Halikonjoen ahteilla on upeat ulkoilumaastot mihin vuodenaikaan tahansa. Tässä rinteessä kävimme usein lastenkin kanssa laskemassa mäkeä, nyt lapset ovat jo maailmalla ja kahdestaan tai siis kolmistaan saadaan nauttia omasta Alppirinteestämme. Kunnon kerihangilla rinnettä on hauskaa laskea kelkalla. Seuraavalla kerralla pitäisi oikeastaan ottaa kelkka mukaan, voisi olla jo hieman turvallisempaa laskea kuin suksilla. Lensin nimittäin tänään niin lahjakkaasti kumoon, et ylös en omin voimin hangesta päässyt. Ilman vinssiä ei isäntäkään meinannut minua ylös saada kiskotuksi!
Kevätaurinko on jo tehnyt tehävänsä, rinteellä metsikön suojasta löytyi pälvipaikkakin. Kyllä siinä kelpasi jo köllötellä mäenlaskun lomassa. Hiukan ylempänä rinteessä kasvaa kaunis monihaarainen mänty, jonka oksalla istuen syön retkievääni kevään ensimmäisillä patikkaretkillämme jokiahteilla. Siellä täällä isoilla peltoaukeamilla on vielä vanhoja heinälatoja. Joka talvi tuntuu aina joku niistä romahtavan ja pikku hiljaa tämä vanha maalaisidylli katoaa. Ladon ovi repsotti kutsuvana, joten ihan pakko oli käydä kurkkaamassa sisälle.
Auringon säteet leikkivät kauniisti ladon seinälaudoissa. Tuli taas mieleen mukavia lapsuusmuistoja heinälatoleikeistä, siitä kuinka hypittiin kurkihirsiltä heinäkasaan tai kaivettiin pesiä heiniin ja toivottiin vieraaksi sitä kaikkein ihaninta naapurinpoikaa;) Ladossa oli vain tämä vanha mylly ja puinen viljalaatikko. Laatikon kyljessä oli teksti Salon myllynkivitehdas. Kaikenlaisia tehtaita sitä Salossa on ollutkin ajan saatossa. Tehtaat tulee, tehtaat menee. Muuttaessamme seudulle, täällä oli vaikka mitä teollisuutta, no myllynkivitehdasta ei kyl silloin enää ollut. Oli Salora, sit tuli Nokia, ja sekin on jo mennyt muille maille vierahille.
Hyvä oli, kun heti aamusta lähdettiin hiihtelemään, puolilta päivin saimme taas hieman lisää lunta.
Huovuttamaankin ole ehtinyt. Pupun huovutin viikonloppuna ja eilen se muni ison munan! Pikku tiput kuoriutuivat illalla ihmettelemään maailman menoa.