keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Värjärin yllätti öinen lumisade

Ilmojen puolesta viikonvaihde oli mitä loistavinta aikaa värjätä villalankoja. Kaivoin sunnuntaina ison raparperinjuurakon ja keitin siitä vahvan väriliemen. Seisotin yön yli ja värjäsin ilman puretusta harmaita ja luonnonvalkoisia vyyhtejä. Raparperissa on niin paljon oksaalihappoa, että muuta puretusainetta villan värjäyksessä ei enää tarvitse käyttää sen lisäksi. Harmaat vyyhdet värjäytyivät kauniin harmaanvihreiksi ja vaaleat tumman keltaisiksi. Alla olevassa kuvassa pesuvadissa raparperilla värjättyjen lankojen lisäksi oikeassa reunassa krappijuurella värjätty harmaa vyyhti.


Olin kerännyt kaatamastamme pihakoivusta karvejäkälää aiemmalla reissulla leivinuunin päällee kuivumaan. Keitin jäkälää pari tuntia ja värjäsin ilman purtetusta harmaita ja vaaleita vyyhtejä. Sain kauniita ruskean eri sävyjä lankoihini. Tänäin olen värjännyt lisää karvejäkälällä rautapadassa ja harmaa lanka näyttäisi varjäytyvän todella kauniin ruskeaksi. Annan lankojen olla vielä yön yli värjäysliemessään.

Mukava käydä välillä ihmisten ilmoillakin. Paikallisessa kirjastossa on hyvä palvelu ja langatonyhteys, jota tietty heti käytin hyväkseni. Nyt askeleet suuntaavat kirkkomaalle hakemaan haudoilta pois palaneet kynttilät.



8 kommenttia:

  1. Ahkeruus on ilomme...
    Uusia sävyjä, eikö? Ruskean sävyt nousee mun suosikiksi, ovat hyvin lämpimiä sävyjä.
    Vaan on sulla montaa sorttia kippoa "verstaassa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koivunkarveesta saa todella kauniita ruskeita sävyjä, karvetta täytyy kerätä lisää uuninpankolle

      Poista
  2. Aivan ihania sävyjä olet saanut aikaan, pehmeitä ja yhteen sopivia. Näistä tykkään! Aikamoinen verstaa sinulla tosiaan onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinasillassa on hyvät tilat värjätä, näin kylmänä aikana pystyn hyvin huuhtelemaan langat pihasaunassamme, joten kädetkään eivät pääse kylmettymään

      Poista
  3. Ihana tuo "verstas"kuva! Hienoja sävyjä olet saanut lankoihin.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vanha karjakeittiö vääntyy moneksi, meillä värjärin "verstaaksi"

      Poista
  4. Värjärin pata höyryää, vaikka lunta on satanut.
    Kaunista tulee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja et usko miten ihania tuoksuja tulee padastani, raparperin juurista ja suopursuista varsinkin

      Poista