lauantai 4. heinäkuuta 2015

Suven kauneutta

Olimme isännän kanssa päivällä mehiläisten emokasvatuskurssilla ja samalla reissulla kävimme tutustumassa Ali-Marttilan luomutilaan Rekijoella. Päivä on ollut suorastaan helteinen. Väsähdin totaalisesti saunan jälkeen ja otin pienet torkut ansarissa. Parhaillaan ansarin molemmin puolin olevat perennapenkit ovat rehevimmillään. Hopeakuusen suojissa kukintaansa on aloittamassa pioni ja 
penkin toisessa päässä palavarakkaus. 
Ansarin tauspenkissä parhaillaan kukassa siperianmaksaruoho, akilleijat, vuorikaunokki, jättipoimulehti ja siperiankurjenmiekka. 
Vuoroaan odottaa viel keltapäivälilja ja kuunliljat. 
 Sen sijaan ansarin sivupenkissä jo keltapäivänliljatkin kukkivat
 kilpaa siperiankurjenmiekkojen kanssa.
 Vuorikaunokki lopettelee jo ensimmäistä runsainta kukintaansa. Viikolla pitää leikata kukkavarret, jotta kukinta-aika jatkuisi pidempään.


 
Näkymä kasvilavalta ansarille.
Ihku ihanien pionieni kera toivotan Sinulle kaunista keskisuven sunnuntaita:))

10 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaa katsella kukkiasi täällä ruudunkin takana ja nauttia suvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ilo jakaa tämä kauneus ja puutarhanhoitoharrastus Nettimartta. ihana aamu, kahvittelin ruusun tuoksusta nauttien, voisiko päivä enää paremmin alkaa?

      Poista
  2. Onpa Sinulla ihana päiväunipaikka! Kesä on niin nautinnollista, luonto ja piha antaa parastaan ja kukkapenkit tulvivat avautuvista kukista! Onpa puutarhasi niin runsas ja kaunis!

    Tuo Ali-Marttila kuullosti tutulta, onko se Kangasalla? Onko teillä myös mehiläisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiks vaan olekkin, ansari on mitä parahin paikka ottaa pikku nokkaunet töiden jälkeen ja tietty lomallakin. aamukahvini olen perinteisesti myös siel juonut, nyt kuitenkin useimpina aamuina tuol miniterassilla Wiurilanruususta nauttien, kuten tänäänkin.
      kyseessä Rekijoella oleva luomutila, olinkin unohtanut illalla linkittää paikan. Kangasalla näyttääkin olevan samanniminen puutarhatila, mikä vaikuttaa tosi suositulta juhlapaikaltakin.
      meil on ollut aiemmin mehiläisiä, nyt ei enää lähes 10 vuoteen. olemme nyt keväästä verestäneet mehiläisenhoito taitojamme mehiläisenhoitokurssilla, eilen oli viimeinen kurssipäivä tältä erää Rekijoella. Ensi keväänä on tarkoitus hankkia pesä tuonne pihamaan laitaan.

      Poista
  3. Oikea unelmien puutarha teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tokkopa nyt sentään ihan unelmien puutarha, mut kyl ihan meidän näköinen, melko villi ja vapaa, täynnä perinne- ja maatiaiskasveja, luonnonkukatkin "rikkaruohot" mukaanlukien saavat oman tilansa kasvaa.

      Poista
  4. Nyt on niin kaunista nähtävää joka puolella, nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin teemme Jokke, nautitaan täysin rinnoin! keräsin aamusta pari kukkakimppua takkahuoneen ja wc:n maljakoihin, aamukahvit ulkona, ihana aamu kerrassaan:))

      Poista
  5. Tosi kesäisen kaunista ja rehevää. Perennat alkaa juuri nyt olla parhaassa kukassa ja juuri perinneperennat ovat niitä parhaita kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä räjäytti oikean kukkaloiston, perinneperennojen kauniit suomalaiseen luontoon sopivat värit ja kestävyys miellyttävät

      Poista