Riukuaidan teko: vitsakset ja seipäiden pystytys

Riukuaidan teossa tarvitaan paljon sidoksia eli vitsaksia pystyseipäiden ja aitaa tukevien vinotukien eli varokkaiden sitomiseen. Parhaat vitsakset saa noin 1.50 metrisistä ohutrunkoisista kuusentaimista eli näreistä, mitkä ovat kasvaneet tiheässä. Tiheässä kasvaneet näreet ovat lähes oksattomia tyviosastaan, joten ne halkeavat helpommin kuin hyvin vahvaoksaiset taimet. Myös kuori säilyy helpommin ehjänä närettä karsittaessa, näin vitsaksen sitominen on helpompaa kun se ei luista käsissä. Kuorittu puuhan on hyvin liukasta ja siitä on vaikea saada pitävää otetta. Samasta syystä aidaspuita, jotka on tarkoitus halkaista, ei kannata aisata ennen halkaisua.

 

Vitsakset tehdään vasta aidanteko päivänä. Kuivana vitsas menettää joustavuutensa ja sitä on mahdotonta käyttää sidokseen. Tarvittaessa kaadettuja vitsasnäreitä voi säilyttää kosteassa esim. ojassa tai vesipaljussa, jos niitä ei pysty heti käyttämään. Näreet karsitaan ja vain latvaan jätetään muutamia oksia sitomista helpottamaan.

Vitsakset halkaistaan latvasta lähtien puun keskilinjaa pitkin tyveen saakka. Aloitan näreen halkaisemisen taittamalla latvaa oksan tyvestä tai teen puukolla pienen viillon. Jatkan halkaisemista vetäen varovasti sormin puolikkaita erilleen samalla seuraten, että halkaisulinja kulkee pitkin puun keskilinjaa. Kuvassa keskilinja näkyy ohuena tummana juovana.

  

Kun olen saanut ohuen latvaosan halkaistua vaihdan käsienasentoa niin, että saa tuettua näreen ranteilla. Halkaisemisessa ei tarvita voimaa, vaan ennemminkin se on tekniikkalaji. Koko  ajan tulee seurata puun luonnollista kiertymistä ja rauhallisesti vetää puolikkaita erilleen. Jos halkaisulinja muuttuu, kuten kuvassa, pidetään ohuempi puolikas paikoillaan ja vedetään vain paksummasta puolesta. 

Näin halkaisulinja yleensä palaa puun keskilinjaan ja näre halkeaa hyvin tyveen asti. Toki paljon tulee suttakin eli halkaisu ei onnistu. Jos vitsasnäreet on huonolaatuisia tai ne ovat päässeet kuivumaan, niitä kannattaa lämmittää jo ennen halkaisuakin kuumassa vedessä.

Itse yleensä säilytän valmiiksi halkaistuja vitsaksia myös kuumassa vedessä niiden notkeuden säilyttämiseksi. Tähän tarkoitukseen käy hyvin vanha saunanpata, missä tavallisesti keitän värikasveja.

Sillä aikaa kun halkaisin vitsaksia, isäntä pystytti seipäitä. Seiväspuina kestävin olisi kataja, mutta katajaa ei näillä main kasva niin paljoa, että sitä riittäisi riukuaidan tekoon. Toiseksi paras vaihtoehto on hitaasti kasvanut, mielellään jo hieman pihkaantunut viisi kuusi senttiä halkaisijaltaan oleva kuusi. Lehtipuut lahoavat seiväspuina liian nopeasti, joten  niitä ei kannata käyttää. 

Seivaspuut tehdään ylipitkiksi, 3-4 metrisiksi. Kun seiväs lahoaa aikaa myöden, niin aidan korjaaminen on helppoa, lahonnut osa poistetaan ja tyvi veistetään teräväksi. Näin seiväs palvelee viellä monia vuosia.

Isännällä oli melkoinen urakka seipäiden pystytyksessä. Normaalisti riittää kun rautakangella tekee reiän, mihin seiväs isketään. Nyt kuitenkin tarvittiin järeämpiä koneita, koska aitaa pystytetään vanhan pikitien reunaan. Vaikka tiestä on poistettu öljysorapinta, niin sitä on jäänyt penkoille. Rautakangella ei reikiä pystynyt tekemään, joten isäntä porasi ne betoniporalla!

Taustalla näkyy valmiiksi hiillostettuja seipäitä. Seipäät pystytetään pareittain, välissä on hyvä käyttää aidasriukua, jotta väli tulee sopivaksi ja aitalinja pysyy kohillaan.

Seuraavassa postauksessa riukuaita valmistuu:))