maanantai 13. heinäkuuta 2015

Värikollaasi Have A Nice Day

Oranssi, yksi lempiväreistäni, oli tänään hivenen hakusessa. Olisin halunnut kuvata leppäkerttuja, mut yht'ainoaa en pihamaalta löytänyt. Oikeastaan koko kesänä en ole tavannut kuin muutaman pirkon, taisin nekin kaikki lennättää ison kiven juureen jo alkukesästä! Oranssien kukkien kausi puutarhassani alkaa vasta elokuussa, silloin kukkivat tiikerikaunosilmät ja kehäkukat. Nyt vain keisarinkruunu eli ruskolilja ( Lilium bulbiferum) edustaa pihamaani oransseja kukkijoita. Ja löytyyhän toki oranssia hitusen myös parhaillaan niin upeasti kukkivista varjoliljoista. Varjoliljat ovat ehdottomasti kauneimpia liljoja mitä tiedän, ihan oikeutetusti myös Maatiainen ry on valinnut juuri valkoisen varjoliljan vuoden 2015 maatiaiskasviksi.  Oranssi antaa energiaa päivään, ehkäpä siksi kynäni, työkännykoteloni ja -olkalaukkuni ovat oransseja;)

Täältä löytyy lisää oransseja värikollaaseja päiväsi piristykseksi:))

12 kommenttia:

  1. Keisarinkruunu on kaunis vanhanajan kukkija, uusia liljalajikkeita on paljon myynnissä , minun ei vielä kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. värikkäistä liljoista ehdoton suosikkini on juur keisarinkruunu, mul on ainoastaan perinnelajikkeita, uudet liljalajikkeet saavat jäädä osaltani kaupanhyllylle, ne sopivat mielestäni paremmin uusien talojen puutarhoihin.

      Poista
  2. Hieno kollaasi! Oranssin voimaan luotan minäkin :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kollaasi. Oranssi on todella energinen väri.
    Pidän kovasti varjoliljoista. Ihan syystäkin ansaitsevat Maatiaisen ja kaikkien muidenkin noston. Harmi, ettei tänä kesänä ainutkaan valkoinen varjolilja kukkinut puutarhassani. Mikä lie syynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan Between, yksi lemppareistani. sepä kummallista, koska kesä on näyttänyt suosivan varjoliljaa ainakin näillä kulmilla, harvoin sen kukinta on ollut näin näyttävää. itselläni valkoisia varjoliljoja kasvaa vähän jokapuolella pihamaata. maatiaisen sivustolta hokasin et varjoliljaa kannattaa kasvattaa pienissä 1-3 kukan rymissä, liljakukkojen takia. ihan sattumalta pihassani on käynyt juuri näin ja nyt keväällä istutin myös jakkosipulit taas uuteen paikkaan.

      Poista
  4. Upea kollaasi!! Mä myös tykkään kovasti oranssista, se tuo pirteyttä päivään ja lämmittää kylmällä. Just kattelin vaatekaapistani yhtä oranssia puolhametta jonka oon joskus h&m.stä ostanut, tarvii ottaa käyttöön..=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oranssi on upea väri, meil jopa keittiön seinistä yksi maalattu oranssiksi, yläkerran poikienhuoneen kaksi seinää. ota ihmeessä hame käyttöön! mul usein jotain oranssia, jos ei muuta niin ainakin aluspuserona.

      Poista
  5. mahtava kollaasi, oranssi on niin upea elämäniloinen väri.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kollaasi oranssinväristä!
    Mä tykkään myös oransiväristä, yksi mun mieliväreistäni myös.
    Varjoliljoja läytyy multakin täällä, ja tykkään niistä tosi paljon, ovat kauniita.
    Hyvää viikkoa sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Harakka, oranssi antaa meil voimaa! oikein hyvää viikkoa toivottelen myös Sinulle blogiystäväni:))

      Poista