Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värjärin Puoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värjärin Puoti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vihdoinkin aikaa myös pihatöille

 
Myös kulunut viikko vilahti nopeasti pop-up liikkeessä. Kaikinpuolin mukava kokemus toimia "puotipuksuna" ihka oikeassa liikekeskuksessa! Torilla olisikin ollut sateista ja tuulista, joten senkin puoleen oli mukavaa olla sisätiloissa. Iloinen olen myös oman hattumallini hyvästä vastaanotosta, tämä oljenkeltainen hellehattu oli asiakkaalle kovin mieluinen ja matkasi ison meren taakse!
Myös musta-harmaat puuvilla-pellavalangasta virkkaamani lierihatut ovat kysyttyjä,
aika näyttää millaisen vastaanoton uusin "kultalangasta" virkkaamani Kleopatra mallini saa. Tässä se on ensi esittelyssä Sucacompanyn Suvin päässä. Oli todella mukava saada tutustua Suviin, lupaavaan nuoreen suunnittelijaan, hänestä kuulemme varmaan vielä paljon uuden kenkämallin myötä! 
 Aamuinen kierros pihamaalla oli nautinnollinen. Omenapuut ovat täydessä kukassa, tuuli saisi kuitenkin tyyntyä, jotta pölyttäjät pääsisivät ahkeroimaan!
Viime sunnuntaina harvensimme isännän kanssa pikkuruisen porkkanapenkkimme.
Harson alla tuulelta ja kylmältä suojassa kaikki kasvaa niin hyvin uudessa kasvilavassa. Poika rakensi sen minulle äitienpäivälahjaksi vanhoista lattialankuista. 
Juhannuksena toivon mukaan saamme nauttia jo omista varhaisperunoista.
 Kotkansiivet ovat vallanneet porraspielen ja 
 alppikärhö sekä Zilgaviini kasvihuoneen. 
Lepolassi odottaa kutsuvana istahtamaan hetkeksi ennen ruohonleikkuuta. 




keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Värjärin Puoti pompsahti tänään Turun Forum kortteliin

Turun Nuorkauppakamari on aloittanut keväällä 2015 Pop-up Turku-projektin, jonka tarkoituksena on elävöittää kaupungin keskustaa ja lisätä sen vetovoimaa ostospaikkana. Pop-up hankkeen ideana on tarjota yrittäjille ja yhteisöille ilmaiseksi mahdollisuus kokeilla 1-7 päivän ajan, millaista on toimia Turun keskustan liiketiloissa. Tämä mahdollisuus on ainutlaatuinen pienyrittäjälle, jolle liikepaikkojen vuokrat ovat tavoittamattomissa. Parhaimmassa tapauksessa tämän kaltaisissa hankeissa on mahdollista löytää yhteistyökumppani(t), joiden kanssa yhdessä voisi mahdollisesti vuokrata tilat pidempiaikaisestikin.
Aamulla pakkasimme Pikkumyyn Mekkopuodin Mian kanssa tavarat pakuun, hallittua kaaosta sanoisin;)
Muutaman tunnin päästä meillä oli jo pystytettynä Pop-up liike Turun Forum korttelissa!

Jos kiinnostuit hankkeesta ja haluaisit ehkä itsekin mukaan,  niin täältä löydät lisää tietoa. 
Tästä voit kurkistaa millaista uutta pöhinää hanke on synnyttänyt Forum Kortteliin! 





torstai 19. maaliskuuta 2015

Revonkipunat tuliketun innoittamana

Revontulet ovat leiskuneet parina viime yönä taivaalla myös tääl eteläisessä Suomessa. Aurora Now! Ilmatieteenlaitoksen ylläpitämästä avaruussääpalvelusta pystyy seuraamaan lähes reaaliajassa revotulien esiintymistä. 
Revontulet ovat kiehtoneet ihmismieltä aina, monia toinen toistaan mielikuvituksellisimpia tarinoita kerrotaan niiden synnystä. Yhden niistä olen halunnut tallettaa myös vanhan revontulet kuviokudinmallin pohjalta sommittelemiini Revonkipunat-lapasmalliin. Repo on hyvin vanha nimitys ketulle, se juontuu ilmeisesti indoeurooppalaisen kantakielen sanasta rebh, joka tarkoittaa punaista väriä. Itä- ja Pohjois-Suomessa kerrotaan satua siitä, kuinka kettu tunturissa juostessaan huomaamattaan sai aikaan kauniin valoilmiön taivaalle, revontulet, täältä voit lukea sadun kokonaisuudessaan. Ilmatieteenlaitoksen sivustolta löytyy lisää tulikettutarinoita. 

Juureni ovat pohjoisessa, Vaarankylässä äitini puolelta, joten tarinat tuliketusta ja revontulista ovat kiehtoneet aina myös minua. Ei siis ihme, että kudon mielelläni revontuliaiheisia neuleita. Puikoilla väsättyä sivulta löydät tarkemmat tiedot Revonkipunat lapasistani. 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ihanien naisten ilta Muurlassa

Muurlan koulun vanhempain yhdistys ry järjestää pe 6.3.2015 Ihanien naisten illan Muurlan koululla (Robintie 30) klo 18.00- 20.30. Näytteilleasettajia on lähes 50 ja tietysti myös Värjärin Puoti on mukana tapahtumassa:)) Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerra, silloin yhdistys lahjoitti tuotosta 1200 euroa koulun luokkaretkien linja-autokuluihin. Tämän vuoden avustuskohteesta ei ole tiettävästi vielä tehty päätöstä, mut uskonpa sen menevän hyvään tarkoitukseen koululaisten hyväksi. Mukana olevat näytteilleasettajat ja myyjät antavat kukin yhden arpajaisvoiton illan kohokohtaan, arpajaisiin. Värjärin Puoti lahjoittaa arpajaisiin kevään uutta mallistoa olevat virkatut Hiirenkorvalla korvakorut.
Tapahtuma tarjoaa monenlaista nähtävää, koettavaa ja miksei myös ostettavaakin kotiinviemisiksi. Itse lähden mukaan Hoitava villa-teemalla. mukana ranteenlämmittimiä, unisukkia, varpaanvälivillaa ja tietysti ihanaa väriterapiaa tarjoavia luonnonväreillä värjättyjä villalankoja.
Kaikki ranteenlämmittimet keltaisia lukuunottamatta, olen kutonut Ylistaron kehräämön koirankarvalangasta (1/3 koirankarvaa 2/3 suomenlampaanvillaa), keltaiset keltasauramolla värjätyt Virtain Villan 100 % suomenlampaan villasta. Moni kärsii nivel- ja lihaskivuista, suunnittelemani Sudenkorento ranteenlämmittimet on oiva apu helpottamaan ranteen kiputiloja. Perimätiedon mukaan ja myös tutkitusti villa ja koirankarva lievittävät kipua. Tästä pääset tutustumaan Pohjoisen villasta hyvinvointia 2012-2014 hankkeen tutkimuksiin. Hoitava Villa (HoiVi)-hanke on käynnistynyt jo vuonna 2002 ja reilussa vuosikymmenessä se on laajentunut merkittäväksi tutkimus- ja tuotekehitysprojektiksi. Olen mielenkiinnolla seurannut hankkeen kehittymistä. Saatujen tutkimustulosten ja omien kokemusteni myötä olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, ettei meidän kannata pilata hyvää luonnonmateriaalia, suomenlampaanvillaa, lisäämällä siihen tekokuituja tai käsittelemällä sitä niin, että se menettää kaiken luonnollisen villarasvansa, lanoliinin.

