräsin kesällä suopursua ennen juhannusta, siis ennen suopursun kukintaa, elokuussa värjäämieni lankojen väriaineeksi. Toisen erän keräsin syyskuun alkupuolella kuivamaan tallinylisille myöhempää värjäyssessiota varten.

Puretusaineina (kiinnitysaine) käytetään yleensä metallisuoloja, joiden avulla väriaine kiinnittyy kuituun. Käyttäessäni alunaa puretusaineena, puretan langat yleensä jo ennen varsinaista värjäämistä väriliuoksessa. Koska alunan tehtävänä on auttaa väriainetta kiinnittymään ( "purettumaan") lankaan, on lanka parasta purettaa jo ennen värjäystä. Käytän viinikiveä (viinihapon hapan kaliumsuola) yhdessä alunan kanssa halutessani mahdollisimman tasaisen ja kirkkaan värin lankaan.

Kuvassa kymmenen vyyhteä luonnonvalkoista villalankaa purettumassa  aluna-viinikiviliuoksessa, missä on 100 g alunaa ja 60 g viinikiveä. Pidin vyyhdit noin 80-asteisessa liuoksessa tunnin, jonka jälkeen nostin ne isoon puretusliuoksella täytettyyn maitotonkkaan jäähtymään. 

Suopursuja liotin yön yli ja keitin seuraavana päivänä lähes kolme tuntia, osan rautapadassa ja osan emalikattilassa. Rautapadasta irtoaa aina jnkv rautaa väriliuokseen ja kun vielä puretetut langat värjätään rautapadassa, saadaan väri tummemmaksi kuin mitä emalikattilassa värjätessä. Orrella roikkuvista langoista ja alla olevasta kuvasta voi erottaa rautapadassa värjätyt langat hyvin. Rautapuretuksessa keltaiset väriaineet sävyttyvät vihreänkeltaisiksi tai vaalean ruskeiksi. 

Osan emalikattilassa värjäämistäni langoista jälkipuretin kuparisulfaatilla eli kuparivihtrillä saadakseni kestävämpää vihreää väriä. Nostin värjättävät langat pois kattilasta 45 minuutin värjäyksen jälkeen siksi aikaa, kun lisäsin värjäysliemeen kuparisulfaattia 6 g/100 g lankaa. Nostin langat uudelleen värjäysliemeen ja pidin liemen vielä 15 min 80- asteisena. Voimakkaan keltaiset langat muuntuivat kauniin vihreiksi kuparivihtrillin vaikutuksesta. Jäähdytin langat värjäysliemessä. Jäähtyneet langat huuhdoin lisäten ensimmäiseen huuhteluveteen lorauksen etikkaa. Etikka tehostaa vielä värin kiinnittymistä lankaan.

Ala kuvassa jälkipuretetut langat erottuvat selvästi vihreinä. Käytän kuparisulfaattia harkiten, koska se on haitallista etenkin vesieliöille, ja näin ollen värjäysliuos tulee hävittää ongelmajätteenä ohjeistuksen mukaisesti. Tämä lisää tietysti myös värjäyskustannuksia.


KANERVA (Calluna vulgaris)


Kanervaa kasvaa kuivilla mäntykankailla, kallioilla, keidassoilla ja kuivilla tienpenkoilla. Kanervan terälehdet ovat pieniä ja huomaamattomia, verholehdet taas suuria, terämäisiä ja punavioletteja. Yleensä runsas kanervan kukinta ei jää keneltäkään luonnossakulkijalta huomaamatta heinä- elokuun vaihteessa. Mehiläisille se on loppukesän tärkein hunajakasvi. Kanervahunaja on tummaa, kellanruskeaa, ja itse pidän siitä erityisen paljon. Kanervaa on käytetty myös värikasvina, ja siitä saadaan eri puretusaineita ja värjäysmenetelmiä käyttämällä punaisen, keltaisen ja ruskean sävyjä villaan. Usein kavien tieteelliset nimet kertovat jotain kasvin perinteisestä käytöstä. Kanervan versoista on ennen sidottu luutia, joten se on saanut tieteellisen nimensä siitä (kreikaksi kallunein = lakaista). Lue lisää kanervasta LuontoPortin sivustolta kanerva.

Kuvassa olevat lankavyyhdit ovat luonnossa kirkkaamman keltaisia. Kuvausolosuhteet eivät ollet parhaat mahdolliset, joten värit eivät vastaa valitettavasti aivan todellisuutta. Helmi on värjärin innokas apulainen, aina touhuissa mukana. Puuhaillessani Viinasillassa väripatojeni äärellä tai kerätessäni kasveja,  minulla on usein mielessä jo hevosten vihreämmille niityille laukannut Heimo-ponini. Heimo kulki aina vapaana pihamaalla ja oli samalla tavalla kiinnostunut kaikesta, kuten Helmi koiramme nyt. On hyvä ajatella Heimon katselevan vieläkin toujamme Viinasillan raitilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti