perjantai 9. marraskuuta 2012

Äitini kynästä 20.4.1985


Äitini kirjoitus Itä-Häme lehdessä osui silmiini selatessani isäni leikekansiota. Taas kerran kiitän mielessäni isääni tästä leikekansiosta, siitä saa lukea kylän tapahtumista ja ihmisten toimista menneitten vuosikymmenien aikana. Miten hyvin nämä äitini ajatukset sopivatkaan nykyiseen elämänmenoommekin. Siispä tässä kirjoitus luettavaksi Sinulle, joka haluat kurkistaa pientilan emännän ja sittemmin perhepäivähoitajana toimineen äitini ajatuksiin vuosikymmenten taakse. 

Koti on yhteiskunnan sydän

Koti on yhteiskunnan pienin ja tärkein solukko. Ei ole vaikeata todeta, että se on tärkein. Kodeista tulevat ne, jotka ottavat hoitoonsa pellot ja maat sekä virat ja tehtävät elämän eri aloilla. Näin viedään viestikapulaa eteenpäin. Uudet sukupolvet vastaavat kansan tulevaisuudesta ja maan kohtalosta. Näin jokainen koti – pienikin, on luomassa maan ja kansan tulevaisuutta ja ohjaamassa suuntaa, johon ollaan menossa. Mistäpä tulisivat vastuuntuntoiset ja työnsä taitavat isännät ja ehtoiset emännät? Eikö juuri tämän päivän kodeista. Siksipä kodin jokainen päivä on niin kovin tärkeä. Ikävä, että vasta vanhana olen oikein oppinut ymmärtämään sanonnan ”niin makaat kuin petaat” merkityksen. Olen erittäin pahoillani. Paljon olen tehnyt virheitä ja virheratkaisuja elämän kivisellä tiellä. En ole osannut matkan vaikeimpina aikoina muuta kuin ottaa sivustakatsojan osan – mennä itseeni ja iskeä työhön murheet ja uskoa huomiseen. Risukasaankin kerran vielä aurinko paistaa – ja niin tekee.
Mikä lasten kasvuaikana menee vikaan, sitä on vaikea myöhemmin korjata. Halua kyllä olisi, mutta taito puuttuu. Koskaan ei voida kylliksi arvostaa varhaislapsuudessa ja kasvuiässä saatujen vaikutteiden merkitystä. Nämä vaikutteet ovat voineet tulla sanojen teitä, mutta vieläkin selvemmin ja suoraan sanoitta. Lapsi vaistoaa kaiken hyvin herkästi. Kodin elämä sellaisenaan painuu tuhansina pieninä sirpaleina lapsen sieluun ja jää sinne vaikuttamaan. Eikä lapsuus irtoa ihmisestä – historia kansasta.
Siksi me kodinperustajat emme voi edes kuvailla ennakkoon taivalta, mille lähdettiin. Mutta miksi koti kaikkineen on yhteiskunnan vaikein osa-alue? Kun kaksi sinänsä itsekästä ihmistä luulee rakentavansa Onnelan pelkästään sillä, että kannetaan hynttyyt yhteiseen pesään, he eivät aavista, että Onnelaan on pitkä ja monimutkainen matka. On sinänsä hyvä, että tämä on kätketty. Jos kaiken etukäteen tietäisi, menisi rohkeus. Ja moniko toisen vahingosta on viisastunut? Nuoruuden ja nuoren rakkauden ihanuus on juuri siinä, että kirkkain silmin lähdetään taipaleelle, jolla lukemattomat ovat kokeneet haaksirikon. Ei saa, sanovat ne, jotka eivät tiedä, mitä se on, kun tuska on käynyt taloksi.
Tämän hankkeen onnistumiseen tarvitaan niin paljon, ettei kukaan voi kaikkea edes luetella. Sen voi kuitenkin ilman muuta sanoa, että jollei ihmistä ole kasvatettu sopeutumaan ja ellei itse ole ymmärtänyt lähteä itsekasvatuksen ankaralle tielle, niin törmäyksiä kyllä riittää ja pettymyksiä tulee. Syy on selvä – jokainen meistä on luonnostaan sellainen, että hän etsii omaa etuaan ja nautintoaan. Tästä säännöstä on poikkeuksiakin. Parissamme on niitä, jotka alun alkaen ovat velvollisuuden uskollisia noudattajia, itsenä unohtajia, ei niinkään esillä olevia, maan hiljaisia, nöyriä ihmisiä.
Tänä tasa-arvon ja vapauden aikana moni asia on saanut ei aina välttämättä niin hyviä tulkintoja. Allekirjoittanut on yhä edelleen kannassaan – ”suutari pysyköön lestissään”, puusuutari varsinkin. Näinhän se on nähtävä. Kun olemme vahvasti minä - ihmisiä, minä määrään, minä tahdon, ja katsotaan nenänvartta pitkin, täytätkö mitan, jonka sinulle asetan. Näillä eväillä ei yhteinen taival pitkälle jatku.  Sananlasku sanoo: ”Ei kaksi kovaa kiveä hyviä jauhoja tee”.



2 kommenttia:

  1. Koti on yhteiskunnan sydän. Niin se on ja tämä kirjoitus on hieno, suoranainen aarre. Kyllä äiti tiesi, mistä kirjoitti ja osasi kirjoittaa myös.

    VastaaPoista