Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinnemaisema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinnemaisema. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Lomareissu Mualiman navalla

Lomailimme alkuviikosta kuopuksemme luonna Kuopiossa. Meille hyvä loma merkitsee yhdessäolon lisäksi hyvää ruokaa viihtyisissä ravintoloissa, mielenkiintoisia retkiä ja nähtävyyksiä sekä ennen kaikkea rentoutumista. Kesällä ehdottomasti yksi parhaista tavoista rentoutua on uiminen ja saunominen. Kuopiossa on lukuisia hyviä uimarantoja, tässä olemme uimarannalla Väinölänniemellä.
Kuopion kaikkia nähtävyyksiä ei ihan päivässä eikä edes kahdessa ehdi kiertää. Tällä reisulla jätimme museot väliin ja tutustuimme Kuopion Pyhän Nikolauksen katedraaliin. Se on mielestäni yksi kauneimmista pienistä katedraaleista missä olen käynyt. klik!  

Varsinainen retkikohteemme oli Kuopion Haminalahden kulttuuripolku von Wrightin veljesten lapsuudenmaisemissa. klik! Taiteilijaveljekset Magnus (1805- 1868), Wilhelm (1810- 1887) ja Ferdinand (1822- 1906) Wright tunnetaan erityisesti heidän luontoaiheisista tauluistaan, tarkoista lintumaalauksistaan ja maisematauluistaan. Heidän synnyinkodistaan, Haminalahden hovista, löytyy enempi tietoa Wikipediasta  klik! 
Koko reitti on merkitty maastoon metson kuvalla varustetuilla opasteviitoilla. Reitin varrella on lukuisia opastetauluja, jotka kertovat Wrightien taiteilijaveljesten lisäksi mielenkiintoisia tarinoita alueen muustakin historiasta. Niitä oli mukavaa lukea, edes pieni sade ei haitannut. Kulttuuripolulle lähdetään Haminalahden leirikeskuksen parkkipaikalta. 

Vasta ylitettyämme vilkasliikenteisen Karstulantien pääsimme metsäpolulle. Kulttuuripolku on noin kolme kilometriä pitkä ja maastoltaan vaihteleva. Monin paikoin juuret ja kivet hankaloittavat kulkemista, joten reitti ei sovi ihan kaikille.
Polun varella on monenlaista katseltavaa. Vanha kanto oli varmaan vasta pieni pieni puu von Wrightin veljesten kulkiessa 1800-luvulla näitä samoja polkuja.  Nyt se oli kuin luonnon alttaritaulu. 
 Myös tytär innostui kuvaamaan kantoa. 
On hienoa päästä kulkemaan pitkin vanhoja polku- ja tiepohjia. 

Taulussa samainen Mustamäentie kuvattuna ylämäestä, mitä pitkin kuljimme. 
Mustamäentieltä reitti siirtyi taas uudelleen metsäpolulle, mikä nousi jyrkkää kivikkoista rinnettä mäntyjä kasvavalle harjulle. Reitillä oli paljon rappuja ja muutamia pitkospuitakin, joita pitkin oli helppoa ja turvallista kulkea. 
Paikoin kipusimme luonnon omia kivirappuja ylös rinnettä.
 Harjun päällä oli jo taas paljon helpompaa kulkea. 
Harjun toinen reuna laski lähes pystysuorasti alas. 
Ihan hirvitti, kun tytär meni kuvaamaan aivan jyrkänteen reunalle!
Kuusen latvojen yli avautui kaunis näkymä Haminalahdelle.
 Kallioseinämässä voi ihailla luonnon omia veistoksia. 
 Reitin ehkä jylhin kohta löytyi Suopeltovuoren näköalapaikalta.
Korkea kuusikko peitti näkymää Haminalahdelle, mutta se ei vähentänyt paikan jylhyyttä. 
Mangnus von Wrightin maalaus, Näköala Suopeltovuorelta vuodelta 1854, on maalattu juuri samasta paikasta. Maalauksessa Haminalahden kartanon väkeä istuu tasaisella kalliolla ihailemassa auringonlaskua. Samaisella kalliolla me nyt ihailimme vuorostaan tätä kulttuurimaisemaa. Vaikuttava kokemus meille kaikille!
 
