perjantai 28. kesäkuuta 2019

Lomareissu Mualiman navalla

Lomailimme alkuviikosta kuopuksemme luonna Kuopiossa. Meille hyvä loma merkitsee yhdessäolon lisäksi hyvää ruokaa viihtyisissä ravintoloissa, mielenkiintoisia retkiä ja nähtävyyksiä sekä ennen kaikkea rentoutumista. Kesällä ehdottomasti yksi parhaista tavoista rentoutua on uiminen ja saunominen. Kuopiossa on lukuisia hyviä uimarantoja, tässä olemme uimarannalla Väinölänniemellä.
Kuopion kaikkia nähtävyyksiä ei ihan päivässä eikä edes kahdessa ehdi kiertää. Tällä reisulla jätimme museot väliin ja tutustuimme Kuopion Pyhän Nikolauksen katedraaliin. Se on mielestäni yksi kauneimmista pienistä katedraaleista missä olen käynyt. klik!  

Varsinainen retkikohteemme oli Kuopion Haminalahden kulttuuripolku von Wrightin veljesten lapsuudenmaisemissa. klik! Taiteilijaveljekset Magnus (1805- 1868), Wilhelm (1810- 1887) ja Ferdinand (1822- 1906) Wright tunnetaan erityisesti heidän luontoaiheisista tauluistaan, tarkoista lintumaalauksistaan ja maisematauluistaan. Heidän synnyinkodistaan, Haminalahden hovista, löytyy enempi tietoa Wikipediasta  klik! 
Koko reitti on merkitty maastoon metson kuvalla varustetuilla opasteviitoilla. Reitin varrella on lukuisia opastetauluja, jotka kertovat Wrightien taiteilijaveljesten lisäksi mielenkiintoisia tarinoita alueen muustakin historiasta. Niitä oli mukavaa lukea, edes pieni sade ei haitannut. Kulttuuripolulle lähdetään Haminalahden leirikeskuksen parkkipaikalta. 

Vasta ylitettyämme vilkasliikenteisen Karstulantien pääsimme metsäpolulle. Kulttuuripolku on noin kolme kilometriä pitkä ja maastoltaan vaihteleva. Monin paikoin juuret ja kivet hankaloittavat kulkemista, joten reitti ei sovi ihan kaikille.
Polun varella on monenlaista katseltavaa. Vanha kanto oli varmaan vasta pieni pieni puu von Wrightin veljesten kulkiessa 1800-luvulla näitä samoja polkuja.  Nyt se oli kuin luonnon alttaritaulu. 
 Myös tytär innostui kuvaamaan kantoa. 
On hienoa päästä kulkemaan pitkin vanhoja polku- ja tiepohjia. 

Taulussa samainen Mustamäentie kuvattuna ylämäestä, mitä pitkin kuljimme. 
Mustamäentieltä reitti siirtyi taas uudelleen metsäpolulle, mikä nousi jyrkkää kivikkoista rinnettä mäntyjä kasvavalle harjulle. Reitillä oli paljon rappuja ja muutamia pitkospuitakin, joita pitkin oli helppoa ja turvallista kulkea. 
Paikoin kipusimme luonnon omia kivirappuja ylös rinnettä.
 Harjun päällä oli jo taas paljon helpompaa kulkea. 
Harjun toinen reuna laski lähes pystysuorasti alas. 
Ihan hirvitti, kun tytär meni kuvaamaan aivan jyrkänteen reunalle!
Kuusen latvojen yli avautui kaunis näkymä Haminalahdelle.
 Kallioseinämässä voi ihailla luonnon omia veistoksia. 
 Reitin ehkä jylhin kohta löytyi Suopeltovuoren näköalapaikalta.
Korkea kuusikko peitti näkymää Haminalahdelle, mutta se ei vähentänyt paikan jylhyyttä. 
Mangnus von Wrightin maalaus, Näköala Suopeltovuorelta vuodelta 1854, on maalattu juuri samasta paikasta. Maalauksessa Haminalahden kartanon väkeä istuu tasaisella kalliolla ihailemassa auringonlaskua. Samaisella kalliolla me nyt ihailimme vuorostaan tätä kulttuurimaisemaa. Vaikuttava kokemus meille kaikille!
 
