Oppia ikä kaikki: varpuluudan teossa

Olimme sopineet jo aiemmin naapurin vanhan isännän kanssa, että hän opettaa minulle varpuluudan, varpuvispilän, tuokkosen ja tuohiruusun teon. Aamulla menimme heille sovitusti ja mukavasti päivä vierähti risu- ja tuohitöiden parissa. Ajattelin tehdä kaikista töistä oman pikku postauksen, jos jotakuta muutakin kiinnostaisi nämä perinteiset kädentaidot. 

Talon takana kasvoi muutamia rauduskoivuja, jotka piti kaataa pois tulevan kattoremontin vuoksi. Sähkökäyttöisellä moottorisahalla homma hoitui nopeasti. Hieskoivun puuaines on sitkeämpää kuin rauduskoivun, sen töpäkät oksat soveltuvat paremmin niin risuluudan kuin myös pannan ja sidontavitsasten tekoon.  Vanhemmiten rauduskoivun (riippakoivun) oksat ovat yleensä pitkiä ja riippuvia, jolloin ne soveltuvat hyvin esimerkiksi korien ja koriste-esineiden punontaan. Nuorten rauduskoivujen oksat ovat paras valinta saunavastan tekoon, voi niistä luudankin tehdä. Kuulema helpoin tapa erottaa eri koivulajit, on tutkia niiden lehtien rakennetta. Hieskoivun lehdet ovat pyöreämmät kuin rauduskoivun ja niissä on tavallisesti yksinkertainen sahalaita, kun taas rauduskoivun lehdissä on kaksinkertainen. Hieskoivun vuosikasvaimet ovat pehmeitä ja nukkamaisia, rauduskoivun vuosikasvaimissa voi tuntea selvästi kovia hartsinystyjä. 

Yhteen pieneen käsiluutaan tarvitaan 32 oksaa. Jotta luudan kädensijasta ei tule liian paksua, oksan tyvi vuollaan ohuemmaksi puukolla. Täältä löydät aiemman  kirjoitukseni luudan teosta pääsiäisnoidille.

Luudan pantoja varten taitettiin kolme nuorta, vielä oksatonta hieskoivun vesaa. Sidontavitsakset voi tehdä myös pitkistä, vähä haaraisista koivun oksista, mieluiten hieskoivun. Pantavitsasten kuori on riivittävä molemmin puolin. Parhaiten se käy vetämällä vitsasta polven päällä puukon terän alla. Oksa notkistetaan kiertämällä, ettei se murru pantaa tehdessä. Vitsasta aletaan kiertää latvapäästä, tyvipää kiinnitetään tiukasti esim. jalan alle. Jos on apuri, niin hän voi pitää tongeilla vitsaksen tyvestä kiinni kuten kuvassa. Kierrettä ei löysätä välillä pois käsien välistä. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Minulta meni useampi vitsas poikki kiertäessäni ja helposti kierre pääsi löystymään. Sitkeän harjoittelun jälkeen sain kierrettyä tarvittavat kolme sidontavitsasta. Kiertämisen jälkeen vitsas kuoritaan kokonaan.  

Ensimmäiseksi tarvittiin pieni pyöreä panta.  Keskityin niin vitsasten kiertämiseen, etten huomannut lainkaan kuvata sitä, miten vitsaksesta tehtiin pyöreä panta. Pannan silmukan läpi asetettiin neljä kahdeksan oksan nippua vuorotellen pannan molemmin puolin, jakaen toiset reiden oikealle toiset vasemmalle puolen. 

Kun luuta oli halutun kokoinen, toisella kierretyllä, kuoritulla ja tyvipäästä teroitetulla vitsaksella sidottiin luudan varsi. Vitsaksen ohut latvapää pujotetaan kädensijan yläpään lävitse. Siteen latvusta jätetään näkyviin noin 10 cm. Ennen sitomista kierretään sidevitsasta, kun kierteitä on siteessä tarpeeksi, kiepautetaan side kaksi kertaa kädensijan ympäri ja pujotetaan teroitettu pää solmuun molempien kierroksien alta ja kiristetään voimakkaasti. Pujotetaan siteen pää toisen ja vielä kolmannenkin kerran solmuun ja kiristetään voimakkaasti. Ylimääräisen pään voi katkaista puukolla tai työntää kädensijan oksien väliin piiloon.

Kolmannesta sidontavitsaksesta tehtiin hieman isompi panta ns. valepanta pitämään oksat tukevasti yhdessä. Panta pujotetaan luudan kädensijan kautta paikoilleen. Luudan kädensija viimeistellään poistamalla puukolla jokainen oksapiikki, joka tuntuu käteen. Sitten luutiminen on käteen miellyttävää.

Tässä ensimmäinen perinteisesti sidottu luutani. Oven eteen siirrettynä se on merkkinä kyläläisille, ettei kotona ole ketään eli turha koputella;))

Ja voitte varmaan arvata, kuka sai nauttia uimisesta koko armaan päivä!

ps. oppimestarini piipahti käymään aamulla ja samalla tarkistettiin yhdessä kirjoitukseni. Vaidoin hänen toiveesta risuluudan varpuluudaksi, hän käyttää aina luudasta varpuluuta nimitystä itä-hämäläiseen tapaan.