keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Laitumella keväistä riehakkuutta

Sieniretkeltä tultuamme ihmettelin syytä naapurin lihakarjan pitämään  mahdottomaan mölinään laitumella. Lähdimme Helmin kanssa tarkistamaan tilanteen saman tien.

Asia selvisi heti laitumelle tullessamme. Keväällä syntyneet vasikat emoineen oli siirretty eri laidunlohkoille, poikavasikat emoineen olivat saaneet jäädä vanhalle lohkolle ja tyttövasikat emoineen oli siirretty tuoreelle apila odelmalle. Ei ihme, että aidan takana protestoitiin äänekkäästi;)
Laumassa oli aistittavissa samanlaista riemua kuin karjan päästessä keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle pitkän talven jälkeen. Tuore odelma on mieleen, ensiksi näykitään apilankukinnot, ne maistuvat meden ansiosta niin makeilta ja vasta sen jälkeen rauhoitutaan syömään ruohoa.
Tässä on naapurin muutama vuosi sitten Ruotsista tuoma ensimmäinen charolais nauta. Charolais rotu on Ranskasta kotoisin oleva kookas ja lihaksikas liharotu, joka oli alunperin kuulema jalostettu vetojuhdaksi. Väriltään eläimet ovat valkoisia tai kellertävän valkoisia. Suomessa kasvatetaan sekä nupoa kanadalaista että sarvellista ranskalaista linjaa olevia nautoja. Naapurin laumasta suurin osa on nupoja, vain muutamia sarvipäitä näkyy joukossa. Charolais rotu on tänä päivänä määrällisesti suurin lihakarjarotu Suomessa. Arvasit oikein, luomulihatilaus on jo jätetty naapurille.

Mukavaa pikkulauantai-iltaa, nautitaan näistä kauniista syyspäivistä charolaisten tapaan;)


12 kommenttia:

  1. Keväisen riehakas postaus!
    Ei ihme, että poikavasikat protestoivat, olisi varmaan heillekin apilankukat maistuneet ;)

    Tällaisia päiviä lisää...!
    Sinulle myös kauniita keskiviivon iltahetkiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta!
      ilta oli todella kaunis, kävimme isännän kanssa kävelyllä jokiahteilla samalla kun Helmi oli iltauinnillaan.

      Poista
  2. Ompa siinä karjalauma, huh, ovat varmasti isoja, ehkä hieman pelottaviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. upean näköinen lauma kieltämättä, isoiksi kasvavat ja nopeasti. Täysikasvuisen lehmän paino on kuulema 700-950 kg ja sonnin 1200-1400 kg. pelätä niitä ei tarvitse, ovat todella lempeitä ja mielestäni seurallisiakin, tulevat heti aidan viereen töllistelemään ohikulkijoita ja kuuntelevat tarkkaavaisesti kun niille juttelee.

      Poista
  3. Kaunista luomukarjaa. Olet onnekas, kun naapurissa kasvaa luomuliha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta arleena! pidän myös paljon eläimistä, mielestäni maaseutu ei tunnu maaseudulta, jos ei ole eläimiä laitumilla. aamulla on mukavaa herätä karjan ammuntaan, se kuuluu todella hyvin kun kattoikkunat ovat auki vielä näin lämpimillä ilmoilla. karja pitää jokiahteet myös kauniina ja niillä on todella vaivatonta kulkea, kun ei ole pajupusikkoa tai korkeaa heinää.

      Poista
  4. Vau, ihania lehmiä (täälläkin ;)) ...ja ihan syksyn lämpö, tällaisia syksyjä vastaan minulla ei ole mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomasinkin postauksestasi keujukaisen taustalla olevat lehmät, kauniita nekin. nyt olemme todella saaneet nauttia ihanista syyspäivistä:))

      Poista
  5. Minullekin tuttuja nuo emolehmät.
    V.-90 kun hävitimme lypsylehmät, friisiläiset, vaihdoimme lihakarjatilan kanssa emolehmiin lypsikkimme. Rotuja oli useampia. Oli friisiläistä, simmentaalia, charolaista ja hereforttia yht 12 päätä. Oli mukava seurata, miten emot pitivät huolta vasikoistaan. Ja kyllä vasikat kasvoivat, melkein silmissä, kun vähänväliä kävivät omilla "lypsyasemillaan"!
    mirjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saman olen laittanut merkille, keväällä syntyneet vasikat ovat kasvaneet huimaa vauhtia emojensa hyvässä hoidossa laitumella ja onhan emolehmän ravitseva maito vain vasikkaa varten kuten kirjoititkin.
      mukavaa kun jätit kommenttisi mirjuska, tervetuloa toistekkin:))

      Poista
  6. Annetaankohan tälle karjalle kullekin omat nimet? Niin kuin silloin aikoinaan kotona, Ruusu, Minttu ja Alku.
    Epistä tuollainen jaottelu, ymmärtää hyvin jos kuvittelee itsensä väärälle puolelle aitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos oikein olen ymmärtyänyt, niin ainakin kaikille emälehmille on annettu numerokoodin lisäksi ihan oikea nimikin:)

      Poista