Pieni tihkusade loppui jatkaessamme matkaa takaisin Mustamäen tielle. 
Tien pientareella kasvoi paikoin nurmitatarta. 
Pitkälti emme joutuneet Mustamäentietä kulkemaan, kun jo taas opasteet osoittivat metsäpolulle. Polku kulki hakkuuaukion läpi. Yleensä en tykkää hakkuuaukioista, mutta tällä kertaa olin itse asiassa iloinen, koska nyt avautui kaunis  näkymä yli Haminalahden Kallavedelle asti. 
 Nuoret innostuivat kilvan kanssani kuvaamaan kauniita maisemia. 
 Kauempana satoi edelleen tehden näkymän sumuiseksi. 
Varmaan kaikille tulee Kuopion nähtävyyksistä ensimmäiseksi mieleen Puijon torni ja hyppyrimäet. Toki mekin siellä kävimme ihailemassa Kallaveden tai kuopiolaisittain Kallameren maisemia.  Nyt olikin mukavaa katsella tornia hieman kauempaa.
Harvoin tosiaan kiitän hakkuuaukioita, mut nyt siihen oli aihetta. Sen ansiosta polulta avautui esteetön näkymä Kallamerelle. Tauon jälkeen jatkoimme reippaina taas matkaa. 
 Jyrkän kallion seinämässä oli pikkuruinen luola.
 Luolan suuaukolle noustiin tukevia rappuja. 
Luolan seinästä löytyy mielenkiintoisia nimikirjoituksia. Wrightien veljessarjaan kuuluva Adolf von Wright (1815- 1894) toimi kuvanveistäjänä ja kirurgisten instrumenttien tekijänä. Nimensä hän on kaivertanut luolan seinään vuonna 1878. 
Kuka oli E G, joka on kaivertanut nimikirjaimensa vuonna 1868?
Luolan suuaukon yläpuolella kallioseinämä kohoaa pystysuorana. 
Pienellä kalliokielekkeellä kasvaa vain kallioimaretta ja sammalta. 
Von Wrightien taiteilijaveljekset tunnetaan parhaiten heidän lintuaiheisista maalauksistaan. Ehkäpä tunnetuin niistä on Ferdinand von Wrighten maalaus Taistelevat metsot vuodelta 1886. Kopio siitä löytyy useammasta suomalaiskodista. Aiemmin se on ollut myös hyvin suosittu ristipistotyönä, meiltäkin se löytyy isännän verstaan seinältä. 


Retkipäivän jälkeen oli ihanaa rentoutua Jätkänkämpän savusaunan leppeissä löylyissä ja virkistävässä Kallavedessä uiden. Savusauna lämpiää kesäaikana tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.
Lopuksi viel ne tärkeät koordinaatit, et osaat suunnistaa kesälomallasi tutustumaan 
Kallameren ympäröimään Mualiman napaan;))

12 kommenttia:

  1. Monenlaista kiinnostavaa, dramaattisiakin paikkoja ja ihan eksoottista tällaiselle etelärannikon lapselle! Olen tainnut käydä Kuopiossa elämäni aikana vain kerran. Mahtavat nuo maisemat alas järville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sisämaan järvikaupungit ovat todella tutustumisen arvoisia paikkoja. niissä on ihana ilmapiiri ja erittäin runsas kulttuuritarjonta. kesäkuussa Kuopiossa oli Kuopio tanssii ja soi festifaali, parhaillaan viinijuhla Wine festival. nuorena veneilimme paljon Turun saaristossa, tykkäsin kyl, mut pohjimmiltani olen järvi-ihmisiä, sisämaassa ku olen syntyny;)

      Poista
  2. Tuolla on pitänyt minunkin joskus käydä, mutta ei vain ole tullut koskaan lähdettyä. Kiitos kuvakierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskonpa Minna et ei mene enää kauaa, kun löydät itsesi patikoimasta kulttuuripolulla. muista varata hyvät jalkineet reissuun! aikaisin keväällä ja ruska-aikaan maisemat ovat varmaan myös näkemisen arvoiset.

      Poista
  3. Upeaa luontoa ja maisemia! Olen vain kerran, 40 vuotta sitten, käynyt Kuopiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin Satu, maisemat olivat kerrassaan upeita! itsekin kävin Kuopiossa eka kerran noin 40 v sitten. nyt tytär asunut siellä seitsemän vuotta ja kaupunki on tullut paremmin tutuksi sen vuoksi. tykkään myös Lappeenrannasta, siel ei vaan ole tullut käytyä sitten 1980-luvun. nuorena teimme pitkiä pyöräretkiä ennen kuin omistimme auton. silloin kaakkois-ja itä-suomi tuli tutuksi:))

      Poista
  4. Upeita maisemia, monenlaista mielenkiintoista katseltavaa.
    Kiitos hienosta kuvasarjasta!

    VastaaPoista
  5. Amazing places, great holidays.
    Thanks for sharing these beautiful photos.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your excursion with me Maria. The place is truly marvelous, the Finnish traditional landscape.
      Sincerely, Ilona

      Poista