tiistai 20. elokuuta 2013

Takapellon mansikkamailla muistoissani


Muutamana päivänä olemme Helmin kanssa käyneet Takametsässä sienessä. Moni kulkija on varmaan vuosien myötä ihmetellyt näitä isoja sammaloituneita kivikasoja, joita on lukuisia noin 1½ hehtaarin alalla. Muistoissani palaan lapsuuteni kesiin. Pieni Arabian kukkakuppi kädessäni kuljen paljasjaloin näillä samoilla tienoilla, kiviröykkiöt ovat vielä paljaina ja niiden ympäristö punaisenaan mansikoita, saan nopeasti pikkuisen kuppini täyteen. Lehmät laiduntavat pellolla, osa märehtii raukeana makoillen vihreällä nurmella. Mikään ei riko keskipäivän hiljaisuutta, linnutkin ovat hiljaa aamuisen konserttonsa uuvuttamina. Myös isäni työtoveri Tiina, suomenhevonen, on saanut ansaitun vapaan heinänajon juuri loputtua. Istahdan kiville ja pian Tiina jo tuleekin tervehtimään, vaimea hörähdys, josko Omalla olisi pala leipää muassaan. Havahdun, nyt entisellä Takapellolla kasvaa vankka kuusikko, menneestä muistuttavat enää nämä lukuisat kivikasat ja pitkät sammaloituneet kiviaidat entisten sarkojen laidoilla. Vain ne ovat jäljellä niistä tuhansista työtunneista, mitä vanhempani tällä pellolla uurastivat aikoinaan.
Tässä pikku Oma äidin parhaan lypsylehmän,Tähikin, kanssa juuri samoilla jalansijoilla, josta otin kuvan sammaloituneesta kiviröykkiöstä. Kello Tähikin kaulassa ilmaisee hänen olleen lehmälauman arvonsa tunteva johtaja. 
Vuosikymmeniin ei enää näillämain ole ollut metsämansikoita kuten lapuudessani, sen sijaan veriseitikit viihtyvät kuusikon paksussa sammalpeitteessä. Niitä keräsin kotiin viemisiksi. Omasta on kasvanut takamaiden salaperäinen, höyryävien patojen äärellä hyörivä noitanainen.  
Varmaan jo keskiajalla värjärit osasivat näilläkin leveyksillä hyödyntää raparperin oksaalihappoa väriliemissään. Siispä minunkin padassani lankoihin värit kiinnittyvät raparperin salaisilla voimilla. Toisessa padassa höyryää liekoliemi. Mittumaarina käyskentelin mielikuvissani liekoseppel vyötäillä taikojani tekemässä, nyt liekot vaalenevat padassani vapauttaen salaiset voimansa värien painamiseen lankoihini.
 Kivimuurien keskeltä nousevat savuhaiut ilmaisevat satunnaisille ohikulkijoille noidan keittelevän liemiään. 
 
 Seuraavana päivänä heillä onkin sitten taas ihailtavaa ja ihmeteltävää veräjällä, turvallisen matkan päässä noidan padoista;) 
ps. teen myöhemmin ihan asiallisenkin postauksen luonnonpuretteiden käytöstä värjäyksessä. Orrella vyyhdit vasemmalta lukien: kokenilli+veriseitikiliemi rapsu puretus, veriseitikki aluna, veriseitikki rapsu, krappi aluna, krappi rapsu, krappi lieko, krappi aluna, krappi 2jv aluna, krappi 2jv lieko, krappi 1 jv lieko, krappi 1jv rapsu, veriseitikki rapsu, seitikki mix rapsu.

Iloitsen uusista lukijoistani, olette tervetulleita Ilonan värimaailmaan:))

30 kommenttia:

  1. Voi iten tykkäsin tästä postauksestasi! Minulla oli Mummola, jossa lapsena sai lehmiä paijata ja seurata Papan ja Mummon hommia. Sienukuvasi on satumaisen ihana. Ja nuo langat! Aaah... mitkä väirit siellä aidalla roikkuvatkaan. Noitana ei kait ole yhtään huono ollakaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, suurella osalla meidän ikäpolven ihmisistä juuret ovat maalla ja sitä kautta jaamme yhteisiä muistoja. noitana olossa ei ole valittamista ei;)

      Poista
  2. Oooooh! Tuonne lankojen joukkoon haluaisin sukeltaa, tuoksuttaa, kosketella ja kutoa! Upea värisävytys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pehmeä olisi sukellus, siitä vaan ja puikot heilumaan;)

      Poista
  3. Tavallaan surullista miten paikat muuttuvat:(
    Toisalta voi noita veriseitikkejä, miten hyvin ne kasvavat siellä. Täällä taas ei ole niille sopivia metsiä, on liian kuivaa, mutta onneksi sentään verihelttaseitikki viihtyy täällä (paitsi tänä vuonna voi olla huonoa, ei vielä tiedä).
    Hieno värisuora, mielenkiintoista sitten lukea tarkemmin tuosta liekopuretuksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maaseudun kasvot ovat muuttuneet niin kovin viime vuosikymmenien aikana, eniten kaipaan juuri ahoja ja niittyjä, joissa karja laidunsi ja piti pusikot pois. olen saanut kerätyksi ystävien avustuksella jo yli 700 g veriseitikkejä ja verihelttaseitikkejäkin jnkv eli mukavasti tuntuu täällä päin satoa tulevan. mul on viel kesken juttu paatsamavärjäyksistäkin, jotenkin vain on niin päivät täys, ettei pysty irrottautumaan kirjoitushommiin. onko sinulla tietoa, mistä voisin löytää muiden kokemuksia liekopuretuksen käytöstä, itselleni ei ole oikein osunut kohdalle.

      Poista
    2. Liekopuretuksista löytyy aika vähän tietoa, suomeksi on Terttu Hassin kirjassa yksi resepti, mikä tuntuu olevan sama mitä on saksalaisissa kirjoissa (kuulemma), englanniksi Jenny Deanin kirjoissa ja hänen blogistaan löytyy lyhyesti heinäkuusta 2011
      http://www.jennydean.co.uk/index.php/anglo-saxon-mordants/
      Hän on kokeillut niitä paljon ja vertaillut purettamattomiin ja alunapuretettuun monien kasvien värjäyksessä, ja saanut samoja tuloksia kuin alunapuretetun kanssa.

      Hienoja sienisaaliita olet saanut viimeisimmässäkin postauksessasi.. mä en ehdi mitään muuta kuin vain toria nyt, syyskuun puolella sitten helpottaa:)

      Poista
    3. Hassin reseptin ole löytänyt colorian sivustolta, missä liekoa käytettiin krapin kanssa. oiskohan se sama jota tarkoitat. tuo jenny deanin juttu minulle uusi, kiitos linkistä. luin sen äsken ja huomasin et hassin reseptissä hieman samalla lailla toimittu. sinun vinkistäsi laitoin nyt vertailulankoja, joten mukavaa katsoa eroja lankojen kuivuttua kunnolla. samoin kun dean postauksessaan kertoo, niin minäkin laitoin purettamattoman, alunalla ja raparperilla puretetut langat liekopuretetun kanssa samaan liemeen. täytyy perehtyä paremmin deanin blogiin oikein ajan kanssa. hieno homma kun torilla vilskettä, sehän tietää vaan sulle työstä palkkaa:))

      Poista
    4. Se Hassin kirjan resepti on saman verran liekoja kuin lankaa, lieot pilkottuna, liotetaan yön yli ja sitten keitetään neljänä peräkkäisenä päivänä 30 min kunakin, langat pidetään liemessä koko ajan, liemi lämpimässä. Neljän päivän jälkeen liemi siivilöidään, siihen langat ja keitetään (vai tarkoittaako 90C) 15 min neljänä peräkkäisenä päivänä, ja väliajat langat liemessä lämpimässä. Neljän päivän jälkeen langat sitten valutetaan ja väriliemeen.
      En tiedä onko tämä resepti mahdollisesti hänelle peräisin Norjasta, ainakin täsmälleen samaa reseptiä on saksalaisissa ja norjalaisessa kirjoissa 1900-luvun alusta, voisin kuvitella, että näihin se on kopioitu vanhemmista kirjoista.

      Poista
    5. ja saman tyyppinen ohje myös Coloriasta kopsattuna Kontturin N:o 78. Punaista lieosta.
      250 g lankaa
      250 " krappia
      250 " liekoa.
      Lieko hakataan pieneksi ja pannaan likoon runsaaseen veteen. Sitä keitetään neljänä päivänä ½ t. ja annetaan kattilan sillä välin seisoa lämpimässä paikassa. neljän päivän kuluttua siivilöidään liemi ja langat pannaan siihen. Keitetään neljänä päivänä 15 min. ja pidetään välillä niin lämpimässä paikassa, ettei se pääse jäähtymään. Tämä on langan puretus. Krappi siivilöidään kylmään veteen ja annetaan sen vähitellen lämmetä. Lanka pannaan kattilaan tunniksi. Se saa kuumeta, mutta ei kiehua. Huuhdotaan ja pannaan kuivamaan.
      eli näissä vanhemmissa on aina tuo monta päivää kestävä liotus ja lyhyt keitto. värjäysreseptit ovat varmaankin olleet kovin kansainvälisiä, kuten kirjoititkin. nyt tein siis tuolla lyhyellä kaavalla, liotus yön yli, keitto ja sen jälkeen langat purettumaan ja toisen satsin niin, et keitin langat jo alusta alkaen liekojen kanssa. ensi keväänä varmaan pitäis tehdä ainakin kokeiluerä tuolla pitkällä kaavalla, vois vertailla tuleeko eroja nyt tekemiini puretuksiin. annan testipätkien kuivua viel ja olla auringossa parisen viikkoa ja sit yritän tehdä jonkinlaisen jutun puretuksesta.

      Poista
  4. Ei näyttänyt noita olevan kovin synkällä tuulella, kun värejä katsoo. Näytti melkein enemmän haltijan tekosille ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tänään olikin ihan toisenlaiset, mustat liemet padassa keitellessäni kääpälientä. iloisista liemistä itsekkin pidän enempi;)
      ps oon ihan takerrus, mut en osaa edelleenkään kommentoida blogiisi

      Poista
  5. Ihana postaus!
    Jos asuisin lähempänä, kävisin ihailemassa paikan päällä, veräjän luona, tuota vaihtuvaa kaunista värimaailmaa!!
    Nytkin niin kauniita värisävyjä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Sirpa. joku muukin sanoi, et mul on vaihtuva tilataideteos veräjällä;)

      Poista
  6. Upea kirjoitus, täynnä menneen ajan taikaa.

    "Noidat keittää padoissaan, mustaa taikavoidettaan" tavattiin kansakoulun aapisesta D-kirjaimen kohdalla. Tätä loruilen aina patani luona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla kosotäti:)) tänään padassani porisi todella musta liemi kantokääpiä keitellessäni, enpä ole muistannutkaan tuota vanhaa lorua.

      Poista
  7. Uskomattoman ihania sävyjä langoissasi jälleen!!! Ja että veriseitikkejä voisi etsiskellä kuusimetsistä..... kuva on todellakin satumainen!!! Kiinnostaa myös tuo "rapsu"puretus- jään mielenkiinnolla odottamaan tarinaa siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis:)) kuvassa aika tyypillinen kasvupaikka veriseitikeille, kantsii kurkkia kantojen ympäriltä, kaatuneiden puun runkojen läheltä, sammaleisten syvänteiden reunoilta. yhden kun löytää, niin varmasti sammalista tai kanervan oksan alta löytyy muutama lisää. pikku hiljaa kirjoittelen noita värjäysjuttuja.

      Poista
  8. Kyllä noidan padasta tulee ihania lankoja! Osaisinpa minäkin ja osaisinpa tehdä langoista jotain kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihmeelliset on luonnonantimet! jos intoa löytyy, niin keittovärjäys ei ole monimutkaista lain, sillä kantsii aloittaa värjäyskokeilut. kun itse värjätyt langat roikkuu orsilla, niin luulenpa, et tulee ihan vastustamaton halu tehdä niistä jotain, vaikka niitä isoäidinneliöitä;)

      Poista
  9. Hyvin pääsi mukaasi mielikuvitusmatkalle menneeseen. Kuvissa kivikasat näyttää ihan satumetsältä ja orrella kuivuvat langat tilataideteokselta. Kaunista! Mielenkiinnolla odotan luonnonpuretepostausta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kieltämättä metsä on kaunis ja mielelläni siellä kuljen nytkin. kiviröykkiöt kiehtovat aina mieltäni, missä niitä vain tapaan. ehkäpä jo ensi viikolla olis valmis...

      Poista
  10. Syvällisiä huokauksia täällä tulee kun oli niin nätti orrellinen kauniita sävyjä... jospa tässä minäkin vaan verihelttaseitikillä ja punavyöseitikillä kohta värejä taion, kävin niitä keräilemässä ja löysin hyvän määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on niin mukavaa hommaa, et ajantajjukin menee patojen äärellä hyöriessä. tulenkin heti piipahtamaan padoillesi!

      Poista
  11. Ihanan kaunis metsä. Sammal on pehmeää ja vihreää, se käärii kivet pehmeään kääreeseen. Lapsuuden paikat herättävät muistoja, jotka säilyvät mielessä aina.
    Kaunista väriä on taas syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sammal kuusikon aluskasvillisuutena on todella kaunis, kuten sanoit, sammal käärii kaiken pehmeään kääreeseen! seitiki kausi alkanut, niistä saa niin kauniita punaisia ja oransseja sävyjä lankoihin.

      Poista
  12. Yes, I love those mossy stones! Wonderful to dye! Nice pictures!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nice to hear that you enjoyed the yarns and pictures Leovi:))
      moss so soft, the forest is good for us
      Best regards Ilona

      Poista
  13. Kiitos Ilona tästä kivasta postatuksesta. Tämä oli aivan ihana ja nostalginen keromus.
    Ja nuo vyyhdit... apua kun upeita sävyjä.... sanon nami :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukavaa, jos se tempaisi Sinutkin mansikkaan kanssani:))
      nyt alkoi sienillä värjääminen ja sitä jatkuukin sit toivon mukaan pitkälle syksyyn!

      Poista