lauantai 27. lokakuuta 2012

Talasrannan muistoja

Aamu valkenee aurinkoisena, pakkasta - 14 C. Ulkona on niin kaunista, että mieleni tekisi heti lähteä Helmin kanssa jokiahteille lenkille. Pitää kuitenkin odottaa hetki, josko pakkanen laskisi hiukan, niin ei Helmin tassut jäätyisi. Ja olisi omatkin varpaat varmaan koetuksella ilman lämpimiä talvikenkiä, ne ovat vielä hankinnassa. Helmillekkin isäntä pyysi minua huovutamaan tassusuojukset. Toivottavasti ne syntyvät jo viikonloppuna, jottei vanha lausahdus "suutarin lapsilla..." kävisi toteen. 

Aamun hiljaisen hetken käytin värjäyssivujen tekemiseen. Tänäin sain valmiiksi osion Lepät sivulle "Puiden lehdet, kuoret ja kävyt värjärin padassa". Värjäsin elokuussa juhannuskesällä keräämilläni lepänoksilla ja -lehdillä. Katsellessani kesäisiä kuvia mieleni täytti kauniit kesäiset muistot ja piipahdinpa taasen lapsuudessanikin. Kuvassa vanhempani, isoisäni sekä sisaruksiani lähtemässä souturetkelle talasrannasta. Kuva on otettu 60-luvun alussa. Kuvassa on sama vene, joka on vieläkin käytössämme. Isäntä tervasi sen kesällä, kun sai ostettua hyvää venetervaa. Vene on iso, mutta todella hyvä ja kevyt soutaa. Näin naisihmisen näkökulmasta siinä on vain yksi vika, se on liian raskas minulle yksin vetää takaisin talaaseen. Vintturi se olla pitäisi, jos aikoisin veneen talaaseen saada yksikseni.



6 kommenttia:

  1. Tunnelmallinen kuva soutuveneestä. Tulee niin mieleen oma lapsuuteni. Kun olin 5-vuotias, asuimme Tuulijärven rannalla ja meistä on lähes samanlainen kuva. Jännää, miten kaikki vanhat kuvat tuntuvat niin tutuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukavaa kun kuva herätti Sinussa lämpimiä muistoja

      Poista
  2. Mukava lapsuusmuisto. Minä olen kasvanut kaukana vedenääreltä, mutta lähijärvelle 5km. piti päästä vaikka väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän penskana 5 km ollut matka ei mikään, senhän hilpaisi vaik paljainjaloin ku uimaan vain pääsi. meillä lähinranta oli reilun kilometrin päässä, mut kuitenki mieluummin juostiin yli kolme kilometriä paremmalle rannalle, jopa kesken heinänteon, mistä ei tietty vanhemmat aina tykänneet

      Poista
  3. Helposti ajatus palaa kesään, kun pakkaset ja lumi ovat tulleet. Ja muistoihinsa kun uppoaa, niin siellä on mielenkiintoista kulkea pitkälle.
    Täällä pistetiin pakkaslukemat piirun verran paremmiksi, oli peräti -19. Lunta on tullut lisää ja veneet kuivilla nurinpäin.

    VastaaPoista
  4. aamu valkeni aurinkoisena ja lunta niin et kynnös peittyy mukavasti, pakkanen laskenut eilisestä - 8 C eli kyl kelpaa lähteä äänestämään jalkapatikassa. jokos te ehritte?

    VastaaPoista