Pieni tihkusade loppui jatkaessamme matkaa takaisin Mustamäen tielle. 
Tien pientareella kasvoi paikoin nurmitatarta. 
Pitkälti emme joutuneet Mustamäentietä kulkemaan, kun jo taas opasteet osoittivat metsäpolulle. Polku kulki hakkuuaukion läpi. Yleensä en tykkää hakkuuaukioista, mutta tällä kertaa olin itse asiassa iloinen, koska nyt avautui kaunis  näkymä yli Haminalahden Kallavedelle asti. 
 Nuoret innostuivat kilvan kanssani kuvaamaan kauniita maisemia. 
 Kauempana satoi edelleen tehden näkymän sumuiseksi. 
Varmaan kaikille tulee Kuopion nähtävyyksistä ensimmäiseksi mieleen Puijon torni ja hyppyrimäet. Toki mekin siellä kävimme ihailemassa Kallaveden tai kuopiolaisittain Kallameren maisemia.  Nyt olikin mukavaa katsella tornia hieman kauempaa.
Harvoin tosiaan kiitän hakkuuaukioita, mut nyt siihen oli aihetta. Sen ansiosta polulta avautui esteetön näkymä Kallamerelle. Tauon jälkeen jatkoimme reippaina taas matkaa. 
 Jyrkän kallion seinämässä oli pikkuruinen luola.
 Luolan suuaukolle noustiin tukevia rappuja. 
Luolan seinästä löytyy mielenkiintoisia nimikirjoituksia. Wrightien veljessarjaan kuuluva Adolf von Wright (1815- 1894) toimi kuvanveistäjänä ja kirurgisten instrumenttien tekijänä. Nimensä hän on kaivertanut luolan seinään vuonna 1878. 
Kuka oli E G, joka on kaivertanut nimikirjaimensa vuonna 1868?
Luolan suuaukon yläpuolella kallioseinämä kohoaa pystysuorana. 
Pienellä kalliokielekkeellä kasvaa vain kallioimaretta ja sammalta. 
Von Wrightien taiteilijaveljekset tunnetaan parhaiten heidän lintuaiheisista maalauksistaan. Ehkäpä tunnetuin niistä on Ferdinand von Wrighten maalaus Taistelevat metsot vuodelta 1886. Kopio siitä löytyy useammasta suomalaiskodista. Aiemmin se on ollut myös hyvin suosittu ristipistotyönä, meiltäkin se löytyy isännän verstaan seinältä. 


Retkipäivän jälkeen oli ihanaa rentoutua Jätkänkämpän savusaunan leppeissä löylyissä ja virkistävässä Kallavedessä uiden. Savusauna lämpiää kesäaikana tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.
Lopuksi viel ne tärkeät koordinaatit, et osaat suunnistaa kesälomallasi tutustumaan 
Kallameren ympäröimään Mualiman napaan;))

