lauantai 16. helmikuuta 2013

Ei ajankohtainen, silti tärkeä viimeinen tahto

Tänäin on juuri sellainen helmikuinen päivä, kuin muistan niiden lapsuudessani usein olleen. Leutoa, lumihiutaleet leijailevat hiljalleen maahan, hiljaista, aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Flunssan takia en ole käynyt pahemmin ulkona sitten maanantain, nyt tekee jo kovasti mieli hieman haukkaamaan raitista ilmaa. Helmikin on ihan kyllästynyt aina yksin ulkoilemaan. 
Jo rappusilta näen mahtavan korkeiden lumivallien kohoavan kohti tallin räystäitä. Mieleeni muistuu heti, miten lapsena laskimme pulkalla puimalan katolta alas. Pudotusta räystäältä ei varmaan ollut kovinkaan paljoa isojen lumipenkkojen vuoksi, joten ei homma varmaan vaarallista ollut, vaikka nyt hieman hirvittää jo pelkkä ajatuskin. Sen sijaan isoveljeni oli aika hurjimus laskiessaan kansakoulun katolta suksilla! Koulu on todella korkea, kaksikerroksinen ja katto jyrkkä, mutta mitäpä ei veljeni olisi tehnyt ansaitakseen 5 markkaa. Jälki-istuntokaan ei tainnut poikaa harmittaa pennin vertaa.
Kylläpä lunta onkin kertynyt viikon aikana. Toivottavasti lumisade ei tuosta ylly, koska flunssaisina ei meistä ole isännän kanssa lumitöihin. Lumenpudostus katolta ei ole lastenleikkiä alikuntoisena, onneksi isäntä vahvisti kattotuoleja syksyllä, josko voisimme nyt sitten jättää lumet katolle sulamista odottelemaan. Piha-aitan katolta lumet valuvat pitkiksi räystäiksi. Joinakin talvina nämä lumiräystäät ovat ulottuneet lähes maahan asti. Todella kaunis näky:))
 Helmillä on aika homma rämpiä perässäni syvässä hangessa, lunta on varmaan 60 cm, reilusti yli polven. Halusin käydä katsomassa ovatko jänöjussit löytäneet herkkuapajat haavikon reunassa. Vain yhdet jäljet löysimme, oksatkaan eivät olleet kovin syödyn näköisiä. Olenkin ihmetellyt, miten vähän täällä on ollut jäniksiä ja lintuja liikkeellä. Punatulkkuja olen niin kaivannut nähdäkseni.
 Olin jo hiestä aivan märkä, mutta halusin silti kahlata vielä ikikuusen luokse. Helmille kahlaaminen tekee pelkästään hyvää, kun on päässyt niin vähän liikkeelle. Kuuntelin yhtenä päivänä radiosta ohjelmaa, missä keskusteltiin vainajan viimeisen tahdon ilmaisemisesta ja noudattamisesta. Mielestäni asia on tärkeä ja jokaisen kannattaisi sitä miettiä tykönään. Itse tein isäni kuoleman jälkeen päätöksen tuhkauksesta, toivon tuhkani laskettavan ikikuusen suojaan. Isännän kanssa olemme asiasta sopineet ja kirjallisesti toiveeni löytyy päiväkirjastani, vielä se kait pitäisi kirjoittaa lapsia varten ihan erikseenkin paperille. Jostakusta voi tuntua karmealta tälläiset kirjoitukset ja puheet. Itse koin todella helpottavaksi sen, kun olin monet kerrat jutellut isäni kanssa hänen viimeisestä tahdostaan. Näin tiesimme tasan tarkkaan miten toimia ja niin myös toimimme.

14 kommenttia:

  1. Mahtavat ikikuuset! Siellä on hyvä nukkua.

    Näin vanhemmiten sitä tosiaan ajattelee ihan toisella tavalla kuin nuorempana. Se, että ilmaisee viimeisen tahtonsa on varmasti jälkipolville helpottavaa, vaikka he eivät sitä vielä ehkä pysty sulattamaan.

    Mieheni puhui usein, että hän kuolee 55 vuotiaana, kuten isänsä. Minä en tahtonut kuulla enkä uskoa. Olin päättänyt elää sen miehen kanssa "kunnes kuolema meidät erottaa". Luulin ja toivoin, että minä olisin ollut sitten joskus 100:n vuoden päästä se ensimmäinen poislähtijä. Olinhan häntä melkein puoli vuotta vanhempi.

    Mieheni ehti täyttää 56 ja iloissani hehkutin, että katso nyt, sinulla on geenit äitisikin puolelta ja hän on 80, että eihän tässä mitään hätää ollenkaan.

    Seuraavaa syntymäpäiväänsä hän ei enää viettänyt. No, mitä minä nyt näitä!

    Katsoin tässä kirjoittaessani kalenteria. Ei ole totta! Huomenna mieheni kuolemasta tulee kuluneeksi jo 13 vuotta.

    Piti oikeastaan sanomani, että hienoja kuvia sinulla! Minäkin otin tässä yhtenä päivänä kuvan katosta roikkuvasta lumesta.

    On teillä ollut huimat temput lapsena!

    Ai niin ja ne jänikset ovat muuttaneet minun pihalleni.

    Helmi on ihana kahlatessaan lumihangessa.

