Sisällä ja vähän enempi pihalla

Kullero (Trollius europaeus)  on toukokuisen kukkapenkin yksi lempikukistani. Kullero on Lapin maakuntakukka ja Lapin porstuasta, tätini rantaniityltä, kukkapenkkieni kullerotkin ovat lähtöisin. Kulleroiden takana  töyhtöangervo (Aruncus dioicus) on jo hyvässä kasvussa.

Syysasterin taimien  (Aster novi-belkii) ollessa vielä pieniä, kielot ehtivät kukkia. Rakastan kieloja niiden tuoksun ja kauneuden lisäksi myös siksi, että kielo on hyvä värikasvikin.

Miisun ja Pikku-Mustan, poikamme rakkaiden kissojen, omenapuun alla olevat muistokivet peittyvät kohta vuorikaunokkien (Centaurea montana) taakse.

Jokaisen omanapuun alla on kukkaympyrä, tässä perinteiset narsissit. Kasvihuoneelle päin mentäessä rivissä on vielä kaksi muuta omenapuuta, seuraavan alla kukintavuoroaan odottaa arovuokot ja sitä seuraavan akilleijat. Ennen akilleijoja puun alla kasvoi alppitähteä eli edelweissia (Leontopodium), valitettavasti kasvusto taantui oletettavasti huonon hoitoni seurauksena. 

Kasvihuoneen vieressä olevassa perennapenkissä kasvaa jättipoimulehteä (Alchemilla mollis) siperiankurjenmiekan, vuorikaunokin ja kuunliljojen kanssa. Luonnonvaraista poimulehteä (Alchemilla) kasvaa myös pihan reunamailla paljon. Poimulehdet erittävät lehtiensä pinnalle juuripaineen avulla vesipisaroita. Poimulehden tieteellinen nimi viittaakin juuri alkemiaan, koska vesipisaroilla on uskottu olevan myyttisiä voimia.  

Penkin reunuksena kasvaa herttavuorenkilpeä (Bergenia cordifolia). Vuorenkilpi on siitä milenkiintoinen perenna, että se kuuluu kasvilääkinnän (herbalismin) mukaan ns. adaptogeenisiin yrtteihin. Adaptogeenit ovat yrttejä tai lääkinnällisiä kasveja, jotka lisäävät kehon eri organismien vastustuskykyä stressiin, sairauksiin ja ympäristöön sekä normalisoivat ja tehostavat aineenvaihdunnan toimintaa. Suomessa vuorenkilpeä on tutkinut jo kolme vuosikymmentä yrttitutkijana toiminut unkarilaissyntyinen Bertalan Galambosin. Vuorenkilven vihreiden lehtien alla on aina ruskeita, edellisen vuoden lehtiä, rumia ja harmittavan hitaasti maatuvia. Nuo vuorenkilven ruskeat, luonnonmukaisesti fermentoituneet ylivuotiset lehdet, ovat kuitenkin käyttökelpoisia. Ne sisältävät parkkiaineita ja etenkin arbutiinia, jota tunnetusti on käytetty hyvin tuloksin ihonhoitotuotteissa. Itä-Aasian paimentolaiskansat ovat käyttäneet perinteisesti vuorenkilven fermentoituneista lehdistä valmistettua teetä suorituskykynsä parantamiseen ja väsymyksen poistoon. Galambosin mukaan Siperiassa sen avulla on elvytetty raskaan työn tekijöitä, sotilaita ja metsästäjiä, myös venäläiset urheilijat tuntevat aineen hyvin. Vuorenkilven vanhoista lehdistä valmistettu tee kulkee Siperiassa nimellä mongolian tee  ja englanninkielisessä kirjallisuudessa sitä nimitetään siperialaiseksi teeksi. Vuorenkilvistä löytyy monia lajikkeita, ja niiden sisältämä arbutiinin määrä vaihtelee, kaikissa lajikkeissa sitä tutkimusten mukaan kuitenkin on.  Teen valmistaminen on helppoa, ruskeita kuivia lehtiä murustetaa veteen (1 lehti/litra vettä) ja haudutetaan 20 minuuttia. Ruskeita lehtiä voi säilöä teen raaka-aineeksi paperipussiin tai lasipurkkiin. Siperian teetä suositellaan juotavaksi 1-2 kuppia päivässä.  Myös tuoreita lehtiä voi fermentoida eli hiostaa yksinkertaisesti rikkomalla jollakin tavalla lehtien solurakenne: silppuamalla, kaulimalla, hankaamalla. Rikotut lehdet laitetaan lasipurkkiin, kansi suljetaan löyhästi ja purkki laitetaan aurinkoon. Kun lehdet ovat muuttuneet täysin ruskeiksi ja haju on miellyttävä, lehdet kuivataan levittämällä ne tasaiselle alustalle. Kuu yrttitarhassa-blogissa on esitetty yksityiskohtaisesti villiyrttien fermentointi, ohje sopii hyvin myös vuorenkilven tuoreiden lehtien fermentointiin.

Isännällä on parhaillaankin hellalla hautumassa vuorenkilpitee:))

Autotallille johtavan tien varressa oli aiemmin molemmin puolin perennapenkit. Nyt olen hävittämässä molemmat liian suuritöisinä. Isäntäkin on auttanut toisen penkin hävittämissä kaivamalla jätevesikentän osittain sen tilalle. Sitkeimmät perennat kasvavat hoidon puutteesta huolimatta, imikät, vuorikaunokit ja ukonhatut saavat kasvaa kunnes korvaan perennapenkit pensasangervoilla. Pihalla kasvaa jo entuudestaan paljon eri pensasangervolajeja, ovat helppohoitoisia, kestäviä ja nopeakasvuisia vaikka välillä leikkaisi alaskin.

 Nokkospenkkiimme on päässyt puikahtamaan muutama tulppaanikin;) Nyt on aika kerätä ensimmäinen sato kuivumaan talven varaksi.

Herukat kukkivat parhaillaan, kumpa ei tulisi hallaa. Isäntä on kerännyt ahkerasti mustaherukanlehtiä teepannuun ja kohta hän kerää niitä myös kuivumaan talven varaksi.

Viikolla sain kaksi mieleistä pakettia, Ruotsista tilaamani sienivärjäyskirjan sekä blogiystäväni Vallattoman mummon lähettämät valkosipulin istukkaat. Kaunis kiitos Vallaton  ihanasta tulppaanikortista, ohjeista ja istukkaista:))

 

 Sipulit pääsivät yrttipenkin laitaan. Tilaa jäi viellä istuttamista odottaville basilikantaimillekkin.

 Tallinnan päärynäomenapuun alla kukkii kevätesikot kauniina mattona.

 Vuorimäntyjen kukintaa. Taustalla näkyy kuusiaitaa ja sitä riittää isännälle leikattavaksi ihan riittämiin.

 

Kasvihuoneessa värisaflorin ja morsingon taimet kasvavat pikku hiljaa, ulos istutan ne vasta kesäkuulla.

 Penkissä kanadanpiisku jo hyvässä kasvuvauhdissa, syksyllä sekin pääsee Värjärin pataan.

 Tallinnan päärynäomenapuu aloittelee kukintaansa. Isännän voikukkakenttää ei saa ajaa leikkurilla, kukat napsitaan parempiin suihin. Helmi istuu kärsivällisesti rappujen edessä odottamassa emäntäänsä kuvauskierrokselta;) 

 Puolivarjoisessa porraspielessä lehtiään availee kotkansiivet (Matteuccia struthiopteris).

Kirkkaasta päivän paisteesta astun takkahuoneen hämyyn. Matot ovat tuultumassa ulkona, taidankin viedä ne varastoon pesua odottamaan. On niin paljon helpompaa siivota, kun mattoja ei ole;) 

Pöydällä kaktukset odottavat ulos pääsyään kesäksi.

Aurinkoista ja toivonmukaan vähän lämpimämpää viikonloppua kaikille:))