tiistai 24. syyskuuta 2013

Sieniretken saalis ylitti kaikki odotukset

Aamu valkeni aurinkoisena, joten pakkasimme auton takakontin täyteen koreja ja ämpäreitä sieniretkeä varten. Suunnistimme Takamaille, jossa tiedän muutaman hyvän mustatorvisienipaikan. Eilen löysin pikkuämpärillisen, joten himo iski!
Matkanvarrella pysähdyimme varmaan suppilovahvero paikkaamme, hieman petyimme saaliiseen, vajaaseen ämpärilliseen. Arvelimme jonkun ehtineen ennen meitä, joten jatkoimme matkaa mustisapajille.
Jo heti autolta lähtiessämme löysimme ensimmäiset mustatorvisienet (Craterellus cornucopioides), joten alku vaikutti ihan lupaavalta. Kiersimme tutut paikat, saaliiksi saimme kilon torviksia. Ei hassummin sanoisin, kun viikonloppuna varmaan sienestäjiä on riittänyt Takamaille asti.  Työnjakomme mukaisesti torvisten jälkeen isäntä keskittyi suppilovahveroiden keräämiseen ja minä laitoin värjäyssieni haun päälle. Molemmilla korit täyttyivät nopeaa tahtia, välillä piti käydä viemässä täyttyneet korit autolle ja nauttimassa kuksalliset kahvia. 
Päivän värisienisaalis ylitti kaikki odotukset, joten niiden pilkkomisessa kuivumaan kului hyvinkin pari tuntia. Kuivaan värisienet kudontahuoneessa lattialämmöllä. Ohut maltoiset sienet kuivuvat päivässä, isommat veriseitikit parissa ja paksumpi maltoiset, kuten samettijalat, kahdessa kolmessa päivässä. 
 Kangaspuiden alla on onneksi viel hieman tilaa, joten pääsen huomennakin sieneen:))
Iltapuhteiksi laitoin isännän vyyhtimiä lankoja myyntikuntoon. Huomenna nämä langat matkaavat
Alman Puotiin myyntiin.

Mukavaa Molley kun olet liittynyt lukijakseni, iloitsen teistä kaikista:))

26 kommenttia:

  1. Mahtava sienisaalis ja niin herkullisen värisiä lankoja...♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takametsä oli todella anetlias tällä kertaa;) kuvassa olevat langat olen värjännyt elokuussa, laitoin niistä silloin kuvia, nyt värien "tekeydyttyä" ja vyyhdittyinä niistä saa vasta oikean käsityksen.

      Poista
  2. Ihastuttavaaa!!!! Tiedätkös: minulle tuo matkahuolto tänään verihelttaseitikkilaatikon!!!!!
    Upeita lankavyyhtejä on menossa Alman Puotiin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taidanpa arvata kuka on lähettäjänä, toinen himo sienestäjä;) jos sieniä on paljon, niin osa kannattaa kuivata, jalat ja lakit erikseen, tiedätkin varmaan et niin värit voimistuvat entisestään. itsekkin olen oikein tyytyväinen elokuun värjäyksiini, syyskuussa värjäämäni odottavat viel hetken orsilla vyyhtimistä. mukavia hetkiä värjäysten parissa margsan:))

      Poista
    2. Täällä Sonkajärvellä oli viime yö pakkasta... saa nähä onko miten tehnyt temppujaan sienimaille, Jos niitä samettijalkoja vielä löytyisi ja orakkaitakin voisi yrittää ehtiä, niitä tullut tosi vähän vastaan tänä syksynä.
      Mutta kauniita värejä sulla langoissa ja tuo sienisaalis mahtava:)

      Poista
    3. "osui ja upposi", arvasin oikein, olet todella kiltti ArmiL:)) täälläkin yöt muuttuneet todella kylmiksi, lähellä nollaa kävi viime yönäkin. hyvä vaan, suppikset tykkää ja innolla nostavat päitään sammalikoista!

      Poista
  3. Jopa saitkin saalista, mekin lähdetään huomenna metsään kun miehellä on vapaata.
    Mahtavan väriset langat , varmasti menevät kaupan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla, sienestyskausi jatkuu täälläkin edelleen;) lankoihin olen itsekkin tyytyväinen ja tietysti toivon, et ne löytäisivät ostajansa.

      Poista
  4. Täällä on ollut niin kuivaa, ettei sienisadosta voi puhua. Kaihoisasti katselin mustatorvisieniä ja suppiksia. Mutta etenkin noita aivan ihania lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivossa on hyvä elää, joten ehkäpä viel loppusyksyn myötä sielläkin alkaa sieniä ilmantua. mustatorvisienet ovat olleet nyt hiukan hakusessa, ottajia näyttää olevan tätä nykyä enempi kuin aiempina syksyinä. mukavaa kuulla, et myös lankani miellyttävät silmääsi:))

