torstai 27. joulukuuta 2012

Nuoskakelin iloja

Lauhaa, jo yöllä lumet alkoivat tippua katoilta. Autotallin katolta uupuu vielä lumiesteet, joten oli miehillä aika homma yöllä kolata katolta tippuneet lumikinokset pois ovien edestä, jotta tytär pääsisi aamutuimaan lähtemään autolla töihin. Päivän mittaan sitten hissuksiin isäntä teki lumitöitä, suojalumi on niin raskasta, ettei sitä kauaa jaksa kolata ilman taukoa. Pelastin verannan pikkukuuset jouluvaloineen lumen alta, Helmi oli innolla hommassa mukana. Se nauttii lumitöistä vähän liiankin kanssa.
Hauskinta oli tehdä lumipallolyhtyjä. Perinteisesti olemme tehneet aina yhden myös leikkimökin edustalle, niin nytkin. Uskonpa leudon ilman jatkuvan vielä muutaman päivän. Saan tehtyä lumihevosen ja muutaman lumiukonkin pihan vahdeiksi. Isäntä on valmistellut jo viikon päivät  lumiporttia kasaamalla lähes kaikki pihasta kolaamansa lumet tienvarteen postilaatikolle johtavan pihapolun päähän. Lapset ovat jo maailmalla, mut meillä vain lumileikit jatkuvat entiseen malliin;))

8 kommenttia:

  1. Hauskaa, että tihkusäästä on jollekin iloakin! Olet muuten ahkera bloggaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sää kuin sää kelpaa, aina jotain mukavaa löytyy tekemiseksi, jos ei muuta, niin blogin päivittäminen!

      Poista
  2. Kaunis lumilyhty! Lapset ovat terveitä, kun leikkivät, ja aikuisiin sanonta pätee erityisen hyvin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla;) päivän sää vaikuttaa lupaavalta lumileikkeihin...

      Poista
  3. Lumileikit on mukavia. Ei muuta kuin lisää lumilyhtyjä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aamu jo valkenee, lahja dekkari lopuillaan, kohta joutaa ulos lähtemään. puuhakasta päivää sinullekin Perhotar!

      Poista
  4. Voi miten kaunista valoa. Lumihevosia ja -ukkoja täällä odotellaan. Toivottvasti tämä lämmin aalto talvisäässä ei sulata kaikkia lumia pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin toivon minäkin, tänäin nuoskakeli, päiväni kului oikeiden heppojen parissa vaihteeksi, huomenissa lumiheppa kenties valmistuu:))

      Poista