    Sori tämä tajunnanvirta. Toivottavasti pysyit perässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit ajatukset kanssani Vallaton Mummeli, tajunnanvirtamme kulkevat hyvin samaan tapaan...Helmi on aivan ihana kaveri:))

      Poista
  2. On sitä lunta omatarve tullut, vaikka syksyllä tuntui, ettei tule. Mukavaa jutustelua ja menneitä tapahtumia sain taasen lukea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta AINA, lunta piisaa ja näitä tarinoitakin;)

      Poista
  3. Jo kuoleman todellisuuden tunnustaminen pistää elämän arvojärjestykset uuteen mietintään. On se hyvä näitä ajatella ja sopia. Tiedän kokemuksesta, miten paljon helpompi sitten on jälkeen jäävän toimia, kun tietää, mitä toinen tahtoi. Ei siinä vaiheessa riitä voimat muuhun kuin omaan suruun. Eikä myöskään tule ristiriitoja suvun toiveiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin asian minäkin näen Stiina, isäni hautajaisjärjestelyt ja muut käytännönasiat olisivat olleet varmaan aivan ylivoimaisia surumme keskellä, jos isäni oma tahto ei olisi ollut tiedossamme.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Ronja, Helmi on minun rakas helmeni, aina valmis emäntänsä hulluinpiinkin tempauksiin;)

      Poista
  5. Ikikuusi on hyvä paikka ja se jaksaa siellä odottaa vielä pitkään. Minusta kaikista asioista pitää puhua. Niin mekin olemme tehneet ja jotain jo kirjaimellisestikin tehneet asioiden hyväksi. Tyttäret eivät vielä halua tällaisista puhua.

    Olemme juuri seuranneet 96-vuotiaan anopin lähtöä ja olemme tajunneet, että ihmisellä ei siinä vaiheessa ole enää itsellä todellisuudentajua. Kaikki, mitä toivoo, pitää laittaa paperille, silloin kun ymmärtää.

    Pikaista paranemista sinulle. Maltahan vielä vähän aikaa olla rämpimättä siellä lumessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna, olisi varmaan eilen pitänyt viel noudattaa neuvoasi, kun flunssa ei vaan tahdo hellittää millään. Myös minun mielestäni kaikista asioista pitää puhua, toinen asia kokonaan on sitten se, pitääkö niistä myös kirjoittaa blogissa. Ensiksi hiukan arkailin ja aprikoin sitä, julkaisenko kirjoituksen vai en. Kun aloitin kirjoittamaan postausta mielessäni oli aivan toisenlainen juttu, tajunnanvirtani vain taas kerran johti minut kirjoittamaan aivan muuta.

      Poista
  6. Kyllä teillä siellä onkin lunta paljon!
    Helmikin sai oikein rämpiä perässäsi, ettei vain olisi lumeen hukkunut hi!
    Meiän Tico hukkuisi jo tollaseen määrään lunta, kun on niin kamalan pienikokoinen.
    Se putoisi johonkin kivenkoloon, eikä sitä varmaan sieltä välttämättä edes pois saisi, eli sen kanssa ei pajhemminn metsään voi mennä, ainakaan niin, että olisi vapaana.
    Mutta asiasta olette siellä miehenne kanssa keskustelleet. Kyllä näistäkin asioista pitää puhua, koska kaikki me kuollaan joskus.
    Mutta saako suomessa tuhkat laittaa minne haluaa? Sillä joskus mäkin juttelin, että minne tuhkani haluaisin siroteltavaksi, niin joku siihen, että ei täällä tuhkia saa minne vaan sirotella?
    Otappa selvää...
    Kiitos, kun olet tullut blogiini lukijaksi ja mä tulen myös sun blogisi lukijaksi, tuntuu olevan aika mielenkiintoinen blogi, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet lämpimästi tervetullut Harakka lukijakseni:)) mukava saada palautetta blogista. tämä on vähän sillisalaattia, kun en halua pitää useampaa, vain yhden teeman blogia. no, elämäni on kuin räsymatto ja näkyköön se myös blogissani. Tico on suloinen pikkuinen ja lumihanki seikkailunsa se saa varmaankin tehdä turvallisesti emäntänsä kainalossa tai ehkäpä kassissa. Mietit tuhkauskäytäntöjä. Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia liittyen tuhkaukseen, usein myös hieman virheellisiä. Liitin Sinulle oheen
      Itä-Suomen aluehallintoviraston sivuston liittyen hautaustoimeen. Sieltä löydät vastaukset kaikkiin esittämiisi kysymyksiin ja paljon muuhunkin.
      http://www.avi.fi/fi/virastot/itasuomenavi/Hautaustoimi/Sivut/default.aspx
      Itse tosiaan selvittelin näitä asioita isäni viimeisenä kesänä. Jos et löydä sivustoa, niin toki vastaan mielelläni kysymyksiisi sitten itse.

      Poista
  7. Komeat on lumilipat ja hanget. Täällä valahti lumet peltikatoilta pois, mutta uusi puolimetrinen on tullut tilalle. Huopakatoilla on pelottavan paljon, vaan kaipa ne kestää.
    Joko tauti hellittää otteensa, vai lähditkö liian aikaisin rehkimään hankeen?
    Pidän myös tärkeänä, mitä olet kirjoittanut ihmisen viimeisen tahdon ilmaisemisesta ja sen nodattamisesta. Se on suuri helpotus heille, jotka jäävät asioita hoitamaan. Olen laatinut myös oman viimeisen tahtoni tuhkani sirottelua myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lunta olisi myös Sarkolassa, et pääsisin viel hiihtelemään, nyt kun flunssa ei anna myöden. Samoilla linjoilla siis ollaan, hyvä niin aimarii.

      Poista