keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lenkillä Helmin kanssa

 
Helmi laukkasi riemuissaan varvikossa, vihdoinkin lumet sulaneet Satumetsästämme:)) Aurinko helli kulkijoita, hiki tuli puseroon auringon lämmittäessä, en yhtään valita, niin nautinnolliselta se tuntui pitkästä aikaa:)) Kuusten juurilla näkyi isoja kasoja kävynraatoja. Oravilla on riittänyt syötävää, niin hyvä käpyvuosi täällä on ollut. Viime päivinä olemme saaneet nauttia oravista myös pihapiirissä, ovat tulleet herkuttelemaan auringonkukansiemenillä kilvan fasaanikukon ja sen kolmen leidin seurassa. Niiden touhuja on mukava seurata ikkunasta, harmi vain kun pokkarillani ei niistä kummosia kuvia saa otetuksi. 
Helmillä riitti puuhaa myös kivien kierittelyssä. Tämä oli hiukan liian iso mukaan otettavaksi;)
 
 
Taivaalta kuului jotain kiinnostavia ääniä, itse en kuullut mitään, mut Helmiltä meinasi niskat taittua sen yrittäessä kurkotella taivaalle. Samalla emännän bongaamat ekat leskenlehdetkin oli jäädä Helmin tassujen alle. Kevät purot solisivat mukavasti, paikoin vesi virtaa teillä syövyttäen niihin lopulta syviä uria. Omalta pihalta en viel löytänyt yhtään kevät kukkaa, naapurin penkistä pukkaa jo krookukset ja kevätesikot pintaan.

12 kommenttia:

  1. Oi, olet jo löytänyt kevätkukkiakin! Kyllä nyt riemuitsee niin ihmiset kuin eläimetkin!!!!

    VastaaPoista
  2. Näytääpä mukavalle tämä kaivattu kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta Stiina!
      ps luen blogiasi, vai en onnistu mitään kommentoimaankaan

      Poista
  3. Kyllä on hienoa, että on kevät. Se on aina yhtä tervetullut joka vuosi.
    Mahtoikohan Helmi kuulla kurkien ääntä? Mäkin kuulin tänään niiden huudot, mutta en silti yhtään nähnyt.Mutta ehkä huomenna jo....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä itsekkin ajattelin, et muuttolintujako sitä pilviverhon yläpuolella olisi lentänyt. Tässä lähellä on hyvä lintulahti, Wiurilanlahti, sinne olis tarkoitus mennä joku päivä. Kelvollisia lintukuvia en saa pikku pokkarillani, nautin niistä teidän muiden blogeissa:))

      Poista
  4. Vaikka haikailenkin vielä lumien perään, niin toisaalta vähän käyp katteeks tuo lumeton metsä ja teidän metsälenkillä olo.
    Täällä on varmaan vielä puolimetrinen höhheröhanki metsässä, ei sinne voi mennä kävellen, ei suksella, ei kelkalla. Toisaalta tämä vaihe ei tällä menoa pitkään kestä.Leskenlehtiä ja krookuksia tuskin nään muualla, kuin blogeissa, kuten nykin nämä sinun kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivotaan et viel pääsisitte kerihangistakin nauttimaan, meillä oli pari viikkoa loistavat hankikelit ennen reissua:)) viikolopuksi luvassa lämpenevää, joten tänään taidan puuhatella kasvihuoneessa.

      Poista
  5. Hienoa, sinä olet jo bongannut kevätkukkia! Täällä niitä ei vielä näy! Onneksi Helmiltä ei ihan niskat nyrjähtänyt kuitenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli se veikeä, kuikki ja kurkisteli niska kenossa taivaalle, mitään en itse nähnyt tai kuullut;) kyl tätä menoa taas valkovuokot äitienpäiväksi hyvin ehtivät, ovat lempikukkiani, ruusuista en niin äp:nä piittaa.

      Poista
  6. Oi, mikä ihana keväinen postaus! Kukkii jo noin monta erilaista kukkijaa! Helmi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirulit ovat ihania, siksi kait ne meille niin rakkaita ovatkin. isäntäkin taas aamusta murisi, et Helmi saa enempi haleja kuin hän konsanaan;) mul mukava päivä tiedos, aloitan kasvihuoneen kevät kunnostuksen

      Poista