tiistai 12. maaliskuuta 2013

Hiihtoretki Alpeilla

 Halikonjoen ahteilla on upeat ulkoilumaastot mihin vuodenaikaan tahansa. Tässä rinteessä kävimme usein  lastenkin kanssa laskemassa mäkeä, nyt lapset ovat jo maailmalla ja kahdestaan tai siis kolmistaan saadaan nauttia omasta Alppirinteestämme. Kunnon kerihangilla rinnettä on hauskaa laskea kelkalla. Seuraavalla kerralla pitäisi oikeastaan ottaa kelkka mukaan, voisi olla jo hieman turvallisempaa laskea kuin suksilla. Lensin nimittäin tänään niin lahjakkaasti kumoon, et ylös en omin voimin hangesta päässyt. Ilman vinssiä ei isäntäkään meinannut minua ylös saada kiskotuksi!
 Kevätaurinko on jo tehnyt tehävänsä, rinteellä metsikön suojasta löytyi pälvipaikkakin. Kyllä siinä kelpasi jo köllötellä mäenlaskun lomassa. Hiukan ylempänä rinteessä kasvaa kaunis monihaarainen mänty, jonka oksalla istuen syön retkievääni kevään ensimmäisillä patikkaretkillämme jokiahteilla. Siellä täällä isoilla peltoaukeamilla on vielä vanhoja heinälatoja. Joka talvi tuntuu aina joku niistä romahtavan ja pikku hiljaa tämä vanha maalaisidylli katoaa. Ladon ovi repsotti kutsuvana, joten ihan pakko oli käydä kurkkaamassa sisälle.

 Auringon säteet leikkivät kauniisti ladon seinälaudoissa. Tuli taas mieleen mukavia lapsuusmuistoja heinälatoleikeistä, siitä kuinka hypittiin kurkihirsiltä heinäkasaan tai kaivettiin pesiä heiniin ja toivottiin vieraaksi sitä kaikkein ihaninta naapurinpoikaa;) Ladossa oli vain tämä vanha mylly ja puinen viljalaatikko. Laatikon kyljessä oli teksti Salon myllynkivitehdas. Kaikenlaisia tehtaita sitä Salossa on ollutkin  ajan saatossa. Tehtaat tulee, tehtaat menee. Muuttaessamme seudulle, täällä oli vaikka mitä teollisuutta, no myllynkivitehdasta ei kyl silloin enää ollut. Oli Salora, sit tuli Nokia, ja sekin on jo mennyt muille maille vierahille.
Hyvä oli, kun heti aamusta lähdettiin hiihtelemään, puolilta päivin saimme taas hieman lisää lunta. 

Huovuttamaankin ole ehtinyt. Pupun huovutin viikonloppuna ja eilen se muni ison munan! Pikku tiput kuoriutuivat illalla ihmettelemään maailman menoa.

14 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, että isäntä oli mukana, tai vieläkin siellä mäessä makaisit, hi!
    Hienoja kuvia olitkin nappaillut aamuretkeltänne.
    Ihan kevättähän siellä jo näyttää olevankin, kun on lumetkin sulaneet jo toisista paikoista.
    Täällä tuli lisääkin sitä valkoista!
    Kauniita huovutuksia taas teitkin, ne on tosi kauniita kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta Harakka, isäntä on tärkeä monessakin mielessä MOT! pyllähdin pieneen syvänteeseen, vähän sama, jos hevonen kaatuisi vaikka ojaan, ei pääsisi kierähtämään oikein kumpaakaan suuntaan. suksia en saanut jalasta, olisi siinä ollut hankalat paikat yksin ollessa todellakin. lunta on tullut hiukan lisää, mut yllättävän vähän sitä edelleen on. muutama aurinkoinen lämmin päivä saisi jo etelärinteisiin lisää pälvipaikkoja. tänäin ryhdyn huovuttaman pikku tirriäisiä isoon lehmuksenoksaan eli hauska aamupäivä tiedossa, ei haittaa vaik ulkona taas vaihteeksi aika sumppuraa))

      Poista
  2. Onpa suloisia tipuja ja pupu! Minkähän laista eläinleikkiä me leikittäis jos oltais ...n 50v nuorempia tyttöjä ; ) Sillon tuo hiihtäminenkin ja mäenlasku sujui liukkaasti ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hauskanen ajatus Stiina, uskonpa et olis tosi hauskaa! akkoja voisi tulla mäessä enempikin, jos olis nuorempi. silloin sitä uskalsi laskea mäestä kuin mäestä ja aika hurjistakin.

