keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lepotuoli saa odottaa viel huomisenkin

Tämä päivä on kulunut rattoisasti kesäkuussa värjäämiäni lankoja vyyhtien ja varvasvälivilloja karstaten. Aamulla kävin avaamassa kasvihuoneen oven ja totesin pienen harmituksen vallassa, et pari päivää kuluu ilman lepolassissa köllöttelyä;)
 Ulko-ovikin on ollut koko päivän raollaan, jotta Helmi pääsisi kulkemaan vapaasti emännän ollessa omissa puuhissaan yläkerrassa. Isäntä otti oman vyyhdinpuunsa ulos Puodin verannalle ja vyyhti siellä samalla aurinkoa ottaen. Itse en jaksa olla auringossa kauaakaan, joten nautin työskentelystä viileässä työhuoneessani samalla ikkunasta ihaillen naapurin pellolla laiduntavaa nautakarjaa. Myös joen toisella puolen laiduntavat hepat näkyvät sopivasti ikkunasta.  
Kesäkuussa en ole ehtinyt paljoakaan värjäämään, suuri osa ajasta on kulunut värikasvien keruussa ja kasvimaiden hoidossa. Yllättävän paljon vyyhtejä silti oli laitettavaksi myyntikuntoon, yhteensä kolme kiloa olin ehtinyt värjäämään.  
Lampurilta oli sukkalangat loppu, Virtain Villassa ei ole ehditty kehräämään nyt vähään aikaan sukkalankaa, kun etusijalla on kasvivärjärien himoitsemat karstalangat. Sukkalankaa on kyselty kovasti, joten päätin värjätä Novitan 7 veikkaa ensi hätään siksi kunnes saan jälleen sitä oikeaa mieleistäni sukkalankaa kehräämöltä. Tämä vasullinen on menossa huomenna Salon torille. Vedensiniset värjätty lupiinin kukilla, osa vihreistä kaksoisvärjätty; ensin lupiinin kukilla, toinen värjäys paatsaman lehdillä. Vasemmassa yläkulmassa paatsamanlastuilla värjätyt vyyhdit, joiden väri ei toistu kuvassa ihan luonnollisena. 
 Ennen juhannusta värjäsin myös erän Ylistaron kehräämön koirankarvalankaa, vihreät vyyhdit mesiangervolla ja hennon ruusunpunaiset ovat kolmannesta paatsamanlastujen jälkiväristä. Itse kudon koirankarvalangasta erilaisia lämmikkeitä esim. kynsikkäitä ja selän lämmittimiä sekä niitä ihania junaunisukkia;)
Värjäsin paatsamanlastuilla myös erän "varvasvälivillaa", villa karstattuna tuossa keskellä koria. Toki näitä ostetaan myös huovutustöitä varten. Aiemmin olen jo värjännyt nuo oranssit villat krapilla, kirkkaan keltaiset keltasipulin kuorilla, vaaleamman keltaiset naavalla ja vihreät punasipulin kuorilla. Lisäksi otan torille mukaan käsittelemätöntä lampaan villaa, sitä kun on jo etukäteen kyselty.
Keväällä tuli laitettua hieman liikaa kasvamaan steviaa, joten toivon mukaan nämä löytävät ostajansa huomenna. Loma-apurini unohti latvoa taimia, joten ovat aika hujoppeja, nopeasti kuitenkin tuuhentuvat, kun niistä aletaan ottamaan lehtiä käyttöön. Kuvan yläkulmissa pilkahtaa muuten väritattaret, joiden taimia ostin toukokuussa Riihivillan Leenalta. Väritattaret viihtyvät silminnähden kasvihuonessani.
Myös morinkoviljelmäni ovat hyvässä kasvuvauhdissa ja pääsenkin varmaan parin viikon sisällä tekemään ensimmäiset värjäyskokeilut itse kasvattamillani värikasveilla. Ehkäpä elokuussa lankakoristani pilkistää sitten jo myös sinisiä vyyhtejä:))

20 kommenttia:

  1. Upeita värejä olet saanut aikaan. Kauniita lankoja ja niistä tulee kauniita neuleita hänelle, ken osaa käsitöitten taidon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, työnsä tuloksista on aina mukavaa saada palautetta:))

      Poista
  2. Ei voi kun taas ihailla: suloisia, hypistelemään ja neulomaan innostavia värejä. Huomenna nähdään Salossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olikin todella mieluisaa nähdä teitä kaikkia torilla, Muru vei sydämeni;))