lauantai 18. toukokuuta 2019

Härkimien teosta ja vähän perinteistäkin

Sain talvella mieluisan tilaustyön Amurin Työläismuseokortelista klik! Tampereelta. Minua pyydettiin tekemään kaksi härjintä ja varpuvispilää heidän kesänäyttelyään varten. Työläismuseokorttelissa voi tutustua amurilaisten arkeen ja asumiseen 1880-luvulta aina 1970-luvulle. Tämän kesän näyttely avattiin 14.5. ja se tarjoaa tutkimista koko perheelle käsin kosketeltavasti. Sain tilaustyön postiin viime perjantaina ja ne ehtivät perille juuri ajallaan:))
Olen aiemmin kirjoittanut härkimien valmistamisesta Oppia ikä kaikki- perinnetaitoja käsittelevässä postauksessani vuonna 2015 klik! Nyt hieman lisää härkimien teosta tältä keväältä.  
Entisaikaan jokaisessa keittiössä oli erikokoisia härkimiä (hiertimiä), puusta valmistettuja hämmentämisvälineitä, mitkä nykyisin on korvannut tehdasvalmisteiset metalliset tai muoviset vispilät. Härkimillä hämmennettiin niin puurot, keitot kuin taikinatkin. Nykyisin, kun ruisleivän leipominen kotona on lisääntynyt, niin varmaan myös härkimien käyttö lisääntyy. Näin tämäkään perinteinen omavaraistalouteen kuulunut perinnetaito ei pääse unohtumaan. Siitä olen iloinen ja mielelläni taas kerran kirjoitan hieman näistä perinnejutuista.
Kesäkotimme lähimetsissä oli talvella tehty harvennushakkuita, joten tarveaineita löytyi yllin kyllin. Koska rankojen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, niin kysyin luvan rankojen käyttöön Yhteismetsän toimistolta. Härkimiä on perinteisesti valmistettu joko kuusennäreistä tai nuorista männyistä. Itse pidän enempi männystä, joten tällä kertaa valmistin kaikki härkimet männystä. 
Yhdestä männystä saa useamman härkimen tarveaineet. Saha ja vesuri ovat riittävät työkalut tässä vaiheessa. Talvella kaadettu puu on parasta härkimien teossa, ne eivät ole niin pihkaisia kuin kesällä kaadetut. Koska en tiennyt tarkkaa hakkuiden ajankohtaa, niin hieman jänskäsin sitä, irtoaako kuori vielä helposti. Kokeeksi kuorin vesurilla ensimmäistä sahaamaani rungon pätkää ja ilokseni huomasin kuoren irtoavan hyvin:))
Kottikärryllinen härkimien aihioita ja 
yksi pitkä oksainen männynranka kasvimaalle naulakon virkaa hoitamaan. 
Muutama härkimen aihio tupaan vietäväksi. 
Perinteisesti miehet valmistivat kaikki kodin puiset tarve-esineet iltaisin puhdetöinään, mutta yhtä hyvin   puukko pysyy naisenkin kädessä. Kuoren poistaminen härkimen piikeistä vaatii hieman kärsivällisyyttä. 
 Työ sujuu kuitenkin rattoisasti vanhaa putkiradiota kuunnellen muurin lämmössä.
Katkaisen piikit lopulliseen pituuteensa vasta aihioiden kuivuttua. 
Tarvittaessa pahasti ulospäin harottavat piikit voi sitoa supumpaan. Tällä kertaa siihen ei ollut tarvetta. Muutamana iltana sain kuorittua toista kymmentä eri kokoista härjintä. Kuorimisen jälkeen annoin aihioiden kuivua rauhassa parisen viikkoa ennen härkimien lopullista valmistamista.  
Varsinkin ruisleivän leipomisessa käytettävän härkimen tulee olla tukeva ja riittävän pitkä. Näin sillä pystyy kunnolla hämmentämään taikinaa hartiavoimin. Oma härkimeni on 80 cm pitkä. Tässä viimeistelen Amurin Työläismuseokorttelin tilaamaa härjintä, jonka maksimi pituus sai olla ainoastaan 42 cm. Ei auttanut muu kuin katkaista reilut kymmenen senttiä vartta. Härkimen varren päähän olisi hyvä jättää aina seuraavan oksanhangan muodostama paksunnos, rungon ja siitä haarautuvien oksien yhtymäkohdassa olevat oksankaulukset. Näin se olisi paremmin käteensopiva ja tarvittaessa paksunnokseen saisi myös porattua reiän ripustuslenkkiä varten. 
Lyhennettyjen oksien päät on hyvä pyöristää puukolla ja hioa sileiksi hiomapaperilla. 
Tässä tilatut härkimet valmiina paketoitavaksi:))
Härkimien teon innoittamana lähdimme isännän kanssa pienelle kotiseutukierrokselle katsomaan vanhaa riihtä. Nykyisin leipäjauhot ostetaan kaupanhyllyltä liiemmin ajattelematta millaisen työn takana leipäjauhojen tekeminen entisaikoina oli. Jokainen työvaihe tehtiin käsin. Peltomaa raivattiin käsin, jyvät kylvettiin käsin (niin myös oma isäni teki vielä lapsuudessani, isän käyttämä vakka muistona edelleen tuvan muurin päällä), ruis leikattiin käsin sirpillä, sidottiin lyhteille, kuivattiin riihessä, puitiin käsin varstoilla ja jauhettiin käsin. Lopulta emäntä teki käsin härkimellä hämmentäen leipätaikinan ja leipoi ihanalta tuoksuvaa ruisleipää puilla lämmitetyssä leivinuunissa. Tietysti myös puut oli kaadettu ja pilkottu käsin ja leivinuunikin oli muurattu käsin...jos haluat lukea lisää perinteisestä elonkorjuusta niin klik!
No, nyt ajatukseni riensivät hieman liian pitkälle menneeseen! 
On heleä toukokuu ja kevätkylvöt saatu päätökseen! 
Näitä vasta kylvettyjä peltoja Halikonjoen rantamailla en koskaa lakkaa ihastelemasta, vaikka rakkaimpina muistoinani sydämessäni kannan lapsuuskotini pienten  peltotilkkujen kauneutta tuomen kukkiessa pellon reunalla toukotöiden tekijöiden iloksi.