      Poista
  3. Noin kävisi varmaan minullekin mäessä ;)) Sama täällä, puolen päivän jälkeen on lunta sadellut silloin tällöin.
    On nuo sinun huovutuksesi vaan niin ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minusta on tullut niin jäykkä ja kömpelö kun on pitkiä taukoja ratsastuksessa hepan ollessa nyt talven maalla. voimistella pitäisi, mut olen aina inhonnut sitä, kaikesta muusta liikunnasta kyl olen aina pitänyt:)
      aamu valkeni taas suppuraisena, ehkäpä saamme taas hiukan lunta tälle päivällekkin. no, minulla on hyvää aikaa huovutella lisää näitä ihanuuksia nyt aamusta, kun ulos ei ole hinkua sen kummemmin!

      Poista
  4. Oletpa ollut ahkera postausten teossa, vissiin sitten minun vierailuni tämä tässä taitaa olla jo kahdeksas tai yhdeksäs siinä ajassa, kun minä vain yhden.
    Paljon on pääsiäisjuttujakin, olet hyvissä ajoin liikkeellä pääsiäisen suhteen. Ehdit kuitenkin myös suksille tuonne alppimaisemaasi.
    Minulla ovat päivät menneet niin tarkkaan ulkona, etetn ole juurikaan tietsikalle ennättänyt. Pakaksia piisaa, tänään aamulla -31 ja huomen aamuksi luvassa samaa. Tänään päivälläkin -14 ja aurinkoa niin siniseltä taivaalta. Huikeaa viettää koko päivä pilkkimässä ja kalaa tuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no Teillä on sitten kalasoppaa pöydässä, ihan vesikielelle karahtaa! flunssa vaivannut jo pidemmän aikaa, muuta ei ole oikein jaksanut tehdä, kuin vähän käsitöitä ja postauksia mielenpiristykseksi. lauantaiksi olisi tarkoitus saada valmiiksi huovutuksia ja kransseja, isäntä on luvannut lähteä torille hankkimaan vähän matkarahoja.
      on teillä pakkasia riittänyt, täällä ei ole laskenut alle -20 onneksi. aamu uutisista kuulin et naapurissanne mitattu talven pakkasennätys, hyyyyyr!!! skypeteltiin eilen Antin kanssa, heillä oli koulusta vapaata, oli satanut noin 5 cm lunta ja koko kaupunki oli sekaisin. voi niitä ranskalaisia! http://www.courrier-picard.fr/courrier/Actualites/Info-regionale/Circulation-interdite-sur-l-axe-Amiens-Doullens

      Poista
  5. Joskus kun ajelemme Halikon joenuomien lähellä, katselen aina niitä mahtavia maisemia. Joki kulkee tosi syvällä ja antaa hyvät laskumäet. Olisipa lapsena ollut tuollaia mäkiä. Me laskimme Paimionjoen rinteitä, eivätkä ne olleet silloin tarpeeksi suuria, ainakaan meidän kohdalla. Paitsi sai velipoika sielläkin suksensa poikki.

    Ihania kuvia vanhasta ladosta. Muutenkin aurinko paistaa ja olet hauskasti kertonut.
    Hyvää kevään odotusta ja pääsiäiseen valmistautumista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimionjoki on minullekin tuttu, olen käynyt siellä melomassa. Joen ahteet ovat todella matalammat kuin Halikonjoessa. Penskana taisi sukset saada poikki mäessä kuin mäessä;)
      Rakastan näitä vanhoja latoja ja suren niiden häviämistä maisemasta.
      Hyvää kevättä sinullekin Uuna, kiva kun välillä sentään ehdit poikkeamaan vieraanani:))

      Poista
  6. Tässä on jo edellä sanottu samat asiat kuin itsellenikin tuli mieleen, joten lyhyesti, pääsiäiskoristeet ovat kivoja ja retkikuvat hienoja. Onneksi selvisit ehjin nahoin!

    VastaaPoista
  7. Upeita maisemakuvia. Ja sääkin on ulkoilijaa suosinut.
    Voi että... teillä on jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä tiput kuoriutuneen ♥

    VastaaPoista