      Poista
  3. Lankojen värit ovat ihania. Hassua että ei oikeastaan ole väliä mikä väri on kyseessä, luonnonmukaisina nämä kaikki lankasi ovat kauniita. Eiköhän ylimääräiset steviat häviä nopeastikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, värit sointuvat hienosti yhteen. muutama stevia löysi ostajansa:)

      Poista
  4. Mukava lepopaikka sinulla ja paljon kauniita värejä villoissasi, tekstisi on kyllä välillä vähän hebreaa, näin maalikon korviin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasvari on mun "piilopirtti" kesäisin, juon siel usein aamukahvin ja iltapäivisin otan pienet tirsat;) harmi, jos kirjoitan välillä hepreaa, aina ei huomaa niin tarkasti selittää kaikkia juttuja.

      Poista
  5. Mahtava lankakokoelma! Tuo paatsama on itselleni vielä tutustumaton, mutta ehkäpä joskus... Tuo lepopaikkasi on kutsuvan ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomenna takusti nukun päikkärit lepolassissa, otanpa hyvän dekkarin seurakseni. vois ollakkin hyvä ajatus pitää syksymmällä paatsamatreffit teidän mataroiden kanssa?

      Poista
  6. On siulla kauniita lankoja, mutta mikä se varvasväli villa on??? Onko sama kun meillä kotona mummo laittoi villaa hiertyneisiin varpaan väleihin.
    Tuo siun lepopaikka on houkuttelevn ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sama ajatus, nykyisin vain suositellaan villaa villalangan sijaan, lanka kun voi hiertää ihoa ja siinä ei ainakaan kaupasta ostettaessa ole enää jäljellä villan hoitavaa lanoliinia. ihmettelysi inspiroi tekemään pikku postauksen varvasvälivillasta;)

      Poista
  7. Hyvännäköisiä morsinkoja ja selvästi väritattaret viihtyy sulla kasvihuoneessa:) Heinäkuun lopulla voisi varmaan jo kasvihuoneesta kerätä niistä lehtiä, ja morsingotkin voi olla jo silloin valmiita, nyt on kasvien kannalta kyllä hyvä kesä. Mä en ole niin helteen ystävä, mutta nyt tuli jo ihan mukavia lämpötiloja työnteon kannalta.
    Nuo paatsamalastuilla värjätyt on kyllä nättejä ja yllättävän voimakkaita värejä. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ajattelinkin hieman varmistaa sulta asiaa, kiva kun sain vastauksen jo näin:)) helle ei ole minunkaan suosiossa, onneksi noi kaikkein kuumimmat päivät osuivatkin lomapäiville. mun pokkarilla värit ei tule kummoisestikkaan kuviin, luonnossa paatsamalangat ovat todella kauniita, myös huovutusvillaan sain hyvän värin, juuri sopivan esim tonttujen ihoon. samoin olen tyytyväinen paatsamanledillä värjäämiini lankoihin. nyt jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka hyvin vihreäväri pysyy noissa lupiininkukalla päälle värjätytyissä langoissa.

      Poista
  8. Hyvin olet ennättänyt värjätä kiireisenäkin!
    Kunpa minullakin olisi joskus oma piha, jossa kasvattaa värjäyskasveja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa morsingon ja väritattaren kasvatus onnistuu varmaan ruukuissa parvekkeellakin, jo muutamalla kasvilla pystyt värjäämään useamman vyyhdin. jos innostut kokeilemaan joskus, niin multa saat ainakin morsingon siemenet tai miksei taimetkin:))

      Poista
  9. Kauniita lämpimiä sävyjä langoissasi.
    Tuohon lepotuoliin olisi kyllä helppo istahtaa...niin houkutteleva se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa kun langoistani pidetään:)) laiton helmikuun Uudenkaupungin puutarhamessujen hasteeseen kuva kasvarista, kun mul oli viel keltainen lepolassi, pahus kun se hajosi vanhuuttaan ja mistään en samanlaista enää löytänyt. tässä nykyisessä ei ole ihan niin hyvä ottaa torkkuja.

      Poista
  10. Aamukahvit kasvihuoneella kuulostaa mainiolta, mikäpä tuossa lepotuolissa on istuskella ja suunnitella uusia ihania värejä villoihin :)
    Kaunis oli toripöytäsi! Ja kohta jopa itsekasvatettuja värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos miiwi, ihana aamu kerrassaan ja arvaa mitä, jääkaapissa odotti tyttären leipoma mansukakku:))

      Poista