Ps. jatkan tätä perinnepostausteni sarjaa vielä varpuvispilän teosta ja sidospantojen sitomisesta kertovilla kirjoituksilla lähi aikoina.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Maisema muuttuu

Sähkönsiirtoyhtiö Carunan  hanke vaihtaa ilmajohtoja maakaapeliin on edennyt tonttimme kulmalle. Koko kesän olemme jo odotelleetkin, työ etenee hitaasti mut varmasti. 
Meidän kulmilla kaivuuhomman suorittaa Somersora. mukava kaivinkoneenkuljettaja arveli kaivuun jatkuvan vasta ensi viikolla tontin puolelle, kunhan saavat paikalle hieman "ujomman" vehkeen.
Siistiä jälkeä, muutaman viikon päästä ei enää huomaa mistään, et aidan vierustaa kulkee maakaapeli. Ilmajohtojen poistaminen muuttaa melkoisesti peltomaisemaa. Myös tonttimme kulmalla oleva muuntaja siirtyy kauemmaksi. Usein kuvatessani olen harmitellut sähkötolppia ja -lankoja, toisaalta tiedän, et tulen niitä viel monasti kaipaamaankin, sillä
syyskesällä pikkulinnuilla on ollut tapana parveilla peltoaukeamalla ja langat ovat täynänsä lintuja, kaunis näky! Tämä syksy jää ilmeisesti viimeiseksi, kun saan nauttia langoilla sirkuttavista linnuista. Sattumalta löysin netin syövereistä hauskasen sävellyksen, Linnut nuotteina, joku on inspiroitunut langoilla istuvien lintujen "nuoteista".
Toki ilmajohdot aiheuttavat vaaraakin erityisesti isoille linnuille, viikon ikävä uutinen oli jo toisen Kosken kattohaikaran poikasen kuolema lennettyään sähkölankaan.  
Myös uusi teknologia muuttaa maisemaa, peltoaukeaman takaa näkyy kolme Tuuliwattin rakentamaa Gamesan 5 megawatin, Suomen tehokkaimiksi sanottuja, tuulivoimalaa. Tuulivoimaloista on tullut uusi, mielestäni jollain tapaa myös kaunis maamerkki seutukunnalle. Valkoinen "läiskä" kuvan oikeassa reunassa on Puotilan tilan valkoista charolais-rodun lihakarjaa. Karja laiduntaa peltojen lisäksi jokiahteilla, millä on suuri merkitys alueen perinnemaiseman säilymisessä. Olen todella iloinen kun naapurimme ansiokas työ ympäristön hyväksi on saanut arvostusta monelta taholta, viimeisin on Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen antama huomionosoitus.
Kaikki eivät arvosta samalla tapaa perinnemaiseman säilymistä. Kotitiemme alkupuolella on aikoinaan ollut kaunis lähes ½km pitkä koivukuja. Kaikki koivukujan varren asukkaat eivät ole olleet yhtä innokkaita säilyttämään koivukujaa, ikääntyneiden puiden tilalle ei ole istutettu uusia. Nyt kun kaupunki huutavasta rahapulastaan huolimatta päätti laittaa koivukujalle viel katuvalotkin, niin puiden juuret viottuvat pahoin kaivamisesta. 
Surkuhupaisinta tässä asiassa on kuitenkin se, et täl viikol oja kaivettiin katuvaloja ja laajakaistakaapelia varten, ensi viikolla kaivetaan uusi oja sähkökaapelia varten! Kun kaupunki ja sähkösiirtoyhtiö Caruna eivät päässeet yhteisymmärrykseen urakan hinnasta, niin perinnemaisemaan kuuluvalla koivukujalla ei ollut minkäänlaista arvoa päättäjien mielestä. Uskonpa et heitä se ei edes kiinnostanut, tuskinpa kaikki edes ovat paikalla käyneet.   
Omalla pihalla saan nauttia viel syyskesän viimeisistä Ville de Lyon-kärhön kukista,
 odottaa muutaman päivän luumusadon kypsymistä,
 nauttia rehevästä villiviinistä porraspielessä ennen syysruskaa ja 

kerätä lähes päivittäin tiikerinkaunosilmiä kuivumaan.

Syyskesä on ihanaa aikaa, nautitaan siitä:))