Perustin kivikkoryhmän pari vuotta sitten vanhaan kiviaitaan klik! Nyt hieman kuvia siitä, miten istutukset ovat menestyneet ja hieman tulevista istutussuunnitelmistakin. Kiviaitapenkin ehdoton kaunotar on ohotanmaruna (Artemisia schmidtiana). Se pysyy kauniin pallomaisena koko kesän.
Olen istuttanut ohotanmarunat Kiviaitapenkin molempiin päihin.
Toisen kaverina on punakissankäpälää ja vitalianaa.
Toisen ahomansikkaa, ketoneilikkaa (Dianthus deltoides) ja hopeahärkkiä.
Tämän kuvan olen ottanut ihan heinäkuun alussa, silloin ketoneilikka kukkii runsaimmillaan.
Ensimmäiset ahomansikat kypsyvät aurinkoisessa penkissä jo kesäkuulla.
Onni on saada kerätä ahomansikoita suoraan omalta pihalta:))
Onni on myös saada ihailla luonnon moninaisuutta vanhassa kiviaidassa.
Torvijäkälät ovat kuin pieniä pikareita, varmaan metsänväelle kuuluvia;)
Torvijäkälien lisäksi kiviaidassa kasvaa monenlaisia muita jäkäliä ja sammalta.
Sammal peittää kiviaidan pihasaunan puoleisen sivun lähes kokonaan. Kuivan kesän jälkeen sammal on kärsinyt, mutta vihertyy heti sateiden alettua. Vasemmassa reunassa näkyy hieman kiviaidan pihan puoleisessa päädyssä kasvavan alppiruusun oksaa. Jaksan aina ihmetellä sitä, miten hyvin alppiruusu on viihtynyt vuosikymmenet tässä paahteisessa kasvupaikassaan!
Kiviaidan päällä kasvaa jo vanhempieni aikoinaan siihen istuttamaa keltamaksaruohoa. Tämän kuvan otin viime viikolla, keltamaksaruoho (Sedum acre) on ehtinyt lopettaa kukintansa.
Keltamaksaruohon kaveriksi olen istuttanut punaisen, mattomaisesti kasvavan maksaruohon, minkä nimen olen unohtanut. Sekin on hieman kärsinyt kesän kuivuudesta.
Tänä kesänä en nähnyt punakissankäpälien (Antennaria dioica 'Rubra') parasta kukintaa. Vanhemmiten kukat muuttuvat vaaleiksi ja kuivuvat kauniisti.
Tumman vihreänä kasvava vitaliana on myös viihtynyt hyvin Kiviaitapenkissä. Se kukkii touko-kesäkuussa pienin keltaisin kukin. Kuvan vasemmassa reunassa kesäkuun lopulla kukintansa aloittanut harmaa-ajuruoho. Aivan kiviaidan kupeessa kukkii valkoisena pääskynkukka (Pritzelago alpina). Pääskynkukkaa olen istuttanut myös kiviaidan päälle. ( (Kuva otettu heinäkuun alussa).
Soikkoratamon (Plantago media) pitkät kukkavarret näyttävät hauskoilta kivimuuria vasten. Taustalla näkyy tulppaanien kuihtuvia varsia. Ruukussa kasvavat lobeliat tuovat hieman väriä kivikkopenkkiin kevätkukkjoiden lopetettua kukintansa.
Keväällä kivikkopenkissä kukkivat ensimmäisenä krookukset.
Niiden jälkeen kukkansa avaavat pienet kurjenmiekat.
Kurjenmiekkojen jälkeen kukintavuoron saavat tulppaanit.
Tänä keväänä emme olleet käymässä kesäkodissa tulppaanien kukinta-aikaan.
Kiviaita penkissä riittää kukkijoita keväästä alku syksyyn. Haluan siihen vielä jotain myöhemmin syksyllä kukkivia perinneperennoja. Yhtenä vaihtoehtona on istuttaa penkin sarkojen puoleiseen päähän helminukkajäkkärää. Sitä kasvaa kylätien varella olevassa Metsäpenkissä, siitä saisi hyvin jakotaimia.
Helminukkajäkkärän kaveriksi sopisi vaikka alppitähteä.
Tällä hetkellä alppitähteä kasvaa Kaaripenkissä, mistä voisin sitä siirtää hieman Kiviaitapenkkiin.
Vuoritatarta (Bistorta affinis) kasvaa keskimmäisellä saralla olevan ison kiven kupeessa. Paikka ei ole ilmeisesti sille paras mahdollinen, koska kasvusto ei ole paljoakaan levinnyt kolmessa vuodessa. Vuoritatar kukkii pitkään loppukesästä aina syysmyöhään. Kukat ovat avautuessaan vaaleita, mutta muuttuvat sitten pian vaaleanpunaisiksi. Kukinnan jatkuessa vaaleanpunaiset kukat tummuvat kauniin tummanpunaisiksi. Vuoritatar kasvaa mattomaisena ja viihtyessään peittää nopeasti isommankin alueen.
Vuoritatar sopisi kyllä myös hyvin Kiviaitapenkkiin. Taidankin laittaa sen hankintalistalle:))





