Ihanien naisten illassa varmaan moni on kiinnostunut myös kasvivärien käytöstä hiustenvärjäyksessä. Kasvivärjäys sopii erinomaisesti hiusten värjäämiseen. Itse en ole aiheeseen kovinkaan paljoa perehtynyt, mutta olen huomannut viime vuosina myös Suomeen perustetun jo useampiakin kampaamoja, joissa on mahdollista värjäyttää hiuksensa kasviväreillä. Kotivärjäykseen tuotteita voi ostaa verkkokaupoista tai hyvin varustetuista tavarataloista. Tässäkin asiassa tulemme hieman jälkijunassa, maailmalla näitä ekokampaamoja on ollut jo huomattavasti pidempään. Olen aiemmin kestovärjännyt hiuksiani synteettisillä hiusväreillä, lopetin värjäämisen noin neljä vuotta sitten sen aiheuttaman ihon ärsytyksen vuoksi. Nyt pitkät hiukseni ovat palautuneet täysin luonnolliseen väriinsä, joten aion kesällä kokeilla niiden värjäämistä kasviväreillä. Koska asia on minulle ajankohtainen, istahdin maanantaina (9.3.2015) katselemaan yleltä MOT:in juttua hiustenvärjäyksestä. Jos et sattunut näkemään sitä, niin ohjelma on katseltavissa viel huhtukuun alkuun asti Areenassa. Tästä pääset tutustumaan 13 tylyyn faktaan synteettisistä hiusväreistä. Verkosta löytyy myös erittäin hyviä juttuja synteettisten väriaineiden turvallisemmasta käytöstä, niitäkin kannattaa käydä lukemassa, etteivät kaikki synteettiset hiusvärit joutuisi "mustallelistalle" ihan aiheetta. Omakohtaisesti olen kuitenkin päätynyt luopumaan synteetisesti valmistettujen värien käytöstä myös hiusteni värjäämisessä. Ekokampaaja Arja Kuuri-Riutan blogissa Matkalla ekoon on monia hyviä juttuja hiusten kasvivärjäysestä, tästä pääset postaukseen, missä perusjuttua kasvivärien käytöstä kuvien kera.

Värjään villalangat ja neulahuovutukseen soveltuvan villan luonnonväreillä mahdollisimman ekologisia värjäystapoja noudattaen. Kerron mielelläni luonnonväreillä värjäämisestä siitä kiinnostuneille. 
Olen koonnut joitakin Värjärin Puodin tuotteita blogini Puikoilla väsättyä ja Virkkuukoukulla tehtyä sivuille. Luonnonväreillä värjäämisestä kirjoitan omia sivuja prosessinomaisesti, siis sivut eivät ole millään muotoa valmiit, vaan täydentyvät pikku hiljaa sitä mukaan kun ehdin niitä kirjoitella. 
  
Tervetuloa tutustumaan Värjärin Puodin värimaailmaan:))

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Auto täynnä tavaraa

Salo on vuosien varrella tullut tutuksi monille Lasten Laulukaupunkina. Taas on aika nauttia suurenmoisista esityksistä ympäri kaupunkia 6.- 9.6.2013. Tänä vuonna Laulukaupunkitapahtuman teemana on "Estradi on meidän!". Tarjolla on konsertteja, juhlia, tähtiesiintyjiä, muskareita, kursseja, kilpailuja, kiertueita, teatteria, tarinatuokioita, yllätyksiä, jopa tanssivia koiria, monenlaisia työpajoja ja paljon mahdollisuuksia aktiivisesti osallistua ja eiintyä. Voit tutustua tapahtumaan ja ohjelmaan tarkemmin täällä.
Suvisalon ja Lasten Laulukaupungin viralliset avajaiset pidetään to 6.6. klo 18.00 Salon torilla, mutta jo paljon ennen sitäkin on monenlaista ohjelmaa tarjolla. Mukana torilla tietysti myös Värjärin Puoti koko päivän.  Ilta vierähtikin mukavasti pakatessani tavarat autoon. 
 