      Poista
  5. Mahtava sienisaalis ! Mua on nyt vuosia harmittanut, että en tunne sieniä enkä osaa sienestää :( Ja saman verran vuosia olen harkinnut, että menisin jollekin esim. marttojen opastamalle sieniretkelle. Aikapula taas iskee, mutta jonain päivänä ehkä... Todella kauniin värisiä lankoja taasen !
    SYLILLINEN ONNEA blogisi synttärin johdosta ! Aika uusi olet sinäkin sitten blogistaniassa, samoissa mennään ! Samaan aikaan kun siippa katselee tv:tä, minä bloggaan. Ja oonkin nyt miettinyt, että kyllä blogimaailmassa pyöriminen päihittää "terveellisyydessä" tv:n katselun, puhumattakaan nyt siitä mitä kaikkea täältä itselleen saa, ideoita, oivalluksia, uusia kavereita, ja mikä parasta: vastavuoroisesti. Lämmin kiitos Ilona arvonnan linkittämisestä ja kauniista sanoistasi. Toivotan sinulle onnellista syksyä ja jatketaan ja juhlitaan taas ens vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos onnitteluistasi pivi, tuli niin hyvä mieli postauksestasi:)) ei sinun tarvitse minnekkään kursseille ehtiä, jos kukaan ystäväsi ei harrasta sienestystä ja pääse hänen seurassaan sienimetsään, niin ota kori mukaan ja sienikirja. sienikirjakaan ei ole tietty välttämättömyys, printtaa netistä kuva parista herkullisesta ruokasienestä ja aloita sieniharrastuksesi niistä. suppilovahveroita on parhaillaan runsaasti, joten aloita niistä. tarkastele kuvaa tarkasti ja opi erottamaan supikset pienistä seitikeistä joita kasvaa aina supisten kanssa samoilla paikoilla harvakseltaan. se on helppoa, kunhan on vain tarkkana. supiksilla aina keltainen jalka ja lakin keskellä suppilo nimensämukaisesti, seitikeillä tumma jalka ja yleensä pieni nipukka lakin keskellä. nyt taas noussut ainakin täällä päin uusi keltavahvero sukupolvi, eilenkin löydettiin lähes ämpärillinen. keltavahveroitakaan et voi sotkea myrkkysieniin. kolmanneksi voit ottaa sit mustatorvisienet. näin Sinulla on kolme kuvaa korissasi kotoa lähtiessäsi ja kolme herkullista ruokasientä täyttää korisi sieniretkeltä palattuasi:))

      Poista
    2. Kiitos ohjeista ! Ei luulisi että voisi epäonnistua, jos on vielä värikuvatkin mukana ! Ehkäpä jonain päivänä ensi syksynä ! Yritän töissä kysellä löytyykö opasta.

      Poista
  6. Hei,
    kiitos tervetulotoivotuksesta. Ilollahan minä tällaista kaunista blogia seuraan ja olen ollut jo jonkin aikaa lukijana mutta en ole huomannut ihka oikeesti liittyä.
    Onnea yksivuotiaalle ja nyt myös onnittelut hienosta sienisaalistasi, joskus olen minäkin ollut joukoissa mukana kun värjätään villalankoja.(ainakin kääpää oli käytössä)
    Syysterveisin täältä, minä ja kissat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tosi mukavaa kuulla Molley:)) kiitos onnitteluista myös, vuosi on ollut mielenkiintoinen täällä blogistanian ihmeellisessä maailmassa, ei yhtään kaduta bloggaamisen aloittaminen, vaikka aikasyöpöksi se onkin osoittautunut. kasvi- ja sienivärjäys on todella mielenkiintoista ja innostavaa puuhaa ja olenkin huomannut vuosi vuodelta sen suosion kasvaneen.
      kisuille rapsutukset, meijän Jöntte on edelleen ikävissään ja kaipaa paljon rapsutuksia.

      Poista
  7. Vähän meinasi silmät tippua päästä kun katsoin sienisaalistasi!!

    VastaaPoista
  8. Hieno saalis, tosi paljon kaikenlaista ja varsinkin noista samettijaloista olen kateellinen (positiivisessä mielessä), täälläpäin niille on nyt huono vuosi. Olet lisäksi vielä onnistunut kuvaamaan ne hyvin, monesti tuo jalka on niin sammaleiden peitoissa, ettei siitä saa kunnon kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. armiL kirjoitti samaa samettijalkojen vähyydestä, tääl niitä ollut ihan kiitettävästi, joka sieniretkellä löytyy. monet ovat jo kovin vetisiä, joten painoa kertyy koriin tavattomasti. useimiten tosiaan samettijalkoja saa kaivamalla kaivaa sammalikosta ja sammal viel niin tiukasti jalassa kiinni, tuo sieni kasvoi niin hienosti loivalla kalliolla olevassa kannossa, et siitä oli helppoa ottaa näyttävä kuva.

      Poista
  9. Upea sienisaalis! Siinä onkin kuivattamista - se on hieno tapa säilöä! Minäkin olen oppinut tekemään maukkaan sienikastikkeen äidin kuivaamista ja hienonnetuista sienistä - yksi rkl tuo niin täyteläisen maun! Upeita lankoja - oletko ne aivan itse värjännyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, mustatorvisienet on todella helppoa kuivata ja jo vähäinen määrä antaa hyvän aromin kastikkeisiin. äidin ruokaohjeet ovat niitä parhaita. muistan kuinka viel kauan kotoa muutettuani soittelin äidille, et miten se tai se ruoka tehdään;)
      kaikki nuo kuivamassa olevat sienet käytän villalankojen tai huovutusvillojen värjäämiseen. minulla pn pieni Värjärin Puoti missä myyn itse värjäämiäni lankoja, välillä käyn myös toreilla ja erilaisissa myyjäisissä niitä myymässä, kaikki kun eivät tänne syrjäiseen Puotiini löydä tietään.

      Poista
  10. Vau! Voi hurja mikä saalis! Herkkuhetkiä. Upeanvärisiä lankoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. isännällä oli hommaa laittaa ruokasienet pakkaseen, itselläni kului kotvanen värjäyssienien pilkkomisessa kuivamaan. ei ole vapaa-ajan ongelmia, puuhaa riittää näissä syyspuuhissa;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. kiitos kaunis Elli kommentistasi, se piristi kummasti iltapäivän kahvihetkeäni:))

      Poista