Leipätiinu likoon ja suksien tervaus

 n

Talon vanhaa leipätiinua on käytetty viimeksi ilmeisesti -80-luvulla. Kävin kaivamassa sen tallinylisiltä ja ilokseni huomasin sen olevan varsin hyvässä kunnossa. Päiväksi turpoamaan, niin eiköhän siinä jo pysty taikinan tekemään huomenna;) Syksyllä sovimme naapurin emännän kanssa yhteisestä leipomispäivästä. Hän leipoo erittäin hyvää ruisleipää, sellaista rapeaa jälkiuunileipää, joka ei ole liian hapanta. Sovittiin aamulla, et menen hämärän hyssyyn heille, niin laitetaan taikina happanemaan. Sitä ennen on muutamia mukavia puuhia eli suksien tervaus ja haavoista keltajäkälän kerääminen.

 Samalla kun laitoin leipätiinun kuumaan veteen turpoamaan, lämmitin tervan kiukaan päällä. Isäntä osti kesällä 20 l tervaa pohjoisesta, sitä riittää taas muutamaksi vuodeksi niin veneen kuin riukuaidan tolppien tervaamiseen puhumattakkaan suksien tervaamisesta. Isäni tervasi sukseni aina navetan karjakeittiössä, nyt sitä ei enää ole, joten tervaan sukseni saunassa. Mieleeni tuli muuan tapaus lapsuudestani suksiani tervaillessa. Naapurissa oli syyhyä ja äitini mielestä meissäkin voisi olla, kun siellä usein kävimme leikkimässä. Hän päätti tervata minut kiireestä kantapäähän ja voi sitä tervan lemua mikä minusta lähti! Miten kehtaisin edes kouluun lähteä aamulla ihmettelin äidilleni. Poiskaan en halunnut jäädä, koska oli koulun hiihtokilpailut ja niitä olin kovasti odottanut hyvänä hiihtäjänä. Illalla suksia tervatessa isä sitten keksi, et voisin hieman sotkea takkiani tervaan, niin sehän selittäisi, miksi niin lemuan koko tyttö tervalta. Jo helpotti ja seuraavana päivänä läksin hyvillä mielin kouluun ja sain toisen palkinnon, kauniin ruusukoristeisen pikkulusikan. Näitä ruusulusikoita siunaantui useampiakin ja edelleen ne ovat käytössä:)

Helmistä terva ei kovin hyvälle tuoksunut, kerran nuuhkaisi ja lähti samantien ulos omiin puuhiinsa. En muistanutkaan et sukseni olivat näin huonossa kunnossa. 

Olen hiihtänyt niillä viimeksi joskus -70-luvulla, ovat kunnon Esko Järviset. Lapsena ihastelin kauniita olympiarengaita, nyt ne näyttävät vieläkin kauniimmilta. On se kumma, miten kaikki vanhat esineet näyttävät silmissäni kauniimmin muotoilluilta kuin nykyaikana valmistetut. Keltajäkälän keruussakin käyttämäni vanha mora on niin hyvä käteen ja kaunis katsella. 

Yöllä satoi hieman lunta, joten rungot olivat lumenpeitossa. Helposti niistä  kuitenkin sai irrotettua jäkälää suoraan pussiin:))

Läksin auringon laskiessa  potkukelkalla naapuriin reilun kilometrin päähän ruisleivän teko-oppiin. Siitä on kauan, kun viimeksi olen ollut  taikinaa tekemässä, saatika kun Viinasillan tuvassa on ruisleipää paistettu. Isäntä jäi uunin lämmitykseen ja itse lähdin hyvillä mielin potkuttelemaan naapuriin. Kappelintietä kulkiessani mieleeni palautui mukavia lapsuusmuistoja, maitolaiturilla oleilua iltaisin, "kutemista" miten vanhempani sitä nimittivät, pesäpallon peluuta tiellä lumien sulettua naapuruston lasten kanssa ja uimareissuja Jokisen rantaan. Makkaratorin ohitettuani tulin kohta ison mäen päälle, josta saisin hyvän pitkän liun. Kerran miestenpyörällä pikkuisena uimaan mennessäni ajoin samaisessa mäessä pöheikköön ja voi että se teki makeaa, kun löin häpyluuni tankoon! Tie oli hyvässä kunnossa ja hujauksessa olin jo perillä.

 Emäntä oli hakenut jo taikinasaavin valmiiksi, joten ei tarvinnut muuta kuin lisätä viisi litraa kädenlämpöistä vettä tiinuun ja sekoittaa härkimellä ruisjauhoja joukkoon. Härkin on männyn latvuksesta tehty hämmentämisväline, ja kuulema sitä parempi, mitä useampi sorkka eli oksahaara siinä on. Vanhan kansan mukaan härkin sorkkaluku tiesi seuraavaa "Neljäsorkka nälkää, viissorkka viljaa, kuussorkka kuivaa, seitsensorkka sekoittaa". Pientä härkkiä käytettiin myös esim. ruispuuron hämmentämiseen.

Taikina  saa jäädä kuulema melko vellimäiseksi, tärkeintä on voimakas sekoittaminen, jotta taikinasta tulee ilmavaa. Tässä vaiheessa taikina on riittävän sakeaa, jos härkin jää siihen pystyyn. Emäntä sanoi lisäävänsä tiinuun vielä ennen nukkumaan menoaan lisää jauhoja. Miten ihana tuoksu tiinusta tulikaan, aivan kuin lapsena äidin kanssa leipoessa:)) Vanhan Uitoksen ohjeen mukaan taikina saa seistä 15 h hapantumassa. Aamulla siis jatkamme leipomis puuhia.

Kotiin tultuani pesin oman tiinuni ja ilokseni huomasin sen turvonneen tiiviiksi. Naapurin emäntä antaa huomenna taikinaa minulle omaksi juureksi. Tästä siis alkaa uusi aikakausi Viinasillan leipätiinulle:))