perjantai 17. toukokuuta 2013

Touhua kerrakseen

  
Vanhan lammasaitauksen harmaantunut lauta näyttää kauniilta. Nykyisin aitaukset tehdään useimmiten lammasverkosta, kuten mekin eilen ollessamme auttamassa lammasaitauksen kunnostuksessa. Miehet naulasivat verkkoa sitä mukaan kun sain iskettyä uusia tolppia maahan. Lampolaan on syntynyt lukuisia karitsoja, nuorimmainen vasta edellis päivänä. Harmikseni en saanut otettua pokkarillani kunnon kuvia sisätiloissa.
Tänäin jatkoin Winebridgen kasvimaan kunnostusta. Isäntä haketti valmiiksi aikamoisen kasan oksia katteeksi taimille.
 
Ilokseni huomasin viime keväänä istuttamieni säleikköviinin, viiniköynnöksen (zilga) ja mantsuriankärhön talvehtineen hyvin. Samoin isäni Mallorcalta pari vuosikymmentä sitten tuoma jättilaukka, jonka nimeä en sen tarkemmin tiedä (kuvassa simpukan vieressä).  Ikkuna näyttää kovin autiolta, kun en ole laittanut sydänpitsikappaa viel paikoilleen ja kukkamaljakotkin ovat tyhjinä. Huomenna pitäisi varmaa kerätä hieman kukkia maljakoihin ja voisihan ne verhotkin laittaa, kun ovat pestyinä tuol kamarin pöydällä odottamassa.
Välillä leikittiin Helmin kanssa varjoleikkiä. Illalla kävimme tallilla. Ratsin kauniilla harjulla ja Helmi sai uida sillä aikaa Ahvenlammessa. 

Tässä odottaa huominen työmaa, vuorenkilpi- ja raparperipenkkien perkuu.
Mukavaa puuhastelu viikonloppua kaikille:))

20 kommenttia:

  1. Vinhan näköinen tuo Winebridgen kasvimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurit ovat jäänne vanhasta navetasta, isäni purki katon pois ja jätti muurit pystyyn Jerikon muuriksi, kuten hän niitä nimitti. Aikoinaan me annoimme sille nimeksi Winebridge tilamme nimen mukaan. Se on suojaisa paikka kasvimaalle ja siellä on myös erittäin hyvä värjätä lankoja.

      Poista
  2. Aivan mahtavan upea tuo kasvimaan ympäristö :O
    Katolta roikkuvat vuorenkilvet sopii hienosti, juuri tuohon paikkaan.
    Kertakaikkisen upeaa, silmä lepää jo nyt. Saati sitten kesällä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidät Anneli, kaikki ei ihan välitä tällaisesta maalaisromatiikasta;) hallittu ränsistynyt ympäristö on mieleeni. sammalella katettu ankkakatos jatkuu hevosen betonisena syömäkaukalona, mihin isäni on istuttanut aikoinaan nuo vuorenkilvet. ovat viihtyneet mainiosti lähes ilman minkäänlaista hoitoa jo pari vuosikymmentä paikassaan:))

      Poista
  3. Upea kasvimaa. Helmi on niin kaunis. Sillä on mukavat ajat, kun pääsee uimaan. Toisin on Mikillä. Parka joutuu vain katselemaan pientä vesiallasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi keikistelee päätään tuossa vieressä kuullessaan kehusi, mukavalta tuntuu itsestänikin;) voi Mikiä, mitenkähän Mikille saataisiin järjestymään vesileikki kivaa?

      Poista
  4. Hyvältä näyttää.Noiden muurien sisäpuolella on suurinpiirtein trooppiset olosuhteet aurinkoisella ilmalla. Joko olet jotenkin hyödyntänyt lehmien syöttöpöytää?
    Harmaa aita on nostalgiaa, ei verkkoaidat vedä sille vertaa, mutta asiansa tietysti ajavat.
    Puuhakasta viikonloppua sinne päin, itse taidan suunnata taas virvelini kanssa joelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. syöttöpöytä on puhdistettu muuten, mutta viel tuossa kupeella aikamoinen määrä tiilejä, joista pitää ensin muurata kolmas tulipesä värjäyksiä varten, ennen kuin päästään hyödyntämään syöttöpöytää mihinkään muuhun. mukavaa kalareissua Sinulle, tääl pilvistynyt ja luvattu hieman sadettakin täksi päiväksi.

      Poista
  5. Voi kuinka upea puutarha sinulla onkaan!! Ja niin rikkaruohoton! Minulla näyttää kasvavan eniten juolavehnää ja voikukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuttuja ovat minullekkin juolavehnä ja erityisesti vuohenputki, jotka valtaavat mielellään kasvimaani, jos vähänkään antaa niille mahdollisuuden. haraa käytän ahkerasti, niin pysyvät kurissa. tykkään itsekkin puuhastella Winebridgessä, savustamme, grillaamme ja syömmekin siellä usein kesällä.

      Poista
  6. No siis aivan upea paikka kasvimaalle ja kaikenlaislle köynnöksille kiipeillä tuohon navetan seinille ja miten hyvä pienilmasto tuossa onkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vanha villiviini peittää kesällä kokonaan tuon oikeanpuoleisen nurkkauksen, uudet köynnökset istutin tuolle takaseinälle, missä on pikkuriikkinen ikkunakin. hyvin ovat kasvini viihtyneet, aiemmin olen kasvattanut siel myös tomaatteja ja kurkkua, mut nyt en ole niiden taimia kavattanut, kun kaikki paikat on täynnä värikasvien taimia;)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää kasvimaa. Odotan mielenkiinnolla kesäisiä kuvia.

    Mukavaa puuhastelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Sirpa, kun kasvimaan on saanut kuopsutettua puhtaaksi rikkakasveista, siihen on mukavaa alkaa istuttamaan uutta. kuvia tulee varmaan otettua kesän mittaan lisää. Mukavaa viikonvaihdetta Sinnulle myös:))

      Poista
  8. Sinulla on ihana, suojainen, tunnelmallinen kasvimaa. Kaikkea jännää olet sinne keksinyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen todella iloinen siitä, että isäni jätti purkamatta kivijalan, nyt siitä on paljon iloa ja suojaa värjäillessäni lankoja:)) äsken juuri istutin värimorsingon taimia sinne.

      Poista
  9. Wie schön schon alles aussieht und ich wünsche euch viel Spass beim weiter machen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. danke, alles ist so schön:))
      Mit freundlichen Grüßen Ilona

      Poista
  10. Aivan ihanai nuo vanhat seinät/kivijalat. On todella onni, että ne on ymmärretty jättää purkamatta. Mun tekisi mieleni rakentaa johonkin jotain tuollaista :) Aika mahtava sitten, kun kaikki ovat kasvamassa, kuvia varmaan tulee myöhemminkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse olen haaveillut jo kauan tiiliseinäisiä englantilasityyppisiä kasvilavoja Sarkolaan. sellaiset voisi sopia hyvin myös Sinun puutarhaasi. laitan varmasti kuvia kesän mittaan, jos vain mul on kamera käytettävissä, eilen uudenkin pokkarini objektiivi alkoi temppuilemaan! yöllä oli muuten mahtava ukonilma ja sadettakin tuli mukavasti kastaen kaikki kylvökseni sopivasti:))

      Poista