maanantai 10. joulukuuta 2012

Mustaa ja valkoista

aiheena RAJATTU

Elinpiiriä voi rajata monellatapaa. Konkreettisesti tai  pelkästään ajatuksin omassa mielessään. Rajoja voi tehdä toiselle tai itselleen. Rajoja voi kunnioittaa tai olla kunnioittamatta. Rajoja voi valvoa tai olla valvomatta.
Tämän maanantain mustaa ja valkoista haaste RAJATTUA vie ajatukseni jo hevosten vihreillä laitumilla laukkaavaan rakkaaseen Heimo-poniini. Heimo oli musta New Forest poni, valkoiset sukat takajaloissaan. Niitä sukkia ei todella liattu kuralätäköissä kulkemalla, herrasmies kun oli. Ponini kuolemasta tulee vuodenvaihteessa kuluneeksi viisi vuotta, silti hänen muistonsa ei ole himmentynyt mielessäni. Heimo kunnioitti asettamiani rajoja, matala paimenlanka ilman virtaa riitti pitämään hänet laitumellaan. Pihamaalla hän sai kulkea vapaasti kotona ollessani, pelkkä penkki poikittain tai pyykkinarun pätkä riitti kertomaan, ettei rajan taakse ollut tällä kertaa asiaa.

27 kommenttia:

  1. Komea vastaus haasteeseen ja hyvin rajattu kuvakin.

    VastaaPoista
  2. Hei myyjäiskamu! Tulipa mieleeni, että voit vilkaista opiskeluaikoinani aloittamaani blogia taruavaitotta.blogspot, ylläpidän myös blogia oppilaiden kuvistöistä, ollikkalankoulu.blogspot
    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä kun tuli, olen ihan tippunut kärryiltä! koska kummassa olet ehtinyt valmistumaan artesaaniksi? nyt vasta ymmärrän sen sun ja Tiinan välisen linkinkin. vierailin molemmissa blogeissa ja jään lukijaksi jatkossakin:))

      Poista
  3. Tottelavainen viisas eläin. Uskon, että muistot elävät vielä tuoreina muistissa.
    Rajoja kunnioittava Heimo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heimo oli kaunis ja viisas hevonen, opetti turvallisesti tätiratsastajaa ja pikkuista tytärtäni hyppimään yli esteiden, olin jo 40 v ennen kuin aloitin ratsastamaan ja tyttäreni 7 v. kun hankimme Heimon. Ensimmäinen ajatus mennessäni ekaa kertaa Heimon karsinaan ratsastuskoululla oli "kunpa minulla olisi joskus tälläinen hevonen" ja ei kulunut kuin neljä vuotta kun Heimo oli omani:))

      Poista
  4. Upea hevonen, se rajautuu hyvin esiin kuvan taustasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekkin kovin tästä kuvasta. kuva on otettu Viinasillassa Heimon viettäessä siellä ekaa kesäänsä 2004.

      Poista
  5. Voi kuinka kaunis ja uljas! Surullista että olet hänet menettänyt. Rajallista on elämäkin, sille emme voi mitään. Kauniin muiston sait kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin et pidät Heimosta:))
      hyvä kun lisäsit elämän rajallisuudenkin tähän kuvaan, itse en kainonnut sitä tehdä, vaikka se voimakkaana olikin mielessäni. Kuva otettu kesällä 2003, joka oli iloja täynnä, suruja täynnä, elämän runsautta ja rajallisuutta, sen kesän päätteeksi menetin minulle niin rakkaan isäni.

      Poista
  6. Yhdessä sopien rajojakin noudatetaan parhaiten. Viisas poni on sinulla ollut.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. orhi oli kyl palleistaan päässyt jo ennen minulle tuloa!

      Poista
  8. Eine sehr warmherziges Verbindung auch nach dem Tod zwischen euch!
    es war ein wunderschönes Pferd..

    VastaaPoista
  9. Ihmisellä on kyky ymmärtää eläintä, ja hyväksyä ponin asettamat rajat

    VastaaPoista
  10. Monipuolisia ajatuksia haastesanasta, ponin kuva tukee hyvin pohdintojasi.

    VastaaPoista
  11. Huippuhieno heppa. Uljas ja komea, kilttikin vielä, kunnioitti rajoja,tosin tykkäsi näykkästä myös pepusta, kun sille päälle sattui.

    VastaaPoista
  12. Juoksimme yhdessä tuulen lailla aikanaan. Se oli sinulle muistorikasta ja hienoa aikaa. Niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitän Luojaani kaikista kauniista hetkistä, joita saimme Heimon kanssa kokea yhdessä

      Poista