Eilen seudulla oli kova ukonilma, satoi isoja rakeitakin, meille se ei kuitenkaan onneksi osunut. Koko päivän on ollut ukkoshaude ja nyt illasta ukosti oikein kunnolla, vettä tuli hetken kuin saavista kaataen. Pelon sekaisin tuntein menin tarkistamaan viime päivinä istuttamieni värikasvien tilanteen. Kohtuullisen hyvin pikkuset olivat koettelemuksesta onneksi selvinneet:)) Penkeissä kasvaa morsinkoa, värisafronia ja tiikerinkaunosilmää.
Hyvin perennapenkitkin näyttivät selvinneen kaatosateesta, tässä rakastamani siperiankurjenmiekka juuri aloittamassa kukintaansa.
Tule ihmeessä moikkaamaan torilla, jos olet maisemissa;))

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Virkkuuksia kehiin


Aamu valkeni puolipilvisenä ja tuulisena. Aamukahvia juodessa mietin päivän puuhiani. Ulos ei tehnyt oikein  mieli puuhastelemaan, tuuli iski vastaan jo heti ulko-ovella postinhaku reissulla. Helmikään ei välittänyt lähteä pidemmälle lenkille. Eilen Värjärin Puodissa oli tutustumassa vuosien takaa vanhat työtoverini, iltapäivä vierähti todella nopeasti hyvässä seurassa muistellen "vanhoja hyviä aikoja". Tyttäreni leipomat muffinsit maistuivat kahvin kera. Tuntuu kuin vuosikymmeniä ei välissä olisi ollutkaan, juttu luisti samalla tapaan kuin aiemmin 30 vuotta sitten leikkuutuvan kahvihuoneessa:)) Tuli puhetta myös siitä, että blogissani on paljon kuvattuna käsitöitäni, mutta kaikkea sieltä ei löydy. Siitäpä sain ajatuksen päivittää tuotteitani blogiin. Täältä löydät hieman lisää tietoa yllä olevassa kollaasissa olevista virkkuuksista, joita siis löytyy tällä hetkellä Värjärin Puodista. 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä

 
 Illalla tein vielä muutamia pääsiäiskransseja ja innostuinpa tekemään lisää risupesiäkin. Pehmusteeksi pesiin laitoin joko naavaa tai villaa. Värjäsin syksyllä pohjoisessa käydessäni villalankoja naavalla ja säästin naavaa hiukan myös näitä risupesiä varten. 
 Tänään torilla oli mukavan vilkasta ja tapasin muutaman blogiystävänikin:)) Toinen heistä otti Värjäristä kuvan aamulla tekemäni kukkakimpun kera. Kun en ole mikään floristi, niin teen kukkakimputkin risuista. Kimpun keskellä on Satulinnulle risupesä, jonka pehmusteena oman liinaharjani jouhia:))
 Toivotan kaikille lukijoilleni Hyvää Pääsiäistä!




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ihana Aurinko

 Ihana kevätpäivä, aurinko paistoi sinitaivaalta ja tuulikin oli tyyntynyt eilisestä. Salossa on näin pääsiäisen alusviikolla joka päivä toripäivä. Itse olen kaikkina muina päivinä, paitsi lauantaina, silloin suunnitelmien mukaan nautin jo keväisestä Pariisista isännän kanssa. Olen käynyt Pariisissa -90-luvun alussa silloisten työkavereiden kanssa, jo silloin haaveilin yhteisestä matkasta "rakastavaisten kaupunkiin", nyt se toteutuu. Hieman matkakuume jo vaivaa, tuskin maltan odottaa, kolme yötä enää;)  
 Nämä pienet huovutetut tiput koivukranssipesässä ja kevät kukat ovat olleet kysyttyjä. Huovutettuja kukkia olen tehnyt myös narsissin keltaisena. Munanlämmittimiä tulee kudottua "välipala" käsitöinä huilitauoilla. Jöntte valtaa heti sylin, istahtaessani sivustavedettävälle. Helmi tyytyy lämmittämään jalkojani, joskus sitä silminnähden hiukan harmittaa, kun ei mahdu syliini!

Helmi kuuntelee tarkasti, kun puhelen lenkille lähdötä. Täällä on ollut huikean hienot kantohanget jo parisen viikkoa, mukavaa on ollut hiihdellä pitkin jokiahteita. Eilen hiihdimme vanhalle Ahtialan myllylle asti katsastamaan pajukkoja. Kissakset eivät olleet vielä auenneet, joten saimme tulla kotiin tyhjin käsin. Eipä harmittanut yhtään, saimmehan nauttia kauniista  maisemista ja mukavasta hiihtokelistä.



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hyvää Palmusunnuntaita

 Kevätaurinko houkutteli Salon torille jo mukavasti ihmisiä. Toki useimmat nautiskelivat torielämästä lämmitetyissä torikahvioissa istuksien ja kuulumisia vaihtaen. Kukkakauppiaitten kojuissa tulppaanit hehkuivat ja narsissit piristivät keltaisuudellaan jokaisen ohikulkijan ilmeen.  
 
Huovutettu kukkani kuten muutkin pääsisäistuotteeni vetivät myös katseita puoleensa. Pupupojat löysivät heti onnellisen omistajan itselleen. Enempi tietoa ja kuvia huovutetuista tuotteista löydät sivulta Huovutus.
Salon tori on kauniilla paikalla Salojoen varrella. Turun puoleisella rannalla näkyy salolaisten ylpeydenaihe, kaunis puusta rakennettu kirjasto. Kaupunginkirjasto valmistui vuonna 1986 ja laajennusosa 2004, suunnittelijana kaupunginarkkitehti Lauri Hollmén. Kirjaston vieressä olevassa vanhassa puutalossa toimii mukiikkiopisto.

Huomenna on Palmusunnuntai, josta alkaa hiljainen viikko. Palmusunnuntain nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle hänen saapuessaan Jerusalemiin. Tähän liittyy tapa koristella kirkkoa palmunoksilla ja muilla lehvillä tai kantaa niitä kulkueissa.  Pohjoisessa ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, joten pajunoksat ovat kirkkojen ja kotien koristelussa pohjoinen vastine palmunlehville.
Päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä. Vanhastaan Karjalassa, nykyisin jo yleisesti koko Suomessa päivän perinteisiin kuuluu trulliksi pukeutuneiden pikkunoitien virpominen. Palkaksi pikku virpojille varataan yleensä kauniita suklaamunia. Miten se suklaamunien ostaminen aina tahtookan unohtua, niin kävi myös tänä vuonna. Pitäisköhän nyt sit piileksiä verhojen takana trullien ilmestyessä oven taakse, vai tyytyä antamaan kolikoita maukkaitten munien sijaan?

Tässä oma rakas virpojani 1990-luvulla.

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille:))


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskranssitalkoot kevätpäiväntasauksen kunniaksi

Huomenna on taas toripäivä, siksi pidin pienet kranssintekotalkoot kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Isäntä oli eilen saanut karstatuksi ison kasan villaa. Katsellessani valkoista hahtuvakasaa sain idean tehdä siitä kranssinkehän kanaverkkoon eilen huovuttamalleni rauhankyyhkylle. "Karitsanvillasta" tehty kranssi miellytti niin, että oli tehtävä vielä toinenkin pesäksi pienelle pupujussikalle. Kranssiin voi helposti itse lisätä haluamiaan koristeita esim. pajunkissoja, pääsiäismunia tai erilaisia nauhoja.
Pääsiäispupu symboloi perinteisesti hedelmällisyyttä. Tämä pikkuinen pupujussikka ei ole näemmä vielä muninut yhtään munaa tai on sitten jo ehtinyt piilottaa ne pehmeään villaan;) Lehtikaappia järjestäessäni käsiini osui Tieteen kuvalehti no 6 vuodelta 2006. Siinä oli ajankohtainen artikkeli munivista pupuista. Artikkelin mukaan ensimmäiset kirjalliset tiedot munia tuovasta pääsiäisjäniksestä ovat 1600-luvun loppupuolelta Heidelbergistä Saksasta. Jäniksen uskottiin kiertelevän pihoissa ja puutarhoissa kori selässään ja kätkevän munia ruohikkoon. Siirtolaiset veivät uskomuksen mukanaan Saksasta Yhdysvaltoihin, missä pääsiäisjäniksestä tuli 1800-luvulla hyvin suosittu. Se toi lapsille makeisia ja alkoi myös munia itse – vaikka se oli nisäkäs! Nopeasti lisääntyvät jänikset ja kanit olivat hedelmällisyyden ja versovan elämän vertauskuvia jo pakanuuden ajan keväisissä juhlissa. Uskonpuhdistuksen jälkeen Saksan luterilaiset halusivat erottautua katolisista pääsiäisperinteistä, joihin kuului munien lahjoittaminen ja siunaaminen. Munia lahjoitettiin yhä, mutta niiden jakajaksi keksittiin satuhahmo – jänis. 1700-luvulla sokerileipurit alkoivat valmistaa myös syötäviä pääsiäisjäniksiä. Pohjolassa jänistä pidettiin viljelyksiä tuhoavana haittaeläimenä, ja se alettiin hyväksyä pääsiäisen vertauskuvaksi vasta 1900-luvun alussa. En ole aiemmin tiennytkään, että Riihimäki on julistautunut vuonna 1997 pääsiäiskaupungiksi ja on näin ollen pääsiäisjäniksen nykyinen kotipaikka:))
 Kristillinen juhla antoi uuden sisällön esikristilliselle kevään juhlalle. Joskin nykyisin usein unohdamme, että pääsiäinen on kirkkovuoden vanhin ja tärkein juhla. Mietin edellisiä kransseja tehdessäni, miten voisin ilmentää kranssilla pääsiäisen raamatullisia tapahtumia. Orjantappurakruunua pidetään Jeesuksen kärsimyksen vertauskuvana. Taitoin muutamia villiruusun oksia ja kiedoin ne villakranssiin. 
 Pääsiäisperinteeseen liittyy useita elämän ja hedelmällisyyden vertauskuvia. Keltaiset narsissit ilmestyvät pöydille, rairuoho laitetaan itämään, pajun- ja koivunoksia haetaan sisälle maljakkoon. Kohta jo  keltaiset pääsiäistiput sekä puput koristavat vihreää ruohoa ja hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat saavat lisäkoristeikseen pääsiäismunia. Tänään saimme  nauttia aurinkoisesta kevätpäiväntasauksen päivästä, valo on voittanut pimeyden ja lämpö kylmyyden: vertauskuvallisesti elämä voittaa kuoleman. Näistä ajatuksista inspiroituneena tein risukranssista pesän pikku tipulle. Pesä on punasipulinkuorilla värjäämistäni villoista.  Tipu on neulahuovutettu keltasipulinkuorilla värjäämilläni villoilla. Narsissiin käytin krappijuurella, kokenillilla ja punasipulinkuorilla värjättyjä villoja. Pääsiäispuput on niin ikään neulahuovutettu.


 Muutaman hetken saamme varmaan viellä nauttia näistä kauniista hiihtokeleistä, siis ylös, ulos ja hiihtämään!



lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevään eka toripäivä

 Pakkanen paukkui nurkissa aamulla torille lähtiessäni, onneksi ilma lauhtui nopeasti auringon paistaessa sinitaivaalta:)) Nyt sitten torikausi on avattu. Monikaan myyjä ei näytä vielä  "talviturkkiaan heittäneen", ehkäpä ensi viikolla jo meitä on monilukuisampi joukko liikkeellä. Aurinkoinen talvipäivä oli houkutellut ihan kohtuullisesti väkeä torille, toki enempikin olis saanut olla. Päivä kului rattoisasti mukavassa seurassa. Opin taas uuden sanonnankin.  Ennen aikaan ihmisillä oli kuulema tapana todeta "Ei siinä korkeelta putoa, jos luudan päältä lattiaan", kun köyhä yritti jotain ja ei oikein menestynyt äfääreissään. Todella mielenkiintoisia nämä vanhan kansan sanonnat.  
Näin näyttävä noitajoukko löytyi vieruskaverini rekistä. Ihanat pitishousut ja nahkaiset nirunarukengät vain vilahtelivat pääsiäisnoitien aloittaessa riemukkaan cancan tanssinsa. Nämä noidat taisivatkin lentää Salon torille Moulin Rougesta Kyöpelinvuoren sijaan;)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskranssit verkkopohjiin

Päivät eivät ole tosiaan veljiä keskenään, eilinen aurinkoinen päivä vaihtui suppuraiseksi lumitihkuksi, eipä tehnyt Helminkään mieli lähteä pidemälle lenkille. Toisaalta nautin siitä, että voin hyvillä mielin jatkaa eilen aloittamieni pääsisäiskranssien valmistusta ja samalla kuunnella Yleltä tulevaa Aivojumppa-ohjelmaa. Siinäkin monesta suusta vakuutettiin käsitöiden merkitystä aivojen hyvinvoinnin kannalta. Ilokseni huomasin myös toisen, itseni hyväksi havaitseman keinon, käsin tiskaamisen, olevan monelle muullekkin tärkeä rentoutumiskeino. Ohjelma oli mielenkiintoinen, siinä tuli myös paljon sellaisia "aivojen jumppa niksejä", joita en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Ohjelmaa kuunnellessa sain valmiiksi eilen aloittamani "Muniva kukko" kranssin. Huovutetusta villapuserosta jäi sopivan kokoisia tilkkuja pohjaksi näitä neulahuovutettuja kukkoja varten. Kukko on kiinnitetty narusta punottuun tablettiin.

 Viime viikolla tein jo muutamia kransseja kanaverkkopohjaan. Pohjan teko on nopeaa ja helppoa. Leikkaan verkkorullasta sivuleikkureilla sopivan kokoisen palan ja käännän pihdeillä terävät päät kiepille. Asettelen paksun kimpun koivunoksia verkon reunoille ja käännän verkon reunat niiden päälle. Kranssin voi väännellä haluamansa muotoiseksi helposti vielä tässä vaiheessa.

 

Oksasaksilla katkon pajunoksista 15-20 cm pätkiä, mitkä työnnän molemmista päistään verkon sisälle. Kiristän pihdeillä verkkoa niin, että oksat pysyvät hyvin paikoillaan. Näin valmistettuun kranssipohjaan on helppoa lisätä haluamiaan somisteita. Verkkopohja säilyy hyvänä useita vuosia ja somisteita on helppo vaihtaa vuodenkierron mukaan.

Tänäin sain valmiiiksi "Muniva Pupu" ja "Musta kissa" kranssit. Pupu on huovutettu pääosin valkoisesta karstatusta hahtuvalangasta ja kissa mustan suomenlampaan karstatusta villasta. Kissakranssin ympäri sitaisin vielä keltaisen niininarun väriä tuomaan:)) 

Mi auu, minut löydät Värjärin Puodista tai hyvällä onnella vielä lauantaina Salon torilta:))
Maukaisen myös tervetulo toivotuksen uusille lukijoilleni Sannalle, Suville, Riitta Siskolle, Maaritille & Tylsälle Mörököllille ja hänen kissoilleen:))