Talviturkki heitetty

Kasvihuoneessa aamupalan jälkeen päätin lähteä Helmin kanssa joelle. Helmi on jo useampana päivänä halunnut päästä uimaan, tänään oli sopiva hetki talviturkin heitolle. Joen ahteelle päästyämme, päästin Helmin irti ja hetkessä se oli laukannut joelle. Polskis ja Helmi ui nautinnollisesti virrassa. Sulmisvesien vuoksi virtaus on vielä vuolas ja Helmillä oli aika työ uida vastavirtaan. Itsellekkin tuli hyvä mieli katsellessa Helmin riemua sen peuhatessa joessa. Kepit saivat kyytiä, välillä piti juosta lenkki rannalle tarkastamaan mitä emäntä puuhailee ja sit taas nopsaan takaisin veteen. 

Helmin uidessa kuvasin joen törmällä kasvavia varhaisia kevätkukkijoita. Nimitän näitä kumpuilevia korkeita jokiahteita Alpeiksi, talvisin hiihtelemme ja  laskemme mäkeä näissä maisemissa. Alpeiltani löytyy monia samoja lajeja kuin mitä oikeilla alppiniityilläkin kasvaa.

Pystykiurunkannus (Corydalis solida) kukoistaa vain lyhyen hetken, mutta sitäkin näyttävämmin. Sini-punaiset kukinnot peittävät laajoja alueita jokitörmällä, joskus kukinto voi olla myös valkoinen. Kauniin kukinnon lisäksi kiurunkannuksella on erittäin kauniisti liuskoittuneet lehdet, mitkä luovat vehreyttä muutoin vielä niin harmaaseen maahan. Tästä syystä jalokiurunkannukset (Corydalis nobilis) ovat olleet niin suosittuja puutarhoissa aiemmin. Piti käydä kesken kirjoittamisen kurkkaamassa, josko korallikannukoiden alla kasvava jalokiurunkannus olisi työntynyt näkyviin mullasta, vielä ei näkynyt merkkiäkään koko kasvista.  Nimensä kiurunkannus on mitä ilmeisimmin saanut siitä, että se ilmestyy pellonpientareille ja jokitörmiin samoihin aikoihin kun kiurutkin. Menneinä aikoina ihmiset ovat selvästi noteerannut tämän yhteyden antamalla kasville kiuruun viittaavan nimen. 

Mukulaleinikki (Ranunculus ficaria) tuppaita oli jo siellä täällä. Viikon parin päästä mukulaleinikkiä kasvaa yhtenäisinä laajoina mattoina kuusten ja rantaleppien varjostamilla alueilla, missä riittää kosteutta kalliolta tulleiden sulamisvesien johdosta. 

Pikkukäenrieska (Gagea minima) on kevään varhaisimpia kukkijoita, näillä jokitörmillä se aloittaa kukintansa jo ennen sinivuokkoja. Kasvin nimi kertoo osuvasti sen runsaimman kukinta-ajan: kesän ensimmäisten käkien muuttaessa Suomeen äitienpäivän aikoihin pikkukäenrieskakin kukkii kauneimmillaan. Käenrieska on auringon palvoja, se sulkee kukkansa yöksi ja jättää ne sadesäällä avaamatta.  

Kevättaskuruohoa (Thlaspi caerulescens)  kasvaa myös Alpeillani. Suomessa tavataan kahta alalajia kevättaskuruohoa, luulisin kuvassa olevan kevätketotaskuruohon.  

Helmi oli uinut kyllikseen ja nousi kuivattelemaan itseään kuivuneeseen ruovikkoon. Tässä kohdin rantatörmä viettää jonkin verran ja Helmi sai piehtaroidessaan samalla mukavat liut kohti jokea.

Helmin kuivatellessa itseään keräsin kotiin viemisiksi simpukankuoria. Muutamassa oli vielä asukas sisällä, joten ne viskasin takaisin jokeen toivoen parasta. Arvaatko miksi kerään kuoria?

Oikein arvasit, murskaan kuoret ja laitan kompostiin:))