tiistai 20. tammikuuta 2015

Värjäri kirppiksellä blogin eka juttu


Olen jo pidemmän aikaa miettinyt miten saisin jotain tolkkua tähän sillisalaatti blogiini. Kierrellessäni blogistaniassa enempi vuodenvaihteessa huomasin, et monet ovat siirtyneet ylläpitämään useampaakin blogia, se tuntui järkevältä. Muutaman viikon olen nyt sit pähkäillyt kannattaisiko minunkin tehdä noista värjäys ja käsityö sivuista omat bloginsa. Päätin kuitenkin jatkaa sivujen kirjoittamista samaan tapaan, koska uudet blogipohjat tuntuivat hieman vierailta käyttää. Sitten luin Mummin matkassa blogin Inna Vaaran jutun hänen toisesta blogista Mummi kirppiksellä. Kirppisblogi tuntui heti tosi hyödylliseltä. Oli hauska lueksi, mitä kaikkea Inna on hankkinut kirppiksiltä. Hänestä paljastuikin oikea kirppisten asiantuntija! Kannattaa tosiaan vierailla hänen kirppisblogissaan.

Koska en halunnut enää enempi aineksia tähän sillisalaattiin, niin laitoin eilen töpinäksi ja perustin Inna Vaaran innoittamana oman kirppisblogin. 

Olet lämpimästi tervetullut  tutustumaan  Värjäri kirppiksellä blogiini
 klik


8 kommenttia:

  1. Onnea uuteen blogiin! Olen itse pähkäillyt myös saman asian kanssa, kun tuntuu että oma blogini on myös varsinaista sillisalaattia; jokaiselle jotakin. Olen vielä pitäytynyt vain tuossa yhdessä blogissa, kun ajattelin josko tekstiä ei riitäkään sitten ihan jokaiselle blogille. Mukavat löydöt olet tehnyt! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Der Seidenspinner:)) puolensa ja puolensa, mukava kuulla, et joku muukin pähkäilee samoja juttuja. itse kyl tavallaan tykkään hieman rönsyilevistä blogeista jotenkin enempi, ovat yllätyksellisiä, aivan kuten Sinunkin blogisi.
      ja kaikki yhdessä ja samassa korissa:))

      Poista
  2. Kyllä minunkin blogini on sillisalaattia, mutta olen suunnitellut kerääväni esim. runoja ylös erillisille sivuille.
    Sinullahan on upea kokoelma erillisiä sivuja ylhäällä. Eikö se olisi riittänyt?
    Tottakai saat aloittaa toisen blogin, toivottavasti loit samaan profiiliin, ettei tarvitse siirtyä porfiilista toiseen, se nimittäin käy ajan kanssa rankaksi. Voin kertoa kokemuksesta.

    Nyt menen katsomaan uutta blogiasi, onnea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis olen seurannut mentorini jälanjälkiä;) noiden värjäys ja käsityösivujen päivittämistä päätin jatkaa edelleenkin. aloitin nyt "prosessikirjoittamaan" värjäysjuttujani. saa nähdä sit, millaiseksi sivustot vähitellen muotoutuvat. toisaalta omana blogina ne olisivat varmaan paremmin tavoitettavissa, kun en tiedä miten hyvin ne löytyvät haun kautta niistä kiinnostuneille. sama profiili on, vaik heti en sitä hokannutkaan. täytyi sik kirjoittaa hieman uusiksi profiiliteksti, et sopii molempiin blogeihin yhtälailla. varmaan hoksasitkin, et tuos oikeas yläkulmas suora linkki kirppisblogiini, tervetuloa:))

      Poista
  3. Ei tämä puoti sillisalaatin oloinen ole. Hyvinkin selkeä ja sen löytää, mitä tulee katsomaan /lukemaan.
    Mutta uuden blogin olet tehnyt. Onnea ja menestystä sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiukan rönsylee sinne tänne, mut kuten kirjoitin, niin jatkan samaan tapaan viel. noita kirppisjuttuja en vaan enää halunnut sekoittaa tämän padan keitoksiin:)

      Poista
  4. Hyvä idea, tehdä kahta blogia! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. alku kokemusten perusteella tuntuu toimivan ihan hyvin:))
      rentouttavaa viikonvaihdetta Sinulle myös, ehkäpä siementilausten parissa